torstai 25. syyskuuta 2014

Vanhan viehätys



Vanhat jutut miellyttää. Useimmiten kaikkia aisteja. Miksi? No,...ne on useimmiten kauniita. Kuulostaa hyvälle. Ne tuntuu hyvälle. Ja varsinkin se, että ne todella tuntuu joltain. Niillä on tarina, elämää jonkun arjessa, juhlassa. Pidettynä, rakastettuna. Unohdettuna, hylättynä (oi, oi, noiden hylättyjen kaunokaisten ´pelastaminen´ uuteen eloon, se vasta onkin!). Tulee mieleen muistoja, mielen matkoja, tosia tai kuviteltuja. Niihin hyppään mukaan halutessani. Vanha juttu voi olla esine, paikka, ihminen, laulu, mitä vain. Aikakaudellakaan ei ole niin väliä. Kunhan tulee fiilis.




Tänä iltana kaivoin taas mummon matkalaukun esiin. Se on täynnä valokuvia. Viime vuosisadan alusta kasariin. Katselen niitä aika ajoin, en enää niinkään keitä kuvissa on vaan mitä niissä on. Kotien, matkojen, ihmisten tunnelmia. Miten kulloinkin eletty, miten jutut muuttunut. Laukkuun mahtuu tunteita laidasta laitaan, silti sitä sulkiessa hymyilyttää. Koska tulee fiiliksiä. Liekö telkkarittoman versio elokuvaillasta, mutta tarina oli taas hyvä.




Yhä juon aamukahvia samaisesta kuvan kupista. Oikeastaan en edes pidä Kirsikka-kupin lookista, mutta se tuntuu mummolalle. Kun aamulla hiipi alakerran keittiöön jossa pappa aina jo oli. Laittanut puu-uuniin tulen. Tuoksui hyvälle. Olen ainut joka kuvissa olevista täällä vielä hiippailee ja haaveilee. Joskus se tuntuu yksinäiseltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti