maanantai 7. elokuuta 2017

Kolmisormi ja muut mielenrauhanturvaajat

On ollut viikko ilman suunnitelmia, aikatauluja, odotuksia, velvoitteita. Viikko jolloin voi tehdä mitä huvittaa, tai olla tekemättä.

Päivä toisen jälkeen olen hiippaillut metsään. Imenyt itseeni metsän tuoksua, ääniä, äänettömyyttä.
Vihreyttä.



Olen kerännyt mustikoita ja metsämansikoita repun pikkuämpäriin. Istunut kivellä, kauhonut marjoja suuhuni. Kävellyt kilometrejä, noukkinut vastaan tulleet keltavahverot mukaani.

Metsän myönteisestä vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin on tehty lukuisia tutkimuksia ja päätelmät lienevät samansuuntaisia. Ylensyönnillä, -juonnilla, ylen kaikella kyllästettyjä huonosti voivia ihmisiä muistutetaan taas siitä hyvinvoinnista jota on tarjolla liki kaikille, on lähellä, on edullista.

"Jos lähimaastossasi on metsää, sinne kannattaa suunnata. Tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta nopeasti. Myös lihasjännitys vähenee. Kaikkein selkeimmin metsässä samoilu vaikuttaa mielialaan, sillä metsä rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista", sanotaan uutisissa.

Minun lähimaastossa on metsää. Ihan tuosta naapuritalon nurkalta alkaa. Kaatunut kuusi komeana porttina. Ja huomaathan tuon kolmesormisen joka lekottelee sammaleisen juurikynnyksen päällä...


"Luontohyödyt syntyvät tiedostamatta. Luonto vaikuttaa tavalla tai toisella ihmisiin, mutta vaikutuksen voimakkuus on erilainen. Toki turvallisuuden tunne on hyvin tärkeä, ettei metsä esimerkiksi pelota", tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta sanoo. (YLE 5.4.2017)

En koe olevani kovin pelokas, mutta huomasin metsäviikkoni alussa jännitteitä kun unohduin metsään iltamyöhään. Olen kulkenut metsässä paljon itsekseni mutta en juurikaan pimeän aikaan. Haave on ottaa teltta joskus mukaan ja jäädä yöksi. Päivänvalon himmetessä hiljaisuus tuntuu enemmän hiljaiselta. Hiljaisuuden keskeltä tulevat äkilliset äänet saavatkin säpsähtämään. Päivällä mielikuvitus lensi ja kaatuneiden puiden juurakoilla oli nimet. Niillä oli kasvot, joissa raukeat satavuotiaat silmät, kaiken nähneet. Ajattelin puiden tervehtivän metsään tulijaa törröjuurikädellään kätellen. "Päivää", sanoin kun neljättä kertaa samoja juurakoita ohitin. Oltiinhan jo tuttuja.

Tuttuus tuo turvallisuutta. Ei metsä itsessään minua pelottanut illan hämärässäkään. Minua pelotti siellä mahdollisesti oleva toinen ihminen.

En taida olla järin luottavainen lajini suhteen.



En ollut ajatellutkaan muita metsässä kulkijoita kunnes ilta pimeni. Oli hassua miten pelästyin, askel tiheni ja syke nousi kun hämärtyvästä hiljaisuudesta kuului ääniä. Rasahtelevia oksia, pieniä tömähdyksiä. Varjotkin näyttivät epäilyttäviltä, viuhahtivat yht'äkkiä puiden taakse. "Hölmö", sanoin itselleni, "ei siellä ketään ole".

No ei ollut. En vain ollut valmistautunut säikähtämään. Preppasin itseäni seuraavina päivinä ja säpsyin hämärässä ääniä vähemmän. Kameraan oli kyllä jäänyt tiedostamatta otettu kauhukuva :).




Viikosta on pääkoppani lisäksi nauttinut juniori - joka aamu- ja iltapalaksi on riittänyt tuoreita marjoja. Huomaan tämän 'joka päivä metsässä' -systeemin tuovan luksusta keittiöömme. Ja vähentävän kauppakäyntejä.

 Vai mitäs sanotte:

päivällistarpeet kanttarellimuhennokseen...  





... ja rippeet siitä seuraavan aamun leivälle.





...leivän kaveriksi kulhollinen marjoja




... marjoja myös iltapalaksi räiskäleiden, karviaishillon ja turkkilaisen jugurtin kanssa.




Sienikeittoa, sienirisottoa. Vielä kun olisi järvi vieressä, aamuongelle laiturinnokkaan...


Onginta jääköön myöhempään ajankohtaa, huomenaamulla palaan töihin.

On oikeastaan mukava palata lukujärjestettyyn arkeen, tavata työkavereita, potilaita. Olla vähän vähemmän itseensä käpertynyt.

On elokuu ja olen jollain pysäkillä. Ja helma on pitkä.










1 kommentti: