maanantai 4. huhtikuuta 2016

Valo

Valon voimaa, luulisin.

Se, että tänään olen fiilistellyt olemisen onnellisuutta pitkin päivää.

Tuli eteen esimerkiksi nappi, joka sai nauramaan, kangaskin kuin kukkaketo. Vaikka vaate ei ollutkaan 'mun vaate', se ei vähentänyt hymyä.




Kevät on vasta käynnistynyt, tuntuu kesäkin jo varpaissa. Siis varpaat odottavat laidunaikaa, aikaa jolloin kenkiä ei juuri käytetä. Muutama kuukausi vielä.  

Aku jo kurkki muurahaispesää, vielä oli hiljaista. Kaksi päivää sitten vietettiin muuten Maailman autismitietoisuuden päivää, jonka tarkoituksena on lisätä suuren yleisön ja autististen lasten vanhempien tietoisuutta autismista. Perheemme nuori herrasmies, harvoin ja valikoiduin sanoin kommunikoiva Aku on jo 23-vuotias. Dg. autismi. Tiedän jo, etten voi tietää kaikkea autismista, josko kukaan voi. Mutta tuntea siitä paljonkin voin. On sellainen tiedon, tuntemisen, ymmärryksen, hyväksymisen ja soveltamisen kombinaatio. Tiedän senkin, että tuo mainio tyyppi on opettanut ja kasvattanut vanhempiaan, veljiään, serkkujaan, kummejaan ja muita läheisiään enemmän kuin mistään tiedonlähteestä voi oppia. Se, että on erityinen olematta erityisasemassa. Yhtenä muiden joukossa. Ominaisuuksien kirjo nimeltä ihmisyys - se on se juttu.



   
                        

                          Mun metsäkaveri.
                                                                                                     




Lisää kevään ja valon asiaa - kotimatkan kahvit (tai kaljat, hah) kannella. Kohta pääsee. 





Kävelin tänään auringossa divariin, sekin yksi 'valoa ikkunassa' paikka. En muista että olisin antikvariaatista koskaan pahoilla mielin poistunut, päinvastoin. Jos onkin ollut allapäin, on pahat tuulet jonnekin tuhansien niteiden sekaan unohtuneet.


Sain hiukan siivottua kirjahyllyäni, löytyi muutama kiertoon lähtevä. Seuraavia tulokkaita on mukavampi kotiuttaa kun niille on tilaa. Et on niinkuin tervetullut olo :).  


Minulla on (taas) aika tunnepitoinen suhtautuminen joihinkin tavaroihini.


 "Oi hitto, nyt tulee kiire bussille. Kuule Lindley, niin paljon kuin haluaisinkin seurassasi jatkaa täytyy soitto nyt kuitenkin lopettaa". Siirrän soittimen neulan sivuun, sammutan laitteet. 
"Juttelet sä sille levylle?" kuuluu nauraen eteisestä. 
"Tietysti, onhan epäkohteliasta lähteä kesken biisin kävelemään."











Ai niin, muutaman uuden tulokkaan kanssa oli eilen leffailta(päivä oikeastaan). Hirmu jännää.

"Sitten hän näki ne. Lokit. Ulapalla, keinumassa aalloilla. Ne, joita hän oli ensin luullut vaahtopäisiksi aallonharjoiksi, olivatkin lokkeja. Satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia... Ne nousivat ja laskivat aaltojen mukana pää tuulta vasten, kuin mahtava laivasto...". 

 



Mitä kevätaurinko siis saitkaan aikaan? Yhdellä päivän paisteella muistutat minua hyvistä jutuista. Herätät. Että on ihmisiä, joiden olemassa olon tiedostaminen riittää hyvään olooni. Näkeminen saa hymyn kasvoille, läheisyys tuo lämmön, lohdun tarvittaessa.



Iltavalokin on ollut häikäisevää tällä viikolla. Ismo Kullervo - kukas muu.







Että onhan noita, onnelliseksi tekeviä asioita. "Paskan määrä on vakio", sanoi topakasti opettajaystäväni kun pääsiäissaunan lauteilla vihtoen ajatuksia vaihdettiin. Niin, se osasto tulee perässä jokatapauksessa, joten keskityn onnellisuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti