Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Näkymiä


Olen niin tottunut tähän näkymään. En näe sitä enää.


Tuohon tapaan totesi iäkäs isä pojalleen kotipihallaan Pohjois-Norjassa. Siskon hyllystä iltalukemiseksi nappaamastani romaanissa.

Poljin siskolta vanhaa radanpohjaa kesäkotiin. Saunoin, luin pokkaria tovin, nukahdin syvään lempeään lomauneen.

Aamulla kasteisen pihan poikki loikin postilaatikolle. Vilkutan sanomalehdellä hyvää huomenta naapurin papalle.


En halua tottua tähän näkymään. En mihinkään näkymään.

Haluan nähdä.

Tuntea kuin ensikertaa katsoisin vaikka katson tuhannetta kertaa samoja kasveja, talonkulmia, silmiä, sormia, portaita. Tiedättehän, se ooooh tunne.

Oooooh asiaa on nyt pihalla paljon.






pulcherrima nuda

Alaston riisuttu unikko. Liki edeltävää koreaa muotoaan viehättävämpi.


Hiippaan omenapuiden alta. Hei, satoa tulossa!



 
Minua ei ole haitannut viileän kesän myöhässä oleva sato. Pari kolme viikkoa viivytystä mustikka- ja sienimetsälle pääsyyn sopii nyt loistavasti. On ollut puuhaa. Ne vanhat ikkunakarmit, olen raapinut, kitannut, maalannut. Yhden lasin särkenytkin eli tutustunut myös lasinvaihtoon.



Työssä ei voi kiirehtiä vaiheita, listoja irroiteltava varoen, on odotettava kuivumista, siedettävä keskeneräisyyttä. Sopii minulle. Hieman samanlaista kun ompelee vanhan mekon ratkenneita saumoja, liottaa sappisaippualla tahroja. Ei voi vain paiskata pesukoneeseen ja surauttaa ompelukoneella saumaa suoraksi. Työlästä, mutta kun tulee valmista... voi että...


Kun tulee valmista... vielä on näkymä prosessi kesken vaiheessa. Ja samanlaisia puuhapisteitä ympäri pihaa :).













torstai 6. heinäkuuta 2017

Pesänrakennusta

Jo keväällä päärynäpuun kukkiessa sitä tuumin. Yläkerran ikkunan karmivanhukset, ne huollan tänä kesänä. Deadline - syksy (aika joustava).




Hengailen epämääräisesti yhä loppukevään ja alkukesän tunnelmissa, en ole oikein pysynyt ajankulussa mukana. Linnuilla on jo isot poikaset, pihoilla kukkii keskikesän perennat, pihanurmikkoa on leikattu jo monesti. Ja ikkunat on huoltamatta.

Aloitin kyllä jo. Liiterin kulmalla raaputin maaleja, irrottelin hakasia. Olin moderni, katsoin youtubesta 'vanhojen ikkunoiden malaus' -videon.



Kun perhe on jo perustettu voi pesää rakentaa ympäri vuoden, ei ole kiire hautomaan. Suunnitelmia on paljon, aikatauluja ei juurikaan. Tykkään tehdä juttuja näin, tarttua siihen mikä kulloinkin tuntuu hyvältä. Tulos - keskeneräisiä projekteja siellä täällä. 

Yksi projekteista on jo pitkällä, eteinen. Alkukeväästä silittelin sen seinille uutta tapettia hitusen huokaillen. Ihastuksesta huokailin. Olin suorastaan pakahtua, niin rakastunut tuohon tapettiin olin ja olen yhä. Birger Kaipiainen on luonut mielestäni terapeuttisen tapetin, hyvänolon hormonit vilistävät iloisesti kehossa kun kuljen sen ohi.





Tässä 'myöhässä kesästä' touhussa on puolensa. Parvekekukkia sai pilkkahintaan ja vaikka valikoima oli suppea, löysin ihan riittämiin ruukkuihin väriä. Olen tutkaillut niin innoissani siipan vanhan talon pihamaata, että unohdin lähiökaksioni 'takapihan'. Se onkin ollut viimeaikoina lähinnä tuuletusparveke. Mutta sopivat kukat sinnekin.





Sieltä vanhalta pihalta lähtiessä tekee mieli ottaa osa pihaa mukaan, viimeksi ajelin kotiin ruusunoksa sylissä.




Kukkateema jatkuu lähiössä. Keittiön valkoiset verhot pääsivät vihdoin pesuun, huone jäi kaikuisaksi. Tilalle ripustin vanhan lakanan. Oivallinen kesäverho.





Huomenna on viimeinen työpäivä ennen kesälomaa. Säädän taas hengailulle.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Viherasiaa

Huhti kurottaa jo vauhdilla toukoon. En meinaa perässä pysyä. Vielä roikun muutaman lämpöasteen aamuina villakangastakki harteilla talven rippeissä, iltapäivällä kun bussipysäkillä kenotan kasvot kohti aurinkoa, on kevät.

Alkaa vihertää.

Lumen alta esiin tullut vihreäpipoinen lahopää - kevään suosikkini. Kuten myös tuo havuneulasalusta. Lumen, jään ja loskan jälkeen neulaspolku tuntuu lempeän upottavalta, joustavalta vaimentimelta. Tekee mieli riisua kengät.

 



Sisällä vihertää edullinen pääsiäiskimppumme - viikko sitten maljakkoon laitetut mustikanvarvut. 





Lautasellakin vihertää. Avocadoa on mennyt kilokaupalla, olen jumittunut siihen.





Kevään koittaessa hiipii tuttu tunne pääluun alle. Tunne, että haudon jotain. En oikein osaa sitä tarkentaa ja väliäkös sillä. Jotain on kuitenkin tekeillä ja se tuntuu kutkuttavalta, kuuluu kevääseen, heräämiseen.  

On jotain mitä odottaa - tuo lausahdus on kuluneenakin aika herkullinen.  Epämääräisissä ja suurella haarukalla ajoitetuissa sinnepäin suunnitelmissa tottunut eläjä on innoissaan siitä että on innoissaan.




Jos ei muuta ilmaannu, niin möbleerausta remonttimaustein on ainakin tiedossa. On häkkikellarillinen lundiaa ja sanko maalia. On suunnitelma luku- ja musiikkiasioiden uudelleen sijoittelusta. On eteinen ja sen seinää kiipeävä kukka. On kukan kaveriksi sopivaa tapettia.

Onkohan jumittajalla tarpeaksi aikaa?

Kot kot.




maanantai 26. lokakuuta 2015

Tuiki tavallista (t)aikaa


Tänään kotiin tullessa ihastelin kuuta. Suuri, kermanvaalea köntti taivaalla. Juuri tänään kuu vaikutti ihmeelliseltä, sen olemassaolo. Siellä jossain kiertoradallaan, leijuu.










Leijuin kotiovesta sisään. Potkaisin kengät jalastani ja ah, nautin. Ai mistä - ihan vain maanantain sujumisesta. Ihmisistä, tarinoista, onnistumisista. Tylsämielisten, kaikestavalittaja-ihmisten puuttumisesta. Toiveikkaiden, innostuneiden ihmisten kohtaamisista. Niiden, joilla voisi olla syytä sylkeä - mutta eivät sitä tee. Mietin, miten onnekas olen kun olen sattumalta syntynyt tänne, jossa on hyvin. Ei tarvitse pelätä. On koti. Koti, jonne on turvallista tulla.





Turhamaisena nautin kotini kamppeista, kipoista, kapoista, kankaista. Väreistä - näkyvistä sekä tuntuvista. Tunnelmasta. Sen mahdollisuuksista. Mitä alkaisi?


Sohvalla sekalainen nippu lukemattomia kirjoja - jotain joka fiilikseen.

Kauneimmat huonekasvimme, jonka joku halusi kierrättää, olisi nyt hyvä avata. Kotini viherkasvit, joita en osaa edes nimetä, kaipaavat hoitoa. Kesästä väsyneitä nuupahtelijoita.

Aavistelen kuitenkin väsyneenä tarttuvani vanhaa Musa-lehteen. Nautin lukiessani keikkakertomuksia, levyarvosteluja aikakaudelta, jonka musiikkia useimmiten kuuntelen.








Kaapissa odottaa muutama kuuntelematon levy. Ovat herkullisia - kuuntelemattomat levyt. Kun ensimmäisen puolen kuunneltuaan kiirehtien kääntää levyn... mitähän täältä...

Tuohon liittyy lapsenomaista malttamatonta intoa ja kihelmöintiä (ja joskus plääh mikä pettymys fiiliksiä).















Levyt ovat kuin kirjat. Voivat onnistuneina kappaleina tarjoilla kauneutta monin tavoin. Luettuna, katseltuna, kuunneltuna.


a garden to nurture and protect







Tai jos soittelisi, harjoittelisi? Olisi niin paljon opittavaa...






Ompelisi? Kaapissa monta projektia, saumoja ilman tikkiä, napinläpiä ilman nappeja.

Hieno tämä uusi tulokas, eikö?

 
Oranssi Royal muutti meille muutama viikko sitten. Ovikello soi raivokkaasti - tavalla, josta tiedän esikoiseni olevan oven takana. "Tereeeee!", kaikui käytävässä. Hymyilevä partasuu poika seisoo porrastasanteella retroviehätys kädessään roikkuen.

"Tää sopii sulle".

Viidentoista minuutin aikana tuo vilkas, kumeaääninen kokkipoika on ehtinyt halata äitinsä, pikkuveljensä, kertoa kajauttaa kotinsa kuulumiset, leikkiä bassolla, hihitellä yksivuotislahjaksi saamiaan muumisarjakuvia, jotka useimmat osaa ulkoa.











 Olen sanonut ennenkin - kerron sen taas. Tuo lapsi saa minutkin hymyilemään, nauttimaan siitä että juuri minä olen hänen äitinsä.













No niin. Kuu loistaa yhä taivaalla, ilta kääntyy yöhön. Olen viettänyt iltani tuumailemalla ja fiilistelemällä mitä kaikkea voisin tehdä.  Tätä voisi kutsua tehokkaaksi tekemättömyydeksi. Tunteja olen työstänyt juttuja päässäni - tekemättä niitä. Yhdestä ajatuksesta viriää toinen... ja kolmas... Mahdollisuuksia, mahdollisuuksia.

Mahtavaa.


Kerron vielä yhden tarinan. Mekosta, joka jo löysi kodin. Rakastavan,  kauneimman kodin jonka mekkovanhus kenties voi saada. Noista kohtaamisista tuntee läkähtyvänsä rintalastan alla röyhyävään iloon.



Mekko on musta, painava. Muutamine yksityiskohtineen yksinkertainen kaunotar. Kenties sen ompeli viime vuosisadan alkukymmenillä parikymppinen Hilja. Itärajan lähellä, pienehkössä hirsimökissä pärevalossa.  Mallina mekkoon lähikartanon emännän asu, jota tyttö oli ihastellut tilalla piikoessaan.




Kankaan sai isältään. Oli ostanut kaupungissa käydessään. Kömpelösti kerrottu kiitos kodin hoidosta, sisarusten huolehtimisesta, äidin paikan täyttämisestä. Oikeastaan isä oli vaihtanut kankaan, niinkuin usein tuolloin, metsästämiinsä nahkoihin.



Istuikohan Hilja mekossaan sunnuntaisin tällä penkillä... kirkonmiehen puhuessa ihasteli sitä uskomatonta käsityötä, jota maailman suurin puukirkko edusti...





































Asteli vanhaa puulattiaa pitkin, jossa törröttää käsin taottujen valtavien naulojen kannat...







Lämmitteli uunin lämmössä,  jalat painavien helmojen alla... 





Joskus mietin mitä hittoa meni pieleen kun tarvitaan huonojen vaatteiden hautajaisia, paita väärinpäin päiviä jne.

Kansa kasvaa kieroon niin kauan kun kaupan kasvu on päätavoite. Mikä ansa.


Voi, mistä tämä lähti - tavallisen taiasta. Kun muistaisi.




maanantai 7. syyskuuta 2015

Kesäkoti


Syksy toi tullessaan yhden muutoksen josta en ole ollut niin innoissani.

Kesäkoti on taas satunnainen viikonloppukoti.

Olisin halunnut jatkaa aamuja kesäkeittiössä, kokkailla puuhellalla, syödä karviaisia, herukoita suoraan puskasta...






... touhuta takapihalla. 

Raapustella vielä jonkin hyllyn pintaa puhtaaksi...


...maalata.


 Juoda välissä päiväkahvi viltillä istuen.


Kellahtaa selälleen, katsella puiden oksia, niillä vipeltäviä oravia.




Juoda iltateetä yhdessä kukkapedillä.



Vielä viimeiset kesästä - jos olisi kesäkuvakisa, ehdokkaani olisi tässä.

perjantai 21. elokuuta 2015

'Day of Art'


Viiden viikon lomailun jälkeen tehdyt neljä työpäivää takana. Ja haa hahahah, tänään on jo vapaapäivä. Työn yksi merkityksistä on saada vapaa tuntumaan hykerryttävän, hymyilyttävän - jopa naurettavan ihanalta.

Aloitin aamun mukavasti. Voi hyrinää.




"Kirjamyynti liukuu marketteihin."  (HS eilen. Vapaa-aamuna luetaan osa edellispäivänkin lehteä.)

Ai. Minä taidan sitten kiivetä ylämäkeen. Taiteiden yön kunniaksi kannoin kotiin kasan kirjoja. Divareista ja kirpputorilta. Hinnat huokeat ja oi oi Oi OI-löydöille sopivat. Marketista ostin ruokaa.

(Muutama kirja nurinniskoin, ei lahjakirjaa sovi paljastaa.)



Taiteiden Yö meni nukkuessa. Taiteellisia unia ehkä näin, sillä heti herättyäni kaivelin lyijykynät ja puuvärit esiin. Vietänkin taidepäivän.

Ajattelin piirrellä.






Kuunnella lisää levyjä.

Tämä sopii taidepäivään. Ja tämä ja.... voi niitä on sopivia niin monta...
 






Olla tuuliajolla.

Ehkäpä lasi viiniä? Eikös ne taiteilijat ainakin ennen...

(Risteilyväkikin otti muutaman.)











Tänään lähiökaksiossa siis 'Day of Art'. Ohjelma-aikatulu on varsin vapaa. Vessajono lyhyt. Tarjoilu omavaraista. Kivat festarit tulossa.