Olen niin tottunut tähän näkymään. En näe sitä enää.
Tuohon tapaan totesi iäkäs isä pojalleen kotipihallaan Pohjois-Norjassa. Siskon hyllystä iltalukemiseksi nappaamastani romaanissa.
Poljin siskolta vanhaa radanpohjaa kesäkotiin. Saunoin, luin pokkaria tovin, nukahdin syvään lempeään lomauneen.
Aamulla kasteisen pihan poikki loikin postilaatikolle. Vilkutan sanomalehdellä hyvää huomenta naapurin papalle.
En halua tottua tähän näkymään. En mihinkään näkymään.
Haluan nähdä.
Tuntea kuin ensikertaa katsoisin vaikka katson tuhannetta kertaa samoja kasveja, talonkulmia, silmiä, sormia, portaita. Tiedättehän, se ooooh tunne.
Oooooh asiaa on nyt pihalla paljon.
pulcherrima nuda
Alaston riisuttu unikko. Liki edeltävää koreaa muotoaan viehättävämpi.
Hiippaan omenapuiden alta. Hei, satoa tulossa!
Minua ei ole haitannut viileän kesän myöhässä oleva sato. Pari kolme viikkoa viivytystä mustikka- ja sienimetsälle pääsyyn sopii nyt loistavasti. On ollut puuhaa. Ne vanhat ikkunakarmit, olen raapinut, kitannut, maalannut. Yhden lasin särkenytkin eli tutustunut myös lasinvaihtoon.
Työssä ei voi kiirehtiä vaiheita, listoja irroiteltava varoen, on odotettava kuivumista, siedettävä keskeneräisyyttä. Sopii minulle. Hieman samanlaista kun ompelee vanhan mekon ratkenneita saumoja, liottaa sappisaippualla tahroja. Ei voi vain paiskata pesukoneeseen ja surauttaa ompelukoneella saumaa suoraksi. Työlästä, mutta kun tulee valmista... voi että...
Kun tulee valmista... vielä on näkymä prosessi kesken vaiheessa. Ja samanlaisia puuhapisteitä ympäri pihaa :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti