tiistai 11. huhtikuuta 2017

Viherasiaa

Huhti kurottaa jo vauhdilla toukoon. En meinaa perässä pysyä. Vielä roikun muutaman lämpöasteen aamuina villakangastakki harteilla talven rippeissä, iltapäivällä kun bussipysäkillä kenotan kasvot kohti aurinkoa, on kevät.

Alkaa vihertää.

Lumen alta esiin tullut vihreäpipoinen lahopää - kevään suosikkini. Kuten myös tuo havuneulasalusta. Lumen, jään ja loskan jälkeen neulaspolku tuntuu lempeän upottavalta, joustavalta vaimentimelta. Tekee mieli riisua kengät.

 



Sisällä vihertää edullinen pääsiäiskimppumme - viikko sitten maljakkoon laitetut mustikanvarvut. 





Lautasellakin vihertää. Avocadoa on mennyt kilokaupalla, olen jumittunut siihen.





Kevään koittaessa hiipii tuttu tunne pääluun alle. Tunne, että haudon jotain. En oikein osaa sitä tarkentaa ja väliäkös sillä. Jotain on kuitenkin tekeillä ja se tuntuu kutkuttavalta, kuuluu kevääseen, heräämiseen.  

On jotain mitä odottaa - tuo lausahdus on kuluneenakin aika herkullinen.  Epämääräisissä ja suurella haarukalla ajoitetuissa sinnepäin suunnitelmissa tottunut eläjä on innoissaan siitä että on innoissaan.




Jos ei muuta ilmaannu, niin möbleerausta remonttimaustein on ainakin tiedossa. On häkkikellarillinen lundiaa ja sanko maalia. On suunnitelma luku- ja musiikkiasioiden uudelleen sijoittelusta. On eteinen ja sen seinää kiipeävä kukka. On kukan kaveriksi sopivaa tapettia.

Onkohan jumittajalla tarpeaksi aikaa?

Kot kot.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti