lauantai 24. tammikuuta 2015

Kauris


Olen horoskoopiltani kauris. Tapaninpäivänä syntynyt, aamuyöstä. Pimeään joulun aikaan. Ihmekös että pidän mustasta, hämärästä. Joulusta, sen tuoksuista.



 Olen yleensä hiukan hämmentynyt kohdatessani ihmisiä, jotka kysyvät liki tuntemattomiltakin jo kolmannessa lauseessa "mikä olet horoskoopiltasi?" Kummallinen kysymys minusta. Ehkä siksi etten ole ollut horoskooppimerkeistä kiinnostunut.

Uteliaisuus on tosin herännyt. Sillä melkein aina tuohon tiedusteluun vastatessani, kysyjä näyttää epäuskoiselta. Kasvoillaan niitä ´täääähh´, ´no et voi olla tosissasi´, ´en olisi osannut kuvitellakaan´ -ilmeitä.

Siis tonkimaan minkälainen kauriin pitäisi olla. (Sopii kyllä että poikkean valtavirrasta, olla siellä marginaalissa. Ei kuitenkaan punakynällä.)



(Kaulakorut by Mine Güngör Art. Minulla seinäkoristeena. )

Kauris on kuulemma...

sitkeä ja kestävä
vakava ja kurinalainen
kärsivällinen, varovainen, erittäin käytännöllinen
vastuuntuntoinen
hänellä on korkeat moraalikäsitykset ja kypsä ajatusmaailma

no, onhan nuo ihan okei, periaatteessa hyviä ominaisuuksia, 
mutta kuulostaa vielä aika kuivalta tyypiltä...


Tosin olen se tyyppi, joka herää aamuviideltä vapaapäivänään. Neulomaan, luurit päässä lattialla istuen. Koska lapasten tilaaja on pakkassäällä ilman hanskoja. Sanoi olevansa mielummin ilman kunnes saa nämä omilta tuntuvat, hänelle tehdyt. Ja sanoi toista sovittaessaan "olen jo näihin rakastunut". Mitä muuta voi kuin laittaa tuulemaan. (kurinalainen, käytännöllinen, vastuuntuntoinen?)



Juniori totesi herätessään kummastelematta "ai sä oot jo siinä". Tottunut äitinsä aamuvariaatioihin.


Kauris on... 

konservatiivinen

joissain asioissa joo-o

kulturelli, janoaa kauneutta

kauneutta - kyllä kiitos

säästäväinen, joskus rahan käyttäminen on niin vastenmielistä, että elää miltei puutteessa

hah, rahan käyttö on helppoa kuin mikä, mutta sen tienaaminen yli tarpeen tienaamisen vuoksi 
- se on silkkaa elämän tuhlausta


Tämä horoskooppimaailmahan on mielenkiintoista. 


Kotiini on viime aikoina ilmaantunut kauriita sinne tänne. Pidän niistä. Ne saavat hymyilemään, niihin on fiilis ja kuulkaahan... minusta tuntuu että olen kauris. Koikkelehdin kivikkoisilla poluilla, hömelönä hyppelen välillä sinne tänne sivuun. Varmajalkainen joka voi vapista. Vakava hepsankeikka. Paketti vastakohtaisuuksia. Ihme miksaus. Se marginaalikauris. 

Rakastunut itseensä uudelleen.


Who do you love -taulu oli menossa peilin viereen. Kehotin (käskin) junioriakin lukemaan taulun tekstin aina ennen kuin kurkkaa peiliin. Diggailen nyt itseäni ja tuota tyttö ja kauris -taulua niin paljon, että teksti jäikin pöydälle, kuvan kumppaniksi.


Laulelen tämän kaunisäänisen miehen mukana.       



Black is the colour of my true love's hair,
Her lips are like some roses fair,

She's the sweetest smile, And

the gentlest hands,

I love the ground, Whereon she stands.


(Maria, olit oikeassa - kuva on niin mun, kiitos :) )



Näytänkö kauriilta? 





Eilen näytin kantojuhdalta.





Pakkanen, illan pimeys ja katulamput ovat kivoja. Paljon varjoja, ihania varjoja. Joillekin ja jossain pimeys on ymmärrettävästi vain synkkää pimeää. Minulle juuri nyt, tänään, tässä hetkessä pimeys on kauniita varjoja, syttyviä ja sammuvia valoja, sävyjä.



Miltä kaurisnainen näyttää?

tummat, poikkeuksellisen kauniit silmät, katse aistillinen ja kiehtova
uuh, sopii...

yleensä tumma, runsas tukka

sellainen hevosenhäntä... vaikkakin nyt aika pätkä

näyttää aina menestyneeltä (vaikka ei olisikaan)

plääh... so far away from me

kultakoruja, neutraali tweedtakki, klassinen jakkupuku

vanhoja isoja koruja, nahkahousut, korkeat korot... tai hamehippinä... miten milloinkin, 
mutta EI KOSKAAN kultakoruissa ja neutraaleissa tweedeissä

laatutietoinen

kyllä - itseni ikäiset ja omatekemät vaatteet 
ovat varsin laadukkaita :)


tyyli klassinen, bisnespukeutumista mukaileva housupuku tai vastaava, harvemmin keekoilee minissä

höpö höpö, nahkamini on mainio vaate


Voi, noita määritelmiä ja kuvauksia kauriista on vaikka kuinka. Täytynee palata vielä myöhemmin. Hiukan opiskella alaa.



Oikeasti näytän tältä... 

(tai siis tänään, huomenna saattaa olla jotain muuta)

..velmuilevalta pipopäältä, joka ei juuri viihdy kuvattavana...
toooosi tyylikäs... huomaathan klassisen menestyjän, haaah hah ha...



... ja hymyilevältä haaveilija hölmöltä. Viime viikoina useinkin.




Ilmenee sellaista vaaleanpunaista hattarafiilistä.

Voiko ihminen tuntua läheiseltä ja etäiseltä, vieraalta ja tutulta samanaikaisesti? Voi.

Palaathan kuitenkin maailmalta pian?

3 kommenttia:

  1. Joo, kyllä sä kauris olet. Sellainen yksisarvinen versio, vähän satumaailmaa heitetty sekaan :). Tuossa vikassa kuvassa on ihana katse. (Meinasin muuten viimeksi sanoa että voisit kuvailla juttuja itsesi päällä tänne blogiin joskus, tai muuten "näyttää naamaasi" täälläkin. No eipä tarvinnut pyytää, telepatialla mentiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen useasti aikonut, mutta itseni kuvaaminen on jotenkin... outoa. Ja bloggerin asetusjutut ei aina juttele mun kanssa samaa kieltä. Nytkin fontit miten sattuu. No, yhdellä sarvella kun sohii... :)

      Poista
    2. No niin on kyllä, samaa mieltä. Itsekin aluksi päätin etten kuvaisi itseäni, kun se tuntui niin pöntöltä! Mutta jotenkin nyt on ihan kiva kun ne kuvat onkin siellä. Kun nykyisin ei enää tehdä valokuva-albumeitakaan.
      Mä en kans oo mikään koodivelho - kamalan vaikeeta. Mut ihan sama! Sisältö ratkasee! (Ai mikä sisältö...;)..?...)

      Poista