Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Hehku

Kävin tänään pitkästä aikaa muutamassa suosikkipuodissani.

Olet hehkeä tänään (mitäs nyt...)?
Ai olen, jaa-a...
No se on lomalla!!



Niinpä, olen kesälomalla. Noin puolessavälissä. Tuosta pienestä keskustelusta heräsin asiaan. Nyt tuntuukin jo lomalaiselta. Muutamat pakkopuuhat on tehty, no ovat ainakin hyvässä vaiheessa (ne ikkunat) ja nyt on kalenteri auki. Muutamat harvat merkinnät on sellaisia huvikseen asioita, oletettavasti hauskoja tapahtumia joihin voi osallistua jos on fiilis.

Jee! tuumin. Ja tunsin itseni hiukan typeräksi tajutessani että muiden täytyy huomauttaa hyvästä olostani ymmärtääkseni kunnolla nauttia siitä. Kiitos huomion tehneelle, täällä ollaan jo ihan lomahehkun huipulla!



Tarvitaan hehkuun loman lisäksi muutakin. Tarvitaan ne ihmiset joista saa hyvää potkua, iloa rintalastan ja pääluun alle. Ne ihmiset ympärille, vaikka vain hetkeksi.

Tarvitaan negatiivisuutta, epäuskoa, kateutta, räyhää ja putkipäisyyttä viljelevien poissaolo.

Tarvitaan mieleinen tila. Sinne oikeat hahmot. Sopivat äänet. Näihin kaikkiin voin itse vaikuttaa. Peruutusvaihde silmään jos ei tunnu omalta - ympäristö, puheet, ihmiset.


Eikä muutama divari- ja second hand löytöihanuus hehkua himmennä, päinvastoin. Että voi kirjankansi olla hieno, selaamatta siirtyi divarissa ostospinoon. Helmet, ne vain jäivät käteen. Tuntui hyvältä sormissa, 'hipelöintihelmet'.

Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että kaupunkireissun jälkeen pitkä musta maksihame sai vaalea topin toverikseen, miniäkokelas saa syntymäpäivälahjaksi kaksi mielikirjaansa ja vessan seinää koristaa 'Frank Zappa pytyllä' T-paita.


Kiitän Frida marinaa ja Planeetta Antikvariaatit konsernin Punaista Planeettaa tämän(kin) päiväisestä nautinnosta! Huraa kolmesti teille ja muille pikkupuodinpitäjille!

<3





torstai 6. heinäkuuta 2017

Pesänrakennusta

Jo keväällä päärynäpuun kukkiessa sitä tuumin. Yläkerran ikkunan karmivanhukset, ne huollan tänä kesänä. Deadline - syksy (aika joustava).




Hengailen epämääräisesti yhä loppukevään ja alkukesän tunnelmissa, en ole oikein pysynyt ajankulussa mukana. Linnuilla on jo isot poikaset, pihoilla kukkii keskikesän perennat, pihanurmikkoa on leikattu jo monesti. Ja ikkunat on huoltamatta.

Aloitin kyllä jo. Liiterin kulmalla raaputin maaleja, irrottelin hakasia. Olin moderni, katsoin youtubesta 'vanhojen ikkunoiden malaus' -videon.



Kun perhe on jo perustettu voi pesää rakentaa ympäri vuoden, ei ole kiire hautomaan. Suunnitelmia on paljon, aikatauluja ei juurikaan. Tykkään tehdä juttuja näin, tarttua siihen mikä kulloinkin tuntuu hyvältä. Tulos - keskeneräisiä projekteja siellä täällä. 

Yksi projekteista on jo pitkällä, eteinen. Alkukeväästä silittelin sen seinille uutta tapettia hitusen huokaillen. Ihastuksesta huokailin. Olin suorastaan pakahtua, niin rakastunut tuohon tapettiin olin ja olen yhä. Birger Kaipiainen on luonut mielestäni terapeuttisen tapetin, hyvänolon hormonit vilistävät iloisesti kehossa kun kuljen sen ohi.





Tässä 'myöhässä kesästä' touhussa on puolensa. Parvekekukkia sai pilkkahintaan ja vaikka valikoima oli suppea, löysin ihan riittämiin ruukkuihin väriä. Olen tutkaillut niin innoissani siipan vanhan talon pihamaata, että unohdin lähiökaksioni 'takapihan'. Se onkin ollut viimeaikoina lähinnä tuuletusparveke. Mutta sopivat kukat sinnekin.





Sieltä vanhalta pihalta lähtiessä tekee mieli ottaa osa pihaa mukaan, viimeksi ajelin kotiin ruusunoksa sylissä.




Kukkateema jatkuu lähiössä. Keittiön valkoiset verhot pääsivät vihdoin pesuun, huone jäi kaikuisaksi. Tilalle ripustin vanhan lakanan. Oivallinen kesäverho.





Huomenna on viimeinen työpäivä ennen kesälomaa. Säädän taas hengailulle.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Pala Baskimaata


Juhannus Pohjois-Espanjassa. Rantasauna, koivuvihta, luonnonkukkaseppele konsepti on mahdollista ympäri kesän, joten tuntui virkistävältä tehdä asioita toisin. Enkä taida olla mökkijuhannustyyppi, mökkityyppi kylläkin. Mutta juhannuksena landella on ne puoli miljoonaa muutakin.

Ja Cheap Trick ei ollut tulossa Lontoota lähemmäksi.

Joten juhannusruusua edusti Catedral de Santa Marian puistoalueen hopeapuu, jokin kastanja (?).



Viihdyin turistina yli 800 vuotiaan asukasmäärältään noin Tampereen kokoisen kaupungin kapeilla kujilla. Pilviharso tuntui tulleen tilauksesta, lämpötila pysyi mukavana. Hola! kuului ahkeraan, puotiin, baariin, kahvilaan astujaa tervehditään reippaasti. Aamuna eräänä katuja itsekseni hiippailin, astuin pikkuriikkiseen kahvilaan. Punahuulinen 50's farkkutyttö hyräili radiosta kuuluvan Van Morrisonin mukana Brown Eyed Girliä. Kahvi sekä pinxtossa tonnikalaa ja oliiveja maksoi alle kolme euroa. Tilaa noin 12 neliötä, ihmisiä tuli ja meni, tilauksia tehtiin tiuhaan, tunnelma välitön, puheen pulputus iloista.

Vai tällä lailla... olisiko se niin vaikeaa meilläkään toteuttaa...





Paljon kiveä, muraaleja, parvekekukkia ja -puita, ylä-, alamäkiä, persoonallisia pyykinkuivaustelineitä. 











































Kotimaan Kaisu Heikkilä matkassa mukana, luottokesähame!





Illat ja alkuyöt vietimme musiikkifestivaaleilla. Tapahtumaporttien sisäpuoli ei juuri eronnut kotimaan vastaavista - esiintymislavat, juoma- ja ruokakojut, tolkuttomat turistihinnat.

Paitsi baskimaan rockrokuilla on komeammat pulisongit. En kehdannut ainuitakaan kuvata, mutta tyylikkäitä olivat :).

Mikäs siellä sinitaivaan alla, musiikkiahan tulimme kuulemaan.






maanantai 22. elokuuta 2016

Loman jälkeen

Aamuvarhainen. Kello hiukan yli kuuden. Elokuun puoliväli, aamuaurinko puiden latvoissa.



Lämpömittari näyttää 6 C°. Kävelen junalle, matkalla töihin. Ihana kirpeä aamu, sormikkaat tarpeen.







Kesän vapauden, aikatauluttomuuden, ruoka- ja juomajuhlien, valvottujen öiden, pitkään nukuttujen aamujen, reppu selkään, suunta sinne minne jalat vievät- päivien jälkeen tuntuu järkevältä astella taas aamuarkea, syödä lounas lounasaikaan, neuvoa, palvella, kuunnella, neuvotella, suunnitella, noudattaa aikatauluja.

Ja reilun viikon jälkeen olen valmis tuuttaamaan. Istun työhuoneessani, mieleen hiipii tuttu tunne - en kuulu tänne. Kollegat tuskailevat kahdenkymmenen vuoden päässä olevaa pientä eläkettään, miten sinne asti jaksaa jne. Ympärilläni on joukko ohjeriippuvaisiksi ja aloittekyvyttömiksi muuttuneita, epävarmoja, tyytymättömiä ihmisiä. Tuntevat olevansa työpaikkansa vankeja vailla mahdollisuutta. Miten hitossa näin on käynyt? Kriittistä kehittävää keskustelua, ideointia esimiesten kanssa ei jakseta käydä. Toimitaan miettimättä ohjeiden, niiden huonojenkin mukaan. Nuristaan, lopulta rähjätään. "Ei se mitään auta", "ihan turha tuosta on sanoa" on yleisiä vastauksia jos muutoksen mahdollisuudesta yrittää puhua. Siitä miten itse voit vaikuttaa työhösi.

Se on surullista. Ja väsyttävää.

Olen tehnyt työhöni vaikuttavia 'siirtoja', aioin tehdä tulevaisuudessakin. Täytyy hypätä pois mukavuusalueelta ja kurkata sen 'toimi järkevästi'- laatikon ulkopuolelle, pois 'pitää' alueelta. (Jaa, olenkohan siinä laatikossa koskaan ollutkaan...) Ja olla valmis köyhyyteen.

Luopuminen. Asioista, esineistä, ihmisistä jotka jonkin ajan kuluttua eivät olekaan enää 'pakko olla' asioita. Muuttuvat 'joskus on kiva' jutuiksi tai täysin tarpeettomiksi. Mitä ihmettä oikein olen ajatellut? käy joskus mielessä.

No, arkiraamien muokkaaminen on työn alla. Työkenkä ei kiristä kun narut on omissa käsissä. Hyvinvointiini eniten vaikuttava tekijä - narut omissa käsissä.

Sään säätönaruihin eivät keinoni näytä tepsivän. Kuinka kävikään - kahtena viimeisenä aamuna mittarissa näyttää taas yli kahdenkymmenen!



Olen jo iloinnut muutamista kirpeistä aamuista (sukkahousuista hameen alla, saappaista, villasukista, sormikkaista), lätäköistä, tuulista, pilvipeitteistä, ukkosista, siitä kun yht'äkkiä taivas tummuu, katto avaruuteen kuulostaa repeävän kun ukkonen paukkuu niin että korvissa soi. Syksy, ihana syksy. En minäkään ihastele kolmen viikon yhtämittaista sadejaksoa, jatkuvaa harmautta. Mutta pidän muutoksesta. Pimeydestä, hämärästä. Siitä kun luonto siirtyy lepotilaan. Vihje?


Se että työ ja harrastusasiat ovat aivan eri genreä tuntuu toimivalta perjantaina. Vapaa tuntuu enemmän vapaalta ainakin näin pitkän lomajakson jälkeen.

"Mitäs aiot viikonloppuna?" kysyttiin.
"En mitään. Luen. Kun silmät väsyvät, kuuntelen."

Lasi kylmää olutta, kirja ja vallaton mielikuvitus seuranani sujahdin sohvatyynyjen sekaan.

 

nyt se lakkaa

tulee harvinainen ja pyhä kuollut hetki
hiljaisuuden ihme 
iltakukkujien ja aamuvirkkujen välissä



Tiedättehän sen hetken yössä kun kukkujatkin jo nukkuvat, kun on aivan hiljaista?

 
Niin hiljaisuus lankeaa yöstä tähän kaupunkiin, 
lyhyttäkin lyhyempi hiljaisuus, kuin aavistus 
sydämenlyöntien välissä, kuin pimeys silmää räpäytettäessä. 
Tämä salainen hetki koittaa aina, odottamaton seisahdus 
kahden vaiheille, kun yksi päivä jätetään taakse ja uusi alkaa.


Jonin tiheätunnelmaisen romaanin kanssa vietetyn illan ja yön jälkeisen aamun ulkoiluosoite määräytyi lämpötilalukeman ohjaamana - niemennokkaan, tuuleen, kalliolle.

 







Kerroksia, uurteita, kelottuneita käkkänöitä.

Yhtä ihania joka kerta.







 Ja hiljaisuus, vain tuuli puhuu. Lauseet, sanotut sanat se hajottaa puuskillaan hiljaisuutta käskien. 

Siellä istumme, minä, poika ja sisko. 
















torstai 28. heinäkuuta 2016

Huolettomia kesäpäiviä

Täydellinen ajankäytön suunnittelemattomuus on vienyt lomalaisen mukanaan. Päivät ovat rakentuneet miten milloinkin. Aamulla herään kun ruotoni ja pääkoppani tuntuvat riittävästi levänneeltä. Aamutakissa hiippaan pihan poikki postilaatikolle, napsin kirsikan suuhuni, muutaman karviaisen kaveriksi. Luen päivän lehteä aamiaispöydässä, toinen vieressä kääntelee sivuja.




Tai noustuani otan pöydältä omenan, hyppään polkupyörän selkään ja polkaisen metsään. Kori kädessä haahuilen tunteja metsässä, palattuani valmistamme päivän aterian. Keltavahveromuhennosta ja mustikka-vadelmarahkaa jälkiruoaksi.

Joskus mietin mahdollisuutta elää kesästä syksyyn mahdollisimman omavaraisesti. Viljellä, kalastaa, marjastaa ja sienestää.


 


















Kyläilimme Inkoon saaristossa.

Vanhan laiturin nokassa ongella istuessa tulee tuumailtua monenmoista. Taivas on tuona päivänä sopivasti pilviharson verhoama, tuulee kevyesti. On aamu, jolloin villasukat voivat olla shortsien kaverina.

"Harmi nyt ettei aurinko paista kun tulitte."
"Näin on hyvä." 



Jos ennusteen mukaan päivästä on tulossa kuuma, lähden retkilleni jo varhain. Palatessani mustikkametsästä kello on puoli kymmenen aamulla ja aamukastetta helmeilee yhä niityn korsilla. Aurinko kuitenkin alkaa jo tuntua liian kuumalta olkapäilläni. Edelläni polkua pitkin lentelee perhonen, toinenkin. Keisarinviitta Argynnis paphia ja neitoperhonen Nymphalis io. Perhosten hauras hento olemus, levoton poukkoileva lentotyyli on lumoavaa katseltavaa. 






 Neitoperhonen ja kaveri. Kaunotar ja kiiltävähaarniskainen, lienee turilas. Kultakuorianen Cetonia aurata ?






Päiväkuumuuden vietän varjossa tai sisätiloissa, kirppareilla, kierrätyskeskuksissa. Hallimaisissa tiloissa, joissa huonekorkeutta riittää eikä paahde pääse iholle. Iloitsen lapsenomaisesti pienistä tarpeellisista löydöistäni.





Toven Nukkekaappi 1e? Olihan se jo hyllyssä mutta ei kansipaperillisena ensipainoksena, joten... Kehyslaukku ei ehkä ole juttuni mutta eihän sitä kokeilematta tiedä. Olen viime aikoina yllättänyt itseni käyttämällä myös pikkulaukkuja vaikka aika usein sujahtavatkin loppujen lopuksi mukana kulkevaan kangaskassiin. Postikortti Henri Matissen maalauksesta The Italian Woman (1916) oli selvä tapaus, ei pohdintaa tarvitsenko vai en. Nyt kortti kehyksissä ja tämän tekstin päästyä bittiavaruuteen on taulu jo seinällä.




 







Auringon laskiessa lähelle puidenlatvoja otan taas korin ja poljen marjaan. Ilta vadelmarinteessä kumisaappaissa ja puuvillamekossa. Saunalöylyt. Hämärtyneessä myöhäisillassa pihakeinussa popsin hiilloksella paahdettuja kasviksia. Nukkumaan kun huvittaa.

Vielä on lomaa jäljellä, säätelen rytmiä arkisemmaksi tuonnempana.


Vastapainoksi maaseutupäiville huristimme eilen kaupunkiin. Espalla kuuntelimme jazzia, ravintolassa söimme röyhkeästi säästäväisten lähiruokapäivien jälkeen neljan ruokalajin päivällisen, jota sulattelimme kuumilla kaduilla kävellen.

Piston


Liki viikon aion vuoropäivin suhailla lande-kaupunki akselilla. Sopii. Vaihtelu virkistää, tuo kulunut sanonta. Niin totta.

Hei, nyt sataa. Hyvä. Sienet näytti jo hiukan janoisilta.


perjantai 8. heinäkuuta 2016

Koordinaatit

Koordinaatteja ei nyt juurikaan ole. Seuraavaan kolmeenkymmeneenkolmeen päivään. Joo-o, laskin päivät.

Vain lähtöpaikka tiedossa. Lähteminen tuntuu tärkeältä.




Kalenteriini rustailen merkintöjä, jotka olevat kuitenkin viitteellisiä. Jos kyseisenä aamupäivänä ei huvitakaan lähteä Espan lavalle kuuntelemaan huippujazzkitarointia (epäilen vahvasti etten olisi paikalla), lankaliikkeeseen yhteisvirkkaustuokioon, kirpputoritapahtumaan, levyfestareille, kyläjuhliin... jne, niin jätän lähtemättä.

Joskus riittää tunne innosta ja kiinnostustuksesta asioihin, tapahtumiin, ilmiöihin, ihmisiin. On halua nähdä ja kokea. 

Lomasuunnitelmani on tunnustella aamuisin sosiaalista kapasiteettiani, joka määrittelee lähdenkö muiden joukkoon vai menenkö omineni metsään tai merenrantaan.




Kiikaroin rauhassa.

Outoja asioita tapahtuu, muutoksia itsessä ja muissa. Tai havainnointeja oikeastaan. Että näkee asioita erilailla, uudesta vinkkelistä. Ettei aina välitä.

Yksinkertaisin havainnointi (joskaan ei niin maatamullistava) muuttuvasta mielestä, ennakkoluulojen voimakkaasta vaikutuksesta mielipiteeseen: tätä takkutukkaisena lakanaan kääriytyneenä (loma-asu no1.) kirjoittaessani kuuntelen Zappaa - ja pidän siitä. Kovastikin.







Lievästi leuhkien totean ottavani ainakin tänään asiat jeesusmaisen rauhallisesti vaikka huolehtimiseen aihetta antavia asioita on pilvin pimein.




Hoi laitumille!