Tuiki tavallista (t)aikaa

Tänään kotiin tullessa ihastelin kuuta. Suuri, kermanvaalea köntti taivaalla. Juuri tänään kuu vaikutti ihmeelliseltä, sen olemassaolo. Siellä jossain kiertoradallaan, leijuu.

Leijuin kotiovesta sisään. Potkaisin kengät jalastani ja ah, nautin. Ai mistä - ihan vain maanantain sujumisesta. Ihmisistä, tarinoista, onnistumisista. Tylsämielisten, kaikestavalittaja-ihmisten puuttumisesta. Toiveikkaiden, innostuneiden ihmisten kohtaamisista. Niiden, joilla voisi olla syytä sylkeä - mutta eivät sitä tee. Mietin, miten onnekas olen kun olen sattumalta syntynyt tänne, jossa on hyvin. Ei tarvitse pelätä. On koti. Koti, jonne on turvallista tulla.

Turhamaisena nautin kotini kamppeista, kipoista, kapoista, kankaista. Väreistä - näkyvistä sekä tuntuvista. Tunnelmasta. Sen mahdollisuuksista. Mitä alkaisi?


Sohvalla sekalainen nippu lukemattomia kirjoja - jotain joka fiilikseen.

Kauneimmat huonekasvimme, jonka joku halusi kierrättää, olisi nyt hyvä avata. Kotini viherkasvit, joita en osaa edes nimetä, kaipaavat hoitoa. Kesästä väsyneitä nuupahtelijoita.

Aavistelen kuitenkin väsyneenä tarttuvani vanhaa Musa-lehteen. Nautin lukiessani keikkakertomuksia, levyarvosteluja aikakaudelta, jonka musiikkia useimmiten kuuntelen.








Kaapissa odottaa muutama kuuntelematon levy. Ovat herkullisia - kuuntelemattomat levyt. Kun ensimmäisen puolen kuunneltuaan kiirehtien kääntää levyn... mitähän täältä...

Tuohon liittyy lapsenomaista malttamatonta intoa ja kihelmöintiä (ja joskus plääh mikä pettymys fiiliksiä).

Levyt ovat kuin kirjat. Voivat onnistuneina kappaleina tarjoilla kauneutta monin tavoin. Luettuna, katseltuna, kuunneltuna.


a garden to nurture and protect

Tai jos soittelisi, harjoittelisi? Olisi niin paljon opittavaa...

Ompelisi? Kaapissa monta projektia, saumoja ilman tikkiä, napinläpiä ilman nappeja.

Hieno tämä uusi tulokas, eikö?

 

Oranssi Royal muutti meille muutama viikko sitten. Ovikello soi raivokkaasti - tavalla, josta tiedän esikoiseni olevan oven takana. "Tereeeee!", kaikui käytävässä. Hymyilevä partasuu poika seisoo porrastasanteella retroviehätys kädessään roikkuen.

"Tää sopii sulle".

Viidentoista minuutin aikana tuo vilkas, kumeaääninen kokkipoika on ehtinyt halata äitinsä, pikkuveljensä, kertoa kajauttaa kotinsa kuulumiset, leikkiä bassolla, hihitellä yksivuotislahjaksi saamiaan muumisarjakuvia, jotka useimmat osaa ulkoa.

 Olen sanonut ennenkin - kerron sen taas. Tuo lapsi saa minutkin hymyilemään, nauttimaan siitä että juuri minä olen hänen äitinsä.













No niin. Kuu loistaa yhä taivaalla, ilta kääntyy yöhön. Olen viettänyt iltani tuumailemalla ja fiilistelemällä mitä kaikkea voisin tehdä.  Tätä voisi kutsua tehokkaaksi tekemättömyydeksi. Tunteja olen työstänyt juttuja päässäni - tekemättä niitä. Yhdestä ajatuksesta viriää toinen... ja kolmas... Mahdollisuuksia, mahdollisuuksia.

Mahtavaa.


Kerron vielä yhden tarinan. Mekosta, joka jo löysi kodin. Rakastavan,  kauneimman kodin jonka mekkovanhus kenties voi saada. Noista kohtaamisista tuntee läkähtyvänsä rintalastan alla röyhyävään iloon.

Mekko on musta, painava. Muutamine yksityiskohtineen yksinkertainen kaunotar. Kenties sen ompeli viime vuosisadan alkukymmenillä parikymppinen Hilja. Itärajan lähellä, pienehkössä hirsimökissä pärevalossa.  Mallina mekkoon lähikartanon emännän asu, jota tyttö oli ihastellut tilalla piikoessaan.

Kankaan sai isältään. Oli ostanut kaupungissa käydessään. Kömpelösti kerrottu kiitos kodin hoidosta, sisarusten huolehtimisesta, äidin paikan täyttämisestä. Oikeastaan isä oli vaihtanut kankaan, niinkuin usein tuolloin, metsästämiinsä nahkoihin.



Istuikohan Hilja mekossaan sunnuntaisin tällä penkillä... kirkonmiehen puhuessa ihasteli sitä uskomatonta käsityötä, jota maailman suurin puukirkko edusti...





































Asteli vanhaa puulattiaa pitkin, jossa törröttää käsin taottujen valtavien naulojen kannat...

Lämmitteli uunin lämmössä,  jalat painavien helmojen alla... 

Joskus mietin mitä hittoa meni pieleen kun tarvitaan huonojen vaatteiden hautajaisia, paita väärinpäin päiviä jne.

Kansa kasvaa kieroon niin kauan kun kaupan kasvu on päätavoite. Mikä ansa.


Voi, mistä tämä lähti - tavallisen taiasta. Kun muistaisi.