Teimme lanttulaatikoita pakastimeen odottelemaan aattoa. Valmisteluihin kuuluu koemaistelu, nyt kaverina fetasalaatti yrttiöljyin, voi mikä herkkucombo olikaan.
Joskus keittiössä tapahtuvat kokeilujen epäonnistumiset yllättää. Tarkoituksena oli tehdä kermakaramelleja kookossokerista ja hunajasta. Sellaisia pehmeitä suussa sulavia herkkuja, joita voi antaa lahjaksi kauniissa vanhoissa peltipurkeissa. Suhteet ja kiehumiset ei aivan sujunut, kiinteiden namusten sijaan jääkaapissamme on nyt vuoallinen kinuskikastiketta. Mutta hyvää sellaista. Ei sitä lahjakippoon kehtaa lappoa, omaan kuppiin kylläkin. Pakasteherukoita, turkkilaista jugurttia ja tuota kinuskia - kuin kauan kaivattu sokeriton jäätelö, nam. (Ja kun juniori ei pitänyt kinuskin paahteisesta mausta, jää tekele minulle :) ). Herkku jäi kuvaamatta, sujahti suuhun sukkelaan. Sama iltana en taida toista kupillista...
Sataa vettä vähän väliä, siitä ilmenee harmitusta. Vesisateesta huolimatta pukeudun kuin eskimo, kosteus paleltaa. Tuuletusikkunasta kuulen kun sade matkaa äänekkäästi loristen viemärikaivoon. Ääni alkaa ahdistaa, sillä luen juuri Katja Ketun Hitsaajaa. Tarina pyörii Estonian onnettomuuden ympärillä, tulee surullinen olo. Suljen ikkunan, otan välilukemiseksi Hannu Mäkelän Tonttu joka pelkäsi joulua. Kirja sopisi varmasti monen johtoportaan lahjapakettiin. Yksinkertainen, verkkaisempi kehitys olisi monelle oikea juttu, ei kaikkien tarvitse matkustaa pendolinolla. Lähijunallakin pääsee. Kukin tavallaan. Ymmärtäväisitköhän?
Juniorikin on vaihtanut iltasarjakuvat joulutarinoihin, samoihin tonttutarinoihin joka vuosi. Valloittavia, - ovat. Molemmat.
Neuloin nipun lahjalapasia. Sormien lomassa soljuva villalanka tuntuu hyvältä, jouluiselta. Voi kuvitella lumen putoilevan hiljaa. Putoilee puhtaana pimeän ja kuran peitoksi. Ehkä lähipäivinä.
Vaikka onkin pimeää, sydämessä on valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti