Joskus tuumin olevani kuin ilmasto. Yhtä arvaamaton, silti varsin ennustettavissa. Sade saati rajumyrsky ei nouse itsestään, lämmön ja paineen kerääntyminen on aina edeltänyt sään muutosta.
Ja kyllä, sateen jälkeen on raikas ilma hengittää.
Oli vappurieha - vappuroihu. Ilmassa juhlan tuntua ja hetken kuluttua roihuaa kuin joku olisi sytyttänyt tuon kuivan olkikatteen peittämän pellon. No, roihu on nyt sammutettu ja palanut alue kaavittu puhtaaksi herkästi palavista materiaaleista. Tarvittiin muutaman päivän jälkisammutus ja yllätyksekseni ystävien sammutusjoukko. Yhden hengen palokuntaa käyttämään tottuneelle tervetullut kokemus.
Sitten siihen varsinaiseen kevätsäähän. Nyt on se aika kun auringon lämpö tuntuu hyvältä,
kadun kuraton pinta saa hymyilemään,
takki on vaihtunut lyhyeen,
ja pitkät helmat keventyneet.
"Neiti Oranssi",
totesi noitasisko.
Tuli mieleeni lapsuuden lautapeli,
Cluedo.
Kuka murhasi kenet, missä ja millä?
Vastaus:
Neiti Oranssi
murhasi ymmärtämättömyyden,
eteisessä,
tapettirullilla.
Neiti Oranssi nauttii sateen puhdistamasta keväästä.
Mä tykkään tosta Neiti Oranssista. Se on ehkä (joskus joidenkin mielestä) pikkasen pelottava - mutta liikuttuu sään mukana, sävelen mukana - ja näkee metsissä kuiskivat, näkymättömät. Tapettirullissaankin lentää vapaat linnut. <3
VastaaPoista<3
Poista