Menomatkalla oli varsin erikoista pihataidetta. Kuvan ulkopuolelta: lehmä oli koiraa pienempi, korkeimmalle kurotti jäätelötötteröpatsas.
nää on Ihmemaajengii
oon minikokoinen, heinää pienempi, koht pöllö nappaa kynsillään kyytiin
jättiläisen päästä on pudonnut ruuvi
Malle-meritähti kyllästyi merielämään, muutti maalle
joku hiihtelee peräpeili paljaana
hillitön gränd cänjon, miten tästä selvitään
oon känädässä
kullanhuuhdontaa!!
kaikki ei oo kultaa mikä kimmeltää
mä mikään harakka oo
Päällisin puolin seurue näytti ihan normaalilta.
jotainjakkihärkiä! tää on preeria!!
mä maalaispoika oon, di diddii...
Jep jep. Kesälomaviikkoni viimeisenä päivänä ei ilmennyt ainuttakaan vakavaa ajatusta. Koko kotibändi tuntui yhtyvän hieman hulluutta hipovaan pyhäpäivän viettoon.
Pöljä perhe on paras.
Ihanaa pöljäilyä, hauskoja kuvia. :)
VastaaPoistaJustiinsa tänään siellä valkovuokkometsässä samoillessa juteltiin siipan kanssa siitä, mitä me tahoillamme mietitään luonnon helmassa. Meikäläinen kun ei mieti mitään: silmät näkevät ja aivot tulkitsevat kaiken ihan tosi suoraviivaisesti. Joskus saatan nähdä kasvoja puun rungoissa ja mietin, mistä linnut laulavat, mutta siihen se mielikuvitus melkein jää. Samoilemiseni luonnossa on siis aika karun toteavaa. Mutta aivot siinä ainakin puhdistuu turhasta mönjästä. Olo on aina metsäretkien jälkeen kevyempi. :)
Ihania kuvia, ja kauniita - taianomaisia nuo kullanhuuhdontakuvat! Juuri tuon sun tarinan "pöljäilyn" vuoksi luonto on niin hirmu tärkeä, ajatus (tai ajatuksettomuus) saa liidella ihan omia ratojaan, mieleen pulpahdella tai olla pulpahtelematta kaikkea ihanan merkityksellisen merkityksetöntä... Saa olla lapsi, vapaa.
VastaaPoista