Neiti Oranssi

Kevät on siitä ihana, että se on yhtä ailahteleva kuin laiseni keski-ikäinen nainen. Auringossa muutamia päiviä kylpenyt maisema on hetkessä peittynyt lumeen. Lumisade jatkuu ihmisten huokailuista ja vastalauseista piittaamatta. Vuorokauden, kahden jälkeen tuntuu ilmaston ajatus selkiävän ja se antaa auringon taas astua esiin. Aurinko sulattaa kolean kerroksen ja asettaa maiseman takaisin asuun joka korreloi kalenteriin.


Joskus tuumin olevani kuin ilmasto. Yhtä arvaamaton, silti varsin ennustettavissa. Sade saati rajumyrsky ei nouse itsestään, lämmön ja paineen kerääntyminen on aina edeltänyt sään muutosta.

Ja kyllä, sateen jälkeen on raikas ilma hengittää.

Oli vappurieha - vappuroihu. Ilmassa juhlan tuntua ja hetken kuluttua roihuaa kuin joku olisi sytyttänyt tuon kuivan olkikatteen peittämän pellon. No, roihu on nyt sammutettu ja palanut alue kaavittu puhtaaksi herkästi palavista materiaaleista. Tarvittiin muutaman päivän jälkisammutus ja yllätyksekseni ystävien sammutusjoukko. Yhden hengen palokuntaa käyttämään tottuneelle tervetullut kokemus.

Sitten siihen varsinaiseen kevätsäähän. Nyt on se aika kun auringon lämpö tuntuu hyvältä,

kadun kuraton pinta saa hymyilemään,

takki on vaihtunut lyhyeen,

ja pitkät helmat keventyneet.

"Neiti Oranssi",

totesi noitasisko.

Tuli mieleeni lapsuuden lautapeli,

Cluedo.

Kuka murhasi kenet, missä ja millä?

Vastaus:

Neiti Oranssi

murhasi ymmärtämättömyyden,

eteisessä,

tapettirullilla.

  

Neiti Oranssi nauttii sateen puhdistamasta keväästä.