Kävelyretki on aina täynnä näkemisen ja kokemisen arvoisia merkityksellisiä tapahtumia. Mukavilla kävelyretkillä näkee useimmiten viljalti kuvia ja eläviä runoja, taikuutta ja luonnonkauneutta, vaikka sitten kuinka pienimuotoista. Luonnontieto ja ympäristöoppi antautuvat tarkkaavaisen kävelijän aisteille ja silmille viehkeästi ja ihastuttavasti, edellyttäen ettei hän kulje katse maassa, vaan avoimin, samentumattomin silmin, niin että kävelyretken hieno tarkoitus ja hilpeä jalo ajatus pääsevät hänelle avautumaan. (Robert Walser)
Meidän parituntinen kävelyretkemme eteni verkkaisasti. Toinen veljeksistä keikkui reunoilla, toinen tiiviisti vieressäni. Kaupunki oli vielä aamurauhallinen.
Oman haasteensa kaupunkikävelyille tuo Akun lintupelko. Harva pitää ruoan perässä röyhkeästi syöksyvistä linnuista, Aku on niille hyvin herkkä ja paniikki hyppää kyytiin helposti. Edellisenä päivänä lounastaessamme ravintolan ikkunan toisella puolella muutama lokki ahmi pizzan reunoja terassille jääneeltä lautaselta. Lasin ollessa välissä Aku söi ruokaansa rauhallisena ja ehkä jopa hiukan kiinnostuneena seurasi lintuja. Nyt Tallinnan vanhan kaupungin mantelimyyjän uskolliset puluystävät olivat pojalle liikaa. Jaloissa tepastelevat linnut hermostuttivat hepun niin, että tokaisi niukasti puhuvaksi varsin tomerasti "Kotiin. Kotiin". Ja paineli päättäväisenä rappusia alas. Pienen juttutuokion jälkeen jatkoimme kuitenkin kävelyä rauhallisesti. Tiedättekös sen kun joku koskettaa käsivarttasi, ottaa rauhallisesti kainaloon, sanoo ei ole mitään hätää. Kertoo sinulle miten edetään ja voit vain keskittyä rauhoittumaan. Toimii puolin toisin.
Katselimme kotiuduttuamme matkakuvia. "Hus hus, pois siitä, häipykää! totesi kaveri. Hymyn saa pojalta hässäkänkin jälkeen kun kameran kaivaa esiin, ihan ihana linssilude.
Matka jatkui, unohduin aina välillä katselemaan vanhojen rakennusten viehkoja yksityiskohtia. Esimerkiksi tämä ajan ja sään sävyttämä talo viehätti rujoudellaan.
Pari tuntia lämpimiä kapeita mukulakivikuvia ja ajoittainen kevyt viemäriodööri riittivät hyvin nuorisolle. Edellä hiippaillut juniori palasi luoksemme. "Tiedän, että sä tykkäät kaikesta vanhasta, mut nyt voitais mennä syömään. Ja musta toi talo on aika epämielyttävä". Oho, tuumasin itsekseni. Nyt on junnu saanut tarpeekseen oldies-osastoa. Harmittelin vielä ääneen ettei vintageliike Fankadelik ollut auki, mutta "sitten ensi kerralla". "Juu, sitten ensi kerralla", kuului nälkäisen vastaus.
Hetki ennen satamaa löytyi jotain joka sai nuoren miehen olemukseen sellaisen 'no nyt!'- fiilistä. Auto tietysti. Lamborghini. Jestas tätä keekkisukupolvea. Muutama vuosikymmen auton iästä pois niin, joo-o, autoa intoilisin minäkin.
Ruokaa ja rupattelua. Vatsat täynnä kotimatkalle. Akukin supisi omiaan iloisesti kun kannella istuimme tuulenvireestä nauttien. Selkeään päivästruktuuriin tottunut nuori mies tuntui tyytyväiseltä, nyt ei enää mahdollisia "käydääs vielä tuolla"- juttuja. Helsingissä muutama sata metriä autossa satamasta matkattuamme totesi: "Vanhassa vara parempi". <3
Kolmikon horisontti kotoisasti kenollaan.
(Julkaistuihin kuviin on asianosaisten lupa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti