Hiihtomonot. (siniset...?)
En muistanut kuinka hauskaa tuo sivakointi onkaan. Talon kulmalta pääsee pellolle, metsään - hiihtäen tehdylle ladulle jota ei ole valaistu, jossa hiihtelevät eläkeläiset. Ja me.
Kuvakulmasta huolimatta en ollut rähmälläni, putsailin suksen pohjia, katselin harmautta. Lumisadetta. Totesin yleensä vieroksumani tasaisen harmauden olevan tänään ihana asia. Turvallinen, äänet vaimentava umpio. Lumi on upea elementti. Ja takanani oleva nuori mies upea hiihtokaveri. Muutaman sanan vaihdoimme, omissa ajatuksissamme hiihdeltiin. Taitaa molempien pipojen alla olla paljon ajateltavaa. Kuitenkin oli se yhdessäolon tunne. Sellainen erityismies tuo Aku.
Samanlaiseen verkkaiseen "ai, tänne asti jo...", unohdun puuhiini -tyyliin olen vuoden aloittanut.
Vanhoja valokuvia, tuumailuvihkoja, kirjapinoja.
Pitkiä kuuntelusessioita... Kuvan levyn sain lahjaksi esikoiselta. Tyttömäisen pinkki!
...joka tarkoittaa myös pitkiä neulontatuokioita - ja pitkiä sukanvarsia. Paljon kertyneitä jämälankoja.
Lumisade ja pakkassää tunnetusti haastaa Valtion Rautatiet - harvennettuja junavuoroja, aseman ohittavia pikajunia, "tekninen vika, pahoittelemme..." kuulutuksia. Junapulmat ja kehno ajokeli toi mukanaan hyvääkin - sain isosiskon yökylään muutamaan otteeseen. Sisko siskonpedissä. Siis pitkiä juttutuokioita iltaisin. Ja lopulta väsyneinä hihittelimme ystävällemme (suunnittelee kesäkanojen hankkimista) lahjaksi annettavaa Pientä kananhoidon opasta vuodelta -31. Tarkkaa puuhaa tuo haudonta, munien tarkastelu jne.
Kuusestakin loppujen lopuksi luovuimme, vaikka ei olisi huvittanut. Puu oli kaunis kuin mikä. Punaiset tontut ja muut piippalakit varastoin pikaisesti joulupyhien jälkeen, mutta se kuusi... perinteisesti venytän ja venytän. Erityisesti tänä vuonna puuhun oli fiilis. Kannettiin kylältä ilmamyöhäisellä. Sitä koristellessa Aku mutisi 'Hemuli' Tapio Hämäläisen ääntä imitoiden: "Epäkasvitieteellistä".
high flying bird
No mutta, jumittaja unohtaa joulun ja jatkaa talven viettoa. Laitan levyn soimaan, kiroan hetken hemmetin syöpäsoluja, ryöväreitä. Onko se ajankohta vai mikä, mutta vääryys tuntuu reuhaavan. Tasan kahdeksan vuotta sitten suljin äidin sairaalahuoneen oven viimeisen kerran. Syöpä se silloinkin.
Hiihdellään hiljakseen.
