Harmia harmaasta

Vielä viikko sitten pidin harmaasta. Sateinen, sumuinen aamupäivä, jolloin eläkeläisten sivakoimalla ladulla oli lisäkseni vain muutama mummo ja vaari. Yhä saa suupielet hymyyn viikontakainen teräsvaari joka ohi suksiessaan tervehti jäyhästi nyökäten, pipoaan kohottaen - kuin olisimme 20-luvun puistokävelyllä kohdanneet.

Viikko sitten oli havujakin, prrrkle.

 

Sama harmaus, pieni lämpötilan kohoaminen ja sadepäivät sulattivat ladun sekä suunnitelmani. Olin jo ajatuksissani varannut vähintään neljä seuraavaa maanantaiaamupäivää ladulle, metsälle, hiljaisuudelle. Lumen äänille, punaisille poskille.

Pyh.


Käännän kelkkaa siis kelin mukaan. Tänään on helmikuun ensimmäinen päivä. Luin nimen tulevan jäähelmistä, joita näkyy puun oksilla suojasään jälkeisillä pakkasilla. Niitä pakkasia ja lumisadetta odotellessa...

laitan lautaselle auringon... porkkanasta, inkivääristä, kookoskermasta

 kuuntelen kesää...  Joni Mitchell 'The Hissing Of Summer Lawns'  <3

nautin bussipysäkillä auringosta... tienpenger näytti jo keväiseltä, katselin fiiliksellä "missä leskenlehdet?"

 

Illalla villaneulomusten sijaan sujahdan peiton alle lukemaan.

"Jos olen järjiltäni, niin sopii minulle, ajatteli Moses Herzog."

Hah, tämä alkaa hyvin.

Terveisin,

Kevättä Viettävä Talven Paluun Odottaja