lauantai 30. heinäkuuta 2016

Päättäväisyyttä

Eilen kirpputorilta kirjahyllyyni muutti Kyllikki Villan 'Elämän korkea keskipäivä'. Vaikuttaa minun kirjalta, ajattelin kun sitä selailin. Samalla kaupunkireissulla vietin muutaman tunnin sushin, Asahin ja sielunsyvyyksiltään kanssani stemmaavan soulsiskon seurassa ja kotiuduttuani olin täysin samoissa tunnelmissa kirjan takakannen tekstin kanssa.


Yksi tuntee elävänsä kun henki kulkee, toinen kun kokee, rientää, ehtii, saavuttaa mahdollisimman paljon. Siinä välissä tapoja ja tuntoja monia.

Olen se tyyppi joka voi fiilistellä asioita niitä kuitenkaan varsinaisesti kokematta. Olen se joka voi tunteja ajatella juttuja, varioida tapahtumakulkuja. Välttämättä näitä ajatuksiani en koskaan lähde toteuttamaan.

Mutta ne ovat siellä. Ajatukset, suunnitelmat, haaveet.

'Laiska siinä selittelee', tuntuu synkempi minäni kuiskivan. Höpö höpö, vastaan itselleni. Ei kaikkea tarvitse aina toteuttaa, tehokkaasti tuottaa. Olen oman elämäni suuri kapellimestari ja heilutan tahtipuikkoa vaikka orkesteri ei aina seuraisikaan tai ole edes samassa salissa.

Aika onneton aasinsilta mutta nyt olen ponnistellut toteuttaakseni yhden suunnitelman. "Ei jaksa", "ei huvita" lausahdukset eivät tänään ole sallittuja, vaan nyt päätin toimia. Lompakkoni on samaa mieltä. Ylimääräiset myyntiin. Niin tylsää kuin onkin, eläminen vaatii myös valuuttaa.

Vaatehuoneestani on varkain muodostunut jos joskus käytän tai oi oi, tämä kaunotar täytyy pelastaa, löytää sille 'pari' -vaatteiden varasto. Ajattelin siellä olevan muutaman ylimääräisen, mutta rekki täyttyi nopeasti.

Rekki... niin. Se olikin päättäväistä toimintaa minulta. Nimittäin vaaterekin hankkiminen huomista myyntitapahtumaa varten. Ennestään omistan yhden, mutta se on hiukan liian suuri ja painava ja sijaitsee tällä hetkellä kesäkodissa siskon kanssa tehtyjen kirpputoripäivien jäljilta. Siis Ikeaan ostamaan se edullinen, kevyt malli jonka voi bussissa kiikuttaa kätevästi niputettuna myyntitapahtumaan. Lauantai-iltapäivänä Ikeassa, olihan kokemus. Esikoinen oli oiva opas, suoriuduimme vartissa ulos täydestä marketista.



Samanlaista soundia löytyi keittiöstä... ja kenkähyllyltä... laukkunaulakosta... Onpas ylimääräistä, astioita ja asusteita joita en olekaan kokenut omikseni. 




Nyt koti-inventaario on tehty, kamppeet kasattu. Muutama odottaa vielä silitystä, plankkausta tai pölyhuiskua. Pakkaus ja nukutaan yön yli. Tarkoituksenani on huomenna huristaa bussilla kuorman kanssa Kansallismuseon vintagetapahtumaan, viettää mukava päivä aurinkoisessa pienellä tuulenvireellä höystetyssä säässä kauniissa ympäristössä hyvien tyyppien keskellä hiukan tienatenkin. 

Olen jo mielestäni hurjasti tehnyt ajattelun lisäksi, etten juurikaan itseäni soimaa jos aamulla käännänkin kylkeä ja jätän myyntipuuhat tuonnemmaksi.

Jestas mitä reippautta.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Huolettomia kesäpäiviä

Täydellinen ajankäytön suunnittelemattomuus on vienyt lomalaisen mukanaan. Päivät ovat rakentuneet miten milloinkin. Aamulla herään kun ruotoni ja pääkoppani tuntuvat riittävästi levänneeltä. Aamutakissa hiippaan pihan poikki postilaatikolle, napsin kirsikan suuhuni, muutaman karviaisen kaveriksi. Luen päivän lehteä aamiaispöydässä, toinen vieressä kääntelee sivuja.




Tai noustuani otan pöydältä omenan, hyppään polkupyörän selkään ja polkaisen metsään. Kori kädessä haahuilen tunteja metsässä, palattuani valmistamme päivän aterian. Keltavahveromuhennosta ja mustikka-vadelmarahkaa jälkiruoaksi.

Joskus mietin mahdollisuutta elää kesästä syksyyn mahdollisimman omavaraisesti. Viljellä, kalastaa, marjastaa ja sienestää.


 


















Kyläilimme Inkoon saaristossa.

Vanhan laiturin nokassa ongella istuessa tulee tuumailtua monenmoista. Taivas on tuona päivänä sopivasti pilviharson verhoama, tuulee kevyesti. On aamu, jolloin villasukat voivat olla shortsien kaverina.

"Harmi nyt ettei aurinko paista kun tulitte."
"Näin on hyvä." 



Jos ennusteen mukaan päivästä on tulossa kuuma, lähden retkilleni jo varhain. Palatessani mustikkametsästä kello on puoli kymmenen aamulla ja aamukastetta helmeilee yhä niityn korsilla. Aurinko kuitenkin alkaa jo tuntua liian kuumalta olkapäilläni. Edelläni polkua pitkin lentelee perhonen, toinenkin. Keisarinviitta Argynnis paphia ja neitoperhonen Nymphalis io. Perhosten hauras hento olemus, levoton poukkoileva lentotyyli on lumoavaa katseltavaa. 






 Neitoperhonen ja kaveri. Kaunotar ja kiiltävähaarniskainen, lienee turilas. Kultakuorianen Cetonia aurata ?






Päiväkuumuuden vietän varjossa tai sisätiloissa, kirppareilla, kierrätyskeskuksissa. Hallimaisissa tiloissa, joissa huonekorkeutta riittää eikä paahde pääse iholle. Iloitsen lapsenomaisesti pienistä tarpeellisista löydöistäni.





Toven Nukkekaappi 1e? Olihan se jo hyllyssä mutta ei kansipaperillisena ensipainoksena, joten... Kehyslaukku ei ehkä ole juttuni mutta eihän sitä kokeilematta tiedä. Olen viime aikoina yllättänyt itseni käyttämällä myös pikkulaukkuja vaikka aika usein sujahtavatkin loppujen lopuksi mukana kulkevaan kangaskassiin. Postikortti Henri Matissen maalauksesta The Italian Woman (1916) oli selvä tapaus, ei pohdintaa tarvitsenko vai en. Nyt kortti kehyksissä ja tämän tekstin päästyä bittiavaruuteen on taulu jo seinällä.




 







Auringon laskiessa lähelle puidenlatvoja otan taas korin ja poljen marjaan. Ilta vadelmarinteessä kumisaappaissa ja puuvillamekossa. Saunalöylyt. Hämärtyneessä myöhäisillassa pihakeinussa popsin hiilloksella paahdettuja kasviksia. Nukkumaan kun huvittaa.

Vielä on lomaa jäljellä, säätelen rytmiä arkisemmaksi tuonnempana.


Vastapainoksi maaseutupäiville huristimme eilen kaupunkiin. Espalla kuuntelimme jazzia, ravintolassa söimme röyhkeästi säästäväisten lähiruokapäivien jälkeen neljan ruokalajin päivällisen, jota sulattelimme kuumilla kaduilla kävellen.

Piston


Liki viikon aion vuoropäivin suhailla lande-kaupunki akselilla. Sopii. Vaihtelu virkistää, tuo kulunut sanonta. Niin totta.

Hei, nyt sataa. Hyvä. Sienet näytti jo hiukan janoisilta.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kävelyretki

Eilen aamulla astuin veljesten kanssa laivaan. Ihan muuten vain. Muutamaksi tunniksi kaupunkikävelylle.





Kävelyretki on aina täynnä näkemisen ja kokemisen arvoisia merkityksellisiä tapahtumia. Mukavilla kävelyretkillä näkee useimmiten viljalti kuvia ja eläviä runoja, taikuutta ja luonnonkauneutta, vaikka sitten kuinka pienimuotoista. Luonnontieto ja ympäristöoppi antautuvat tarkkaavaisen kävelijän aisteille ja silmille viehkeästi ja ihastuttavasti, edellyttäen ettei hän kulje katse maassa, vaan avoimin, samentumattomin silmin, niin että kävelyretken hieno tarkoitus ja hilpeä jalo ajatus pääsevät hänelle avautumaan.  (Robert Walser)
 




Meidän parituntinen kävelyretkemme eteni verkkaisasti. Toinen veljeksistä keikkui reunoilla, toinen tiiviisti vieressäni. Kaupunki oli vielä aamurauhallinen.

Oman haasteensa kaupunkikävelyille tuo Akun lintupelko. Harva pitää ruoan perässä röyhkeästi syöksyvistä linnuista, Aku on niille hyvin herkkä ja paniikki hyppää kyytiin helposti. Edellisenä päivänä lounastaessamme ravintolan ikkunan toisella puolella muutama lokki ahmi pizzan reunoja terassille jääneeltä lautaselta. Lasin ollessa välissä Aku söi ruokaansa rauhallisena ja ehkä jopa hiukan kiinnostuneena seurasi lintuja. Nyt Tallinnan vanhan kaupungin mantelimyyjän uskolliset puluystävät olivat pojalle liikaa. Jaloissa tepastelevat linnut hermostuttivat hepun niin, että tokaisi niukasti puhuvaksi varsin tomerasti "Kotiin. Kotiin". Ja paineli päättäväisenä rappusia alas. Pienen juttutuokion jälkeen jatkoimme kuitenkin kävelyä rauhallisesti. Tiedättekös sen kun joku koskettaa käsivarttasi, ottaa rauhallisesti kainaloon, sanoo ei ole mitään hätää. Kertoo sinulle miten edetään ja voit vain keskittyä rauhoittumaan. Toimii puolin toisin.

Katselimme kotiuduttuamme matkakuvia. "Hus hus, pois siitä, häipykää! totesi kaveri. Hymyn saa pojalta hässäkänkin jälkeen kun kameran kaivaa esiin, ihan ihana linssilude.







Matka jatkui, unohduin aina välillä katselemaan vanhojen rakennusten viehkoja yksityiskohtia.
Esimerkiksi tämä ajan ja sään sävyttämä talo viehätti rujoudellaan.



Pari tuntia lämpimiä kapeita mukulakivikuvia ja ajoittainen kevyt viemäriodööri riittivät hyvin nuorisolle. Edellä hiippaillut juniori palasi luoksemme. "Tiedän, että sä tykkäät kaikesta vanhasta, mut nyt voitais mennä syömään. Ja musta toi talo on aika epämielyttävä". Oho, tuumasin itsekseni. Nyt on junnu saanut tarpeekseen oldies-osastoa. Harmittelin vielä ääneen ettei vintageliike Fankadelik ollut auki, mutta "sitten ensi kerralla". "Juu, sitten ensi kerralla", kuului nälkäisen vastaus.




Hetki ennen satamaa löytyi jotain joka sai nuoren miehen olemukseen sellaisen 'no nyt!'- fiilistä.  Auto tietysti. Lamborghini. Jestas tätä keekkisukupolvea. Muutama vuosikymmen auton iästä pois niin, joo-o, autoa intoilisin minäkin.



 

Ruokaa ja rupattelua. Vatsat täynnä kotimatkalle. Akukin supisi omiaan iloisesti kun kannella istuimme tuulenvireestä nauttien. Selkeään päivästruktuuriin tottunut nuori mies tuntui tyytyväiseltä, nyt ei enää mahdollisia "käydääs vielä tuolla"- juttuja. Helsingissä muutama sata metriä autossa satamasta matkattuamme totesi: "Vanhassa vara parempi". <3

Kolmikon horisontti kotoisasti kenollaan.
 



(Julkaistuihin kuviin on asianosaisten lupa.)

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ravintoa

Täytyy ravita itseään säännöllisesti. Esimerkiksi puoliyhdeksän aikaan ilta-auringon yhä lämmittäessä, Karjalaisen Jiin lavalla jollottaessa on hyvä hetki istahtaa trukkilavakuutiolle ja nautiskella Sandron halloumi mezze.  

Ja ottaa kuva kun ruokalautaselta on puolet jo kaavittu, asetelma on raikkaan suttuinen. Hihittelen tyytyväisenä kun ajattelen yleensä näkemiäni ruokapostauskuvia. Tämä otos on mielestäni onnistunut. Näköiseni ja huomaatkos kun se tulvii festarikesäillan fiilistä...



Ravita täytyy myös kuulokeskusta, mielihyväosastoa, sitä pääluun alaosaa joka nyt sinnikkäästi pyrkii pitäytymään rauhallisessa lomamoodissa. Viime viikolla ravitsin yläkertaani Porissa musiikilla. Hiippailin lavojen väliä kuunnellen non-stoppina suomalaista, afrikkalaista, amerikkalaista soitantaa. Hyvää ja huippuhyvää soitantaa. Istuin, jorailin, lauloin, liikutuin. Viiden tunnin ajan omassa kuplassani tuhansien ihmisten seassa. Voi mitä nautiskelua olikaan! Olen siitä ehkä kummallinen, että haluan nuo hetket kokea yleensä yksin. Vaikka viinistä pidänkin välttelen festareiden anniskelualueita sillä siellä ovat yleensä ne tapahtumaan tapahtuman takia tulleet jotka nautiskelevat hiukan eri tavoin. Seurustelevat seurakunnissa hilpeästi, pitävät hauskaa kohtuullisella volyymillä - mutta että kesken soolonkin on tarve kertoa pikkupetterin parhaat ja päivitellä sen ja sen eroa jne... Hivuttaudun sivummalle ja yritän olla vähemmän nirppanokan näköinen mitä siinä hetkessä olen. Mutta tämäkin on usein korjattu etukäteen asettautumalla tilaan oikein, säätämällä selittäjäsuodattimet täysille ja nautintoanturit pystyyn. Vanhetessa viisastuu.

Ja kun omat suosikit ovat soittaneet ja ne 'ei niin mut ihan ok'-orkesterit aloittavat, on hyvä hetki ravita ruumistaan muutenkin. kts.edellä :).




Lämpimän kesäpäivän ja kauniin yökajon väliin mahtui hieno päivä. Kävelin yöbussille hiukan kaupungin kuumaa aluetta kiertäen. Valtavirtaa juhli marginaalimman ohessa, jumps jamps jumps jamps kuului jokilaivasta, "oi se on Tuiskua - sinne!" pilpattivat edessäni kävelevät tyttöset.




Yö oli silti kaunis.




Sillalla ajattelen toisella puolella Suomea olevaa yötyöläistä.

Tulee lämmin.



Kaivan matkatyynyn repustani ja asettaudun bussin penkille istumanukkuma-asentoon. Edessäni istuu harmaahapsiherra, joka lienee ikänsä puolesta jo oikeutettu tapahtumien alennettuun hintaan. Hänkin etsii mukavan matkustusasennon. Kaivaa laukustaan kirjan ja alkaa lukea.

Linja-auto hyrisee, laitan silmät kiinni. Neljä tuntia myöhemmin aamuvarhaisella Helsinkiä lähestyessämme, harmaahapsilukija nostaa katseensa kirjasta ja pakkaa sen takaisin laukkuun.

Puutuneita jäseniäni oikoen ajattelen noita maailman ihania rakastettavia ventovieraita.


perjantai 8. heinäkuuta 2016

Koordinaatit

Koordinaatteja ei nyt juurikaan ole. Seuraavaan kolmeenkymmeneenkolmeen päivään. Joo-o, laskin päivät.

Vain lähtöpaikka tiedossa. Lähteminen tuntuu tärkeältä.




Kalenteriini rustailen merkintöjä, jotka olevat kuitenkin viitteellisiä. Jos kyseisenä aamupäivänä ei huvitakaan lähteä Espan lavalle kuuntelemaan huippujazzkitarointia (epäilen vahvasti etten olisi paikalla), lankaliikkeeseen yhteisvirkkaustuokioon, kirpputoritapahtumaan, levyfestareille, kyläjuhliin... jne, niin jätän lähtemättä.

Joskus riittää tunne innosta ja kiinnostustuksesta asioihin, tapahtumiin, ilmiöihin, ihmisiin. On halua nähdä ja kokea. 

Lomasuunnitelmani on tunnustella aamuisin sosiaalista kapasiteettiani, joka määrittelee lähdenkö muiden joukkoon vai menenkö omineni metsään tai merenrantaan.




Kiikaroin rauhassa.

Outoja asioita tapahtuu, muutoksia itsessä ja muissa. Tai havainnointeja oikeastaan. Että näkee asioita erilailla, uudesta vinkkelistä. Ettei aina välitä.

Yksinkertaisin havainnointi (joskaan ei niin maatamullistava) muuttuvasta mielestä, ennakkoluulojen voimakkaasta vaikutuksesta mielipiteeseen: tätä takkutukkaisena lakanaan kääriytyneenä (loma-asu no1.) kirjoittaessani kuuntelen Zappaa - ja pidän siitä. Kovastikin.







Lievästi leuhkien totean ottavani ainakin tänään asiat jeesusmaisen rauhallisesti vaikka huolehtimiseen aihetta antavia asioita on pilvin pimein.




Hoi laitumille!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

London calling


Lontoo kutsui ja sinne lensimme. Minä ensimmäistä, matkatoverini ties kuinka monetta kymmenettä kertaa. Wilsonin sisarukset viihdyttivät yhtenä iltana (jestas mitä mimmejä yhä), muuten vietimme aikaamme turisteina. Kävellen ympäriinsä kiireettä, maistellen hyviä ruokia. 

Tuoksuttelin maailman menoa, katselin ihmisiä. Ihastelin englantilaista kätevää kellariarkkitehtuuria, joukkoliikennettä, asiakaspalvelua, mekkoihin pukeutuneita turkoosiluomisia mummoja jotka olivatkin pappoja, kieltä jota kuuli puhuttavan monin eri aksentein. Suttuisen sekalaista mutta sujuvaa. 

Ja mikä parasta, kukaan ei valittanut säästä. Paistoi, nousi tuuli, satoi. Paistoi, nousi tuuli, satoi. Paistoi, jne... vaihtelevan sään ystävä ihastui siihenkin. Eikä kukaan puhunut potkupallostakaan. Emme mekään.

Lontoo kutsunee uudestaan.



Turistina pöllöily on kivaa. Albertinpoika ja Englannin Albert. Matkalla Albertinhalliin.

Two owls. Näkimet nenillä, harvenevat hiukset hapsottaen :).