Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Metsään

On juhlittu. Serkun häitä, juniorin ensimmäistä ehtoollista. Kakkuja ja muita herkkuja on hujahtanut mahalaukkua kohti luvattoman paljon. Juhlaähky sanoisin. Ihmisähky. Niin ihania kuin juhlat voivatkin olla, otan niiden jälkeisen hiljaisen päivän aina avosylin vastaan.

Kaksi jälkimmäistä jälkeläistäni taitaa olla kaltaisiani, kaksi tuntia viimeisen vieraan lähdettyä olimme metsän hiljaisuudessa. Ensin heinäpellon poikki, lankkusiltaa puron yli, kiipeily vielä kalliolle - perillä vihreässä paratiisissa.

Mustikkasato sai ihailumme, maiskuttelimme muutamat kouralliset. Aika maukkaita jo, viikon päästä lienee täydellistä.



Iltapalalla loistava pöytäseurue, naapuripöydät tyhjiä.



 Taustamusiikkina hiljaisuus, kauniita kukkakoristeita siellä täällä.




Paluumatkalla pojat ehtivät jo kauas edelleni. Niityn poikki kulkevan polun ympäröi huumaava tuoksu. Nata, sara, lauha, kastikka, kattara - mitä niitä onkaan. Heinä, tuo nuhan ja aivastusten aikaansaaja.

Mesiangervon tuoksupilvi polun alussa oli pysäyttävä, siihen unohduin.

Tuoksun keskellä olin taas hetken hevostyttö.






Filipendula ulmaria  
 Luulisin.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Liisat Ihmemaassa

Perheeni taitaa olla pikkuisen pöljä, sillä mukavalla tavalla. Sunnuntain ulkoilureissulla kohtaamamme seurueet näyttivät keskittyvän konkreettiseen näkyvään, lintuihin, kasveihin jne. Me tunnuimme vääntävän kaiken fantasiaksi. Ei ihme, että oli hauska reissu.

Menomatkalla oli varsin erikoista pihataidetta. Kuvan ulkopuolelta: lehmä oli koiraa pienempi, korkeimmalle kurotti jäätelötötteröpatsas.

nää on Ihmemaajengii



oon minikokoinen, heinää pienempi, koht pöllö nappaa kynsillään kyytiin



jättiläisen päästä on pudonnut ruuvi



Malle-meritähti kyllästyi merielämään, muutti maalle



joku hiihtelee peräpeili paljaana

 


hillitön gränd cänjon, miten tästä selvitään
oon känädässä




kullanhuuhdontaa!!



kaikki ei oo kultaa mikä kimmeltää

mä mikään harakka oo 
 




Päällisin puolin seurue näytti ihan normaalilta.



jotainjakkihärkiä! tää on preeria!!



mä maalaispoika oon, di diddii... 

 


Jep jep. Kesälomaviikkoni viimeisenä päivänä ei ilmennyt ainuttakaan vakavaa ajatusta. Koko kotibändi tuntui yhtyvän hieman hulluutta hipovaan pyhäpäivän viettoon.

Pöljä perhe on paras.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Villaa, viihdettä ja vetelehdintää

Luonto vaihtoi taas asuaan, on ailahteleva, epävarma - kuten meno muutenkin. Meillä ja maailmalla tuulee, enkä enää tiedä mistä suunnasta. Radiota tai päivän lehteä ei oikeastaan huvita avata, niin harvoin siellä hyvää kerrotaan. Tosin eilen päivällä koin lapsenomaista iloa kun Tuomas Holopainen kertoi Minna Pyykön radio-ohjelmassa yhteydenotostaan englantilaiseen professoriin, biologi ja kirjailija Richard Dawkinsiin. Oli lähettänyt käsin kirjoitetun kirjeen.

Typerää pään puskaan työntämistä saattaa joku tuumata, mutta olen pysytellyt muutaman vapaapäivän kodin turvassa, uutispimennossa. Vetelehtinyt aikaa sitten painetuissa kirjoissa, fiktioissa, kauniissa kuvissa, saduissa. Lukenut muumilaaksolaisten marraskuusta, hiukan lisää Steinbeckiä, nuoren pojan kasvusta 80-luvun Pietarsaaressa. Hihittelin divaristin harmillisia tarinoita, palasin Muumilaakson talveen. Tonttukirjoihin. Tolkienin joulukirjeitä, venäläisen posliinin kokoelmia kansallismuseossa. Välillä kurkkaan mitä 'Kauris' kirja kertoo horoskooppimerkistäni. Käytännöllinen, varovainen joskus myös itsekäs, ahdasmielinen. Kuumerkkini Oinas: intohimoinen, yrittälähenkeä, päänsärkyä, hätäinen, tapaturma-altis, haluaa välistä olla yksin, pitää lukemisesta, musiikin kuuntelusta... jaa-a, ei ihan pieleen...




Muutama päivä yksin kotona oli mahtavaa. Söin miten sattui (perunapurjokeittoa kolme päivää :), heräsin lauantaiaamuna seitsemältä, luin tunnin Jeppistä ja vaivuin takaisin uneen. Aamupäivällä vasta nousin, valmistin aamupalaa jota nautin pitkään ja hartaasti.

Neuloin ja kuuntelin levyjä, pidin yhden hengen levyraatia. 'Busy Corner' nauratti, kansitaide ihastutti.  En tiennyt mitä mieltä levystä oikein olin joten kuuntelin sen uudelleen.







Turvallisuus, että tietää mitä tapahtuu.

Köllöttely, lojuilu pikkupuuhastelun ohella on ennen kaikkea turvallista. Onhan siinä pientä suojautumista ulkopuolisilta ärsykkeiltä, niiltä todellisilta. Politiikalta, pyrkimyksiltä, tavoitteilta, siltä sekavalta todellisuudelta jota en nykyisin useinkaan ymmärrä. Kirjojen, musiikin, kuvien - taiteen - tuomat tunteet, naurut ja itkut tuntuvat tänään hyviltä. Voin hallita niitä, valitsen mitä luen, katselen ja kuuntelen. Vaihdan tarvittaessa.  Esimerkiksi Kierkegaardin herkkään persoonaan sukeltaminen viehätti ja samalla ärsytti. Olisin saattanut potkaista sietämätöntä tyyppiä ahteriin, hiivatin itsekkäät ahdistuneet artistitaiteilijat. Kierkegaardin elämästä kertovasta teoksesta siirtyminen kuvan 'helppoon' pinoon on sitä säätelyä. Tai jokin musiikki menee liiaksi ihon alle, eikä sillä hetkellä ole voimia siihen, vaihtaa johonkin iisiin. Todellisuuden arjen säätely, miten se onnistuu, voiko kanavaa vaihtaa?













                                                                                    

Niin, kotivapailla myös neulotaan. Tehokasta terapiaa kun tulee konkreettista tulostakin. Lämmennyt talvisää sai kokeilemaan uutta. valmistumassa ensimmäiset villasormikkaat. Pieni tahaton kannanotto tässäkin, keskisormesta tuli hiukan kiero, päivystää osoitusvalmiudessa. En halua sitä tässä kuitenkaan kuvin esitellä.




Tähän vuoden aikaan teen samoja asioita joka vuosi. Suht' samalla tavalla. Suunnittelen joulujuttuja, vaikka ne tekeekin aina samoin kuvioin.  Juniorin suusta: "Suunnittelu ja ennen joulua- aika on parasta, menee se aattokin mut tää on niiiiin... (hymisee, hyrisee)". On mukavaa, että kahden hengen taloudessamme puhumme samaa joulukieltä, kukaan ei ihmettele loputonta jouluhöpinää ja fiilistelyä, piparien tuoksua. Jotenkin onnistumme tekemaan sen innostuksestamme huolimatta ilman kiirettä, pakkoa, hössötystä.

Onneksi äänimies tuli eilen ja auttoi cd-soittimen puhdistuksessa. Soitin ollut taas pitkään toimimaton. Välillä olen saanut sen omin nokkineni putsattua ja toimimaan, mutta nyt oli tuloksena toistuvasti 'no disc'. Tuli hätä kun mietimme joulumusiikkia. Hittolainen, taloudessamme ei ole ainuttakaan perinteistä jouluvinyyliä, kaikki joululevymme on cd:inä. Haluamme kuunnella joululaulut niiltä samoilta levyiltä, samassa järjestyksessä. Aika jumittuneita, eikö?


Marraskuun viimeisenä viikkona laitan aina myös pienen paketin kummitytölle. Tänä vuonna pakettiin sujahti 'Näkymätön lapsi'. Toven käsittämätön tarinasarja muumilaakson jengistä, jonka hahmot purkkien, kuppien ja lautasten pinnoilla jo kyllästyttävät, tarinat ei. Olen niihin yhtä ihastunut kuin kahdeksanvuotiaana, eri lailla tietenkin.






Onpa hauska havaita, että sinä näyt tänään enemmän. Mitä enemmän näemme, sitä iloisemmiksi tulemme...


Eteisen seinän mekko muistuttaa Ninnistä. Siksi se on tainnut siihen jäädäkin.





Laitoin tytölle myös virtuaalisen tervehdyksen, kuvan kuvasta. Parivuotiaasta joulun odottajasta 21 vuotta sitten.



Kotiturvapäivät ovat ihania. Kalenterissa päivien kohdalla tyhjää. Toimettomia tai sopivan inspiraation osuessa valtavan toimeliaita. Ei sitä vielä herätessä tiedä.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Herkuttelua

Hillitön herkutteluviikonloppu! Rock'n rollia, omena-asioita, sushia, simpukoita ja muita mereneläviä. Taajuusihmisiä, perhepäivällinen, pojat, miniä, minä ja mies. Sunnuntai-illalla jälkiruoaksi vielä 70's musiikkia livenä purkutuomion saaneen ostoskeskuksen jäähyväiskonsertissa.

Olin eilen illalla jo sangen kylläinen.


Viikonlopun herkuista ihan ykkönen: 'Ison Kiven Tuorepuristettu Omenamehu'. Työryhmässä oli lauantaiaamuna minä ja juniori. Olen varsin ihastunut vanhaan mehupuristimeen. Siihen metelöivään, rumahkoon mötikkään joka tiskipöydällä mylvien ja täristen valuttaa hanastaan ihaninta syysjuomaa ikinä.



"Hauska viikonloppu", totesi juniori.

Niin oli.

Olin kuitenkin varsin tyytyväinen kun tänä aamuna muut lähtivät töihin tai kouluun ja minä sain loikkia vapaapäiväläisenä metsään. Muutama tunti haahuilua teki tehtävänsä. Yksinhiihtelijä oli saanut annoksensa. Palatessani heinäpellon poikki taivas näytti hauskalta.

"Rajansa kaikella", tuntui sanovan.



"Samaa mieltä", vastasin.


Tein metsäreissun tuliaisista puolukkapuuroa. Herkkua sekin.

Kolikon kaksi puolta. Tarvitsen se molemmat.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kävelyretki

Eilen aamulla astuin veljesten kanssa laivaan. Ihan muuten vain. Muutamaksi tunniksi kaupunkikävelylle.





Kävelyretki on aina täynnä näkemisen ja kokemisen arvoisia merkityksellisiä tapahtumia. Mukavilla kävelyretkillä näkee useimmiten viljalti kuvia ja eläviä runoja, taikuutta ja luonnonkauneutta, vaikka sitten kuinka pienimuotoista. Luonnontieto ja ympäristöoppi antautuvat tarkkaavaisen kävelijän aisteille ja silmille viehkeästi ja ihastuttavasti, edellyttäen ettei hän kulje katse maassa, vaan avoimin, samentumattomin silmin, niin että kävelyretken hieno tarkoitus ja hilpeä jalo ajatus pääsevät hänelle avautumaan.  (Robert Walser)
 




Meidän parituntinen kävelyretkemme eteni verkkaisasti. Toinen veljeksistä keikkui reunoilla, toinen tiiviisti vieressäni. Kaupunki oli vielä aamurauhallinen.

Oman haasteensa kaupunkikävelyille tuo Akun lintupelko. Harva pitää ruoan perässä röyhkeästi syöksyvistä linnuista, Aku on niille hyvin herkkä ja paniikki hyppää kyytiin helposti. Edellisenä päivänä lounastaessamme ravintolan ikkunan toisella puolella muutama lokki ahmi pizzan reunoja terassille jääneeltä lautaselta. Lasin ollessa välissä Aku söi ruokaansa rauhallisena ja ehkä jopa hiukan kiinnostuneena seurasi lintuja. Nyt Tallinnan vanhan kaupungin mantelimyyjän uskolliset puluystävät olivat pojalle liikaa. Jaloissa tepastelevat linnut hermostuttivat hepun niin, että tokaisi niukasti puhuvaksi varsin tomerasti "Kotiin. Kotiin". Ja paineli päättäväisenä rappusia alas. Pienen juttutuokion jälkeen jatkoimme kuitenkin kävelyä rauhallisesti. Tiedättekös sen kun joku koskettaa käsivarttasi, ottaa rauhallisesti kainaloon, sanoo ei ole mitään hätää. Kertoo sinulle miten edetään ja voit vain keskittyä rauhoittumaan. Toimii puolin toisin.

Katselimme kotiuduttuamme matkakuvia. "Hus hus, pois siitä, häipykää! totesi kaveri. Hymyn saa pojalta hässäkänkin jälkeen kun kameran kaivaa esiin, ihan ihana linssilude.







Matka jatkui, unohduin aina välillä katselemaan vanhojen rakennusten viehkoja yksityiskohtia.
Esimerkiksi tämä ajan ja sään sävyttämä talo viehätti rujoudellaan.



Pari tuntia lämpimiä kapeita mukulakivikuvia ja ajoittainen kevyt viemäriodööri riittivät hyvin nuorisolle. Edellä hiippaillut juniori palasi luoksemme. "Tiedän, että sä tykkäät kaikesta vanhasta, mut nyt voitais mennä syömään. Ja musta toi talo on aika epämielyttävä". Oho, tuumasin itsekseni. Nyt on junnu saanut tarpeekseen oldies-osastoa. Harmittelin vielä ääneen ettei vintageliike Fankadelik ollut auki, mutta "sitten ensi kerralla". "Juu, sitten ensi kerralla", kuului nälkäisen vastaus.




Hetki ennen satamaa löytyi jotain joka sai nuoren miehen olemukseen sellaisen 'no nyt!'- fiilistä.  Auto tietysti. Lamborghini. Jestas tätä keekkisukupolvea. Muutama vuosikymmen auton iästä pois niin, joo-o, autoa intoilisin minäkin.



 

Ruokaa ja rupattelua. Vatsat täynnä kotimatkalle. Akukin supisi omiaan iloisesti kun kannella istuimme tuulenvireestä nauttien. Selkeään päivästruktuuriin tottunut nuori mies tuntui tyytyväiseltä, nyt ei enää mahdollisia "käydääs vielä tuolla"- juttuja. Helsingissä muutama sata metriä autossa satamasta matkattuamme totesi: "Vanhassa vara parempi". <3

Kolmikon horisontti kotoisasti kenollaan.
 



(Julkaistuihin kuviin on asianosaisten lupa.)

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannusrakkauksia


Köllöttely omenapuun varjossa. Tuntuu hyvältä katsella kun maailma liikkuu, itse ei halua liikuttaa varvastakaan. Olla hipihiljaa hetki.



Mansikkakakkua pihalla.



Poika ja koira.



Poika ja kissa.



Joku on töissä koko juhannuksen. Jätän viestin pöydälle.



"pieni lahja suurella merkityksellä"
(Viesti siis vastaanotettu.)


Perhejuhannus. Perherakkauksia. Paljaat varpaat. Kun kaikki on paljasta.