tiistai 22. elokuuta 2017

Solmuja, sinistä ja vihreää

Kesän levollista sinitaivasta vasten solmusotkunippuja. Ajan myötä langalle kasaantuneita.

Niin on solmuja pääluun allakin. Jutut kasautuvat, alkavat jumittaa. Siimaa heittelee, kelaa edestakaisin. Se kiertyy ja venyy. Joskus kela jumittaa, hiukan nykäisee - taas siima juoksee. Nykivän kelan avaa, putsaa, kelaa uudelleen - silti tulee usein uusia sotkuja. Solmuja, joihin takertuu ja joita ei tunnu saavan auki. Ei jaksa, ei halua enää avata. Jatkuva avaaminen ja kelailu kuluttaa siiman helposti poikki.




Yllä oleva kuva tuo mieleeni onkijan huulilta lentävät ärräpäät, ärtymyksen. Ei noita solmuja kiitos.

Alakuvan solmu taas mielyttää, saa hymyn kasvoille. Juniori lähetti kuvan heinäkuussa Paraisilta. "Ripari done", luki viestissä.




Omia pääkopan solmuja olen höllännyt maalla ja merellä.

Melonta - voi juku. Viime kerrasta liki kolmekymmentä vuotta. Olipa mahtavaa, liukua hiljaisuudessa, mukailla aaltoja, olla lähellä niitä. Äkkiä uudestaan.




Vajaan kuukauden kuluttua palaan tuonne eteläkärkeen, silloin saan ihailla tätä maisemaa vastakkaiselta suunnalta.



Uutta meriretkeä odotellessa on aikaa palata vihreään. 

Tervetullut syksy tuntuu metsässä päivä päivältä enemmän. Kun alkaa sataa, kuuntelen ropinaa hupun alla. Sateen jälkeen tuoksu kaappaa kainaloonsa. Jatkan sadon ihastelua: mustikoita, vadelmia, sieniä, ihan kohta puolukoita. Suupielet on violetit.




On hiljaista, ei lainkaan tai vain vähän ihmisiä. Se tuntuu nyt hyvältä.

Vain minä ja sammakko samalla mansikalla.



Muutamaa päivää myöhemmin, liekö sama kaveri kuivien lehtien seassa. Tervehdin kuitenkin.

Joskus on fiilis tuohon - sulautua maisemaan. Olla näkymätön.






               Hän miettii kuinka niin suuri vesimäärä voi vastustaa niin suurta painovoimaa sen aikaa
            kun pilvet muodostuvat niin täysiksi, hän miettii hetkeä jona sade alkaa, jona muodostuminen          kääntyy putoamiseksi, miettii hienoista hiljaista taukoa taivaan fysiikassa kun kriittinen massa on saavutettu, epäröintiä ennen kuin ensimmäinen paisunut pisara viuhuu 
väkevästi ja vaivattomasti maahan. Hän ajattelee tätä, ja sade alkaa langeta.

(Jon McGregor - Jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti