Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. toukokuuta 2017

Neiti Oranssi

Kevät on siitä ihana, että se on yhtä ailahteleva kuin laiseni keski-ikäinen nainen. Auringossa muutamia päiviä kylpenyt maisema on hetkessä peittynyt lumeen. Lumisade jatkuu ihmisten huokailuista ja vastalauseista piittaamatta. Vuorokauden, kahden jälkeen tuntuu ilmaston ajatus selkiävän ja se antaa auringon taas astua esiin. Aurinko sulattaa kolean kerroksen ja asettaa maiseman takaisin asuun joka korreloi kalenteriin.


Joskus tuumin olevani kuin ilmasto. Yhtä arvaamaton, silti varsin ennustettavissa. Sade saati rajumyrsky ei nouse itsestään, lämmön ja paineen kerääntyminen on aina edeltänyt sään muutosta.

Ja kyllä, sateen jälkeen on raikas ilma hengittää.

Oli vappurieha - vappuroihu. Ilmassa juhlan tuntua ja hetken kuluttua roihuaa kuin joku olisi sytyttänyt tuon kuivan olkikatteen peittämän pellon. No, roihu on nyt sammutettu ja palanut alue kaavittu puhtaaksi herkästi palavista materiaaleista. Tarvittiin muutaman päivän jälkisammutus ja yllätyksekseni ystävien sammutusjoukko. Yhden hengen palokuntaa käyttämään tottuneelle tervetullut kokemus.



Sitten siihen varsinaiseen kevätsäähän. Nyt on se aika kun auringon lämpö tuntuu hyvältä,





kadun kuraton pinta saa hymyilemään,




takki on vaihtunut lyhyeen,





ja pitkät helmat keventyneet.






























"Neiti Oranssi",

totesi noitasisko.

Tuli mieleeni lapsuuden lautapeli,

Cluedo.

Kuka murhasi kenet, missä ja millä?

Vastaus:

Neiti Oranssi

murhasi ymmärtämättömyyden,

eteisessä,

tapettirullilla.





  

Neiti Oranssi nauttii sateen puhdistamasta keväästä. 

 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Viherasiaa

Huhti kurottaa jo vauhdilla toukoon. En meinaa perässä pysyä. Vielä roikun muutaman lämpöasteen aamuina villakangastakki harteilla talven rippeissä, iltapäivällä kun bussipysäkillä kenotan kasvot kohti aurinkoa, on kevät.

Alkaa vihertää.

Lumen alta esiin tullut vihreäpipoinen lahopää - kevään suosikkini. Kuten myös tuo havuneulasalusta. Lumen, jään ja loskan jälkeen neulaspolku tuntuu lempeän upottavalta, joustavalta vaimentimelta. Tekee mieli riisua kengät.

 



Sisällä vihertää edullinen pääsiäiskimppumme - viikko sitten maljakkoon laitetut mustikanvarvut. 





Lautasellakin vihertää. Avocadoa on mennyt kilokaupalla, olen jumittunut siihen.





Kevään koittaessa hiipii tuttu tunne pääluun alle. Tunne, että haudon jotain. En oikein osaa sitä tarkentaa ja väliäkös sillä. Jotain on kuitenkin tekeillä ja se tuntuu kutkuttavalta, kuuluu kevääseen, heräämiseen.  

On jotain mitä odottaa - tuo lausahdus on kuluneenakin aika herkullinen.  Epämääräisissä ja suurella haarukalla ajoitetuissa sinnepäin suunnitelmissa tottunut eläjä on innoissaan siitä että on innoissaan.




Jos ei muuta ilmaannu, niin möbleerausta remonttimaustein on ainakin tiedossa. On häkkikellarillinen lundiaa ja sanko maalia. On suunnitelma luku- ja musiikkiasioiden uudelleen sijoittelusta. On eteinen ja sen seinää kiipeävä kukka. On kukan kaveriksi sopivaa tapettia.

Onkohan jumittajalla tarpeaksi aikaa?

Kot kot.




maanantai 9. toukokuuta 2016

Varpa(i)sillaan

Yksi vuoden hienoimpia hetkiä - riisua kengät ja astella ulkona paljain jaloin.

Tänään klo 15.43.

Lämpötila 22.5 C.





"Laitoit jo kesävaatteet?"

kesävaatteet... (?)

Meni hetki kunnes pääluun alla leikkasi - juniori näki minut viime kesänä usein aurinkoisella säällä näissä vermeissä.

Metsävaatteet. Shortsit ja toppi, vihreät. Reppu selässä.

kesäunivormu    yllä silloin kun puuhaillaan - metsässä, mullassa, mustikassa...


ja kevät kasvaa kesäksi

ihan kohta


Jee. I have a plan.



Vielä kuitenkin keväässä. On yhä kevät kun kirsikkapuut kukkivat.


 

 Hanami. Juhla jonka "keskeinen sisältö on kirsikkapuun kukkien katseleminen". 

Eilen vietimme omaa pientä äitienpäivähanamia. Pienimuotoinen kolmen kollini juhla. Se karvaisin puuttuu kuvasta... kolleista suurin... olkapää on jo niin vahva, että siihen voi hetkeksi nojata..


Hyvä ryhmä.



 


 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevät

Puut vielä paljaat. Ei kauaa, pientä vihreää jo paikoin kurkistaa oksistojen silmuissa.




Valo pääsee metsään, ruskean likainen risukkokin on houkutteleva. Ei hehkeä kesäkaunis vaan sellainen viehättävän paljas, natiivi.




On tietenkin puli puli sanova puro.





Jollekin on tullut kiire.




Joku riidellyt.




Joku rakastanut.


                      
                       Maire + Pekka
                                             Manu + Päivi
                                                                  Meeri + Paavo
                                                                                        Mona + Per
                                                                                                          Mikko + Pihla
                                                                                                                                ....
                                                     






 Muutaman päivän olen painellut myös pelloilla, niillä joilla talvella hiihdin. Maisema on sama, mutta kuitenkin kaikki näyttää erilaiselta. Sulaneen lumen alta paljastunut sänkipelto on juuri sopivasti kuivahtanut kävelijää varten. Saa hiippailla rauhassa, kuunnella lintuja, tuulta. Aurinko lämmittää mustan takkini selkää.

missä kävit?
pellolla.
?.... okei. 




Kulmat hiukan kurtussa, unohdin nenäsilmät kotiin. Siis silmälasit, rillit, kakkulat, näkimet. Opin M. Agricolan päivänä uuden (jo käytöstä poistuneen) sanan - nenäsilmät. Hauska.

Nenäsilmien läpi olisi ollut mukavampi katsella lintujen kevättä. Tänään mukanani oli onneksi toinen silmäpari, joka tarkensi sumeaa kaukonäköäni.

taivaanvuohi... 
kurkipari... ne sentään näin itsekin

Olisi tiedossa käynti optikolla.

Kietoudun pellolla kurkeni käsivarteen ja tihrustan taivaalle. Voihan fiilis. Aika simppeliä, eikös?

Täytyy myöntää, niin mukavaa kuin heinähattuna onkin - huomenna hymysuin kaupunkiin.


maanantai 4. huhtikuuta 2016

Valo

Valon voimaa, luulisin.

Se, että tänään olen fiilistellyt olemisen onnellisuutta pitkin päivää.

Tuli eteen esimerkiksi nappi, joka sai nauramaan, kangaskin kuin kukkaketo. Vaikka vaate ei ollutkaan 'mun vaate', se ei vähentänyt hymyä.




Kevät on vasta käynnistynyt, tuntuu kesäkin jo varpaissa. Siis varpaat odottavat laidunaikaa, aikaa jolloin kenkiä ei juuri käytetä. Muutama kuukausi vielä.  

Aku jo kurkki muurahaispesää, vielä oli hiljaista. Kaksi päivää sitten vietettiin muuten Maailman autismitietoisuuden päivää, jonka tarkoituksena on lisätä suuren yleisön ja autististen lasten vanhempien tietoisuutta autismista. Perheemme nuori herrasmies, harvoin ja valikoiduin sanoin kommunikoiva Aku on jo 23-vuotias. Dg. autismi. Tiedän jo, etten voi tietää kaikkea autismista, josko kukaan voi. Mutta tuntea siitä paljonkin voin. On sellainen tiedon, tuntemisen, ymmärryksen, hyväksymisen ja soveltamisen kombinaatio. Tiedän senkin, että tuo mainio tyyppi on opettanut ja kasvattanut vanhempiaan, veljiään, serkkujaan, kummejaan ja muita läheisiään enemmän kuin mistään tiedonlähteestä voi oppia. Se, että on erityinen olematta erityisasemassa. Yhtenä muiden joukossa. Ominaisuuksien kirjo nimeltä ihmisyys - se on se juttu.



   
                        

                          Mun metsäkaveri.
                                                                                                     




Lisää kevään ja valon asiaa - kotimatkan kahvit (tai kaljat, hah) kannella. Kohta pääsee. 





Kävelin tänään auringossa divariin, sekin yksi 'valoa ikkunassa' paikka. En muista että olisin antikvariaatista koskaan pahoilla mielin poistunut, päinvastoin. Jos onkin ollut allapäin, on pahat tuulet jonnekin tuhansien niteiden sekaan unohtuneet.


Sain hiukan siivottua kirjahyllyäni, löytyi muutama kiertoon lähtevä. Seuraavia tulokkaita on mukavampi kotiuttaa kun niille on tilaa. Et on niinkuin tervetullut olo :).  


Minulla on (taas) aika tunnepitoinen suhtautuminen joihinkin tavaroihini.


 "Oi hitto, nyt tulee kiire bussille. Kuule Lindley, niin paljon kuin haluaisinkin seurassasi jatkaa täytyy soitto nyt kuitenkin lopettaa". Siirrän soittimen neulan sivuun, sammutan laitteet. 
"Juttelet sä sille levylle?" kuuluu nauraen eteisestä. 
"Tietysti, onhan epäkohteliasta lähteä kesken biisin kävelemään."











Ai niin, muutaman uuden tulokkaan kanssa oli eilen leffailta(päivä oikeastaan). Hirmu jännää.

"Sitten hän näki ne. Lokit. Ulapalla, keinumassa aalloilla. Ne, joita hän oli ensin luullut vaahtopäisiksi aallonharjoiksi, olivatkin lokkeja. Satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia... Ne nousivat ja laskivat aaltojen mukana pää tuulta vasten, kuin mahtava laivasto...". 

 



Mitä kevätaurinko siis saitkaan aikaan? Yhdellä päivän paisteella muistutat minua hyvistä jutuista. Herätät. Että on ihmisiä, joiden olemassa olon tiedostaminen riittää hyvään olooni. Näkeminen saa hymyn kasvoille, läheisyys tuo lämmön, lohdun tarvittaessa.



Iltavalokin on ollut häikäisevää tällä viikolla. Ismo Kullervo - kukas muu.







Että onhan noita, onnelliseksi tekeviä asioita. "Paskan määrä on vakio", sanoi topakasti opettajaystäväni kun pääsiäissaunan lauteilla vihtoen ajatuksia vaihdettiin. Niin, se osasto tulee perässä jokatapauksessa, joten keskityn onnellisuuteen.