Lankapuhelinaikaan ei pomo olisi tavoittanut lomalaista hälyttääkseen muutamaksi päiväksi töihin. Koska en ollut välittänyt sulkea yhteyksiä, touhusin muutaman päivän aikataulutetussa, suoritteita tarkkailevassa, akkreditoidussa, ohjeita pursuavassa työyhteisössä. Virkistävää vaihtelua lomalaiskotteluun. On struktuuri, on ohjeet, kuri ja järjestys. Jos jotain unohtuu, virtuaalinen viestitaulu on niin pirun nopea ettet ehdi sormea enteriltä siirtää kun pomo jo vastaa kysymykseesi. Ja muistuttelee ajoittain kysymättäkin. Bing, bing kuuluu vain ja viestit välkkyvät ruudulla. Oi, niin helppoa. Ja nopeaa, nopeaa, päivä päivältä nopeampaa. Ihan hiivatin tehokasta. Vau...
Ei sillä etten pitäisi työstäni. Tehokkuus, suoritteiden määrä ei vain sovi mielestäni tärkeimmäksi tavoitteeksi - tässäkään. Kyse on kuitenkin ihmisistä, terveydestä. Hassuinta mitä usein kuulen työssäni on: "Ei minulla ole aikaa odottaa niin kauaa, pitäisi olla jo töissä." No ei tietenkään ole aikaa, ihan naurettava ajatus. Kysehän on vain sinun terveydestäsi. Huolehditaan noista jutuista sitten eläkkeellä - sitten kun on aikaa.
Ilokseni joku on sisustanut työtilaa mieleisekseen. Räjähtänyt autojuliste ilahduttaa pikkupoikia ja vanhoja ukkoja - ja minua. Pikku tauko tuota katsellen, ajatus lentää kesään, hiekkateihin ja hulmuaviin helmoihin... (ottaiskohan Jeff Beck minut autonrakennusoppiin, Englannin nummille huristelemaan... voi, haluaisin tuollaisen projektin vaikka en autonrakennuksesta mitään ymmärräkään - mutta ei kai se haittaa.)
No, niin kauan kun en voi ostaa kaupasta perunoita tai maksaa sähkölaskua neulomillani villasukilla, korjatulla mekkovanhuksella tai muulla ´arvotavaralla´, saatan vastata myöntävästi pomon tiedusteluihin työinnokkuudesta loman aikana. Oltiinhan jo toisella lomaviikolla. Ja pidän pomostani.
Taas jatkan hymysuin lomailua, kjäh. Ehkä suljen puhelimen aamuiksi. Ruoto laiskana, mieli villinä loppuviikon aamut venyttelen kissana, "mitähän alkais?" meiningillä. Puuhaa on kaikenlaista, mutta ilman ohjeita ja sen kummempia aikatauluja... aaah.
Kaupunkiheimolaisille.
Muuten vain.
Kuoren sisällä yksi mummuni vanhoista kissakorteista. Nehän oli tarkoitettu lähetettäviksi, iloisiksi tervehdyksiksi. Hölmöä säästää kaikenlaista arkistoiden. Käyttöön ja näkyviin vanhat ihanuudet.
Hääparille.
Onnitellen.
Uskon, ettei ole olemassa ketään joka ei nauttisi tästä - luukusta tipahtaneen kirjeen tai kortin luvusta. Sanoista, jotka on kirjoitettu käsin, sinua ajatellen.
Niinkuin siinä kauniissa laulussa lauletaan
"I write her a letter, just a few short lines..."
niin pieni riittää kertomaan.
Rakkauskirje.
Maanantai-iltana kun kahvilla Toverissa. Kalenterin välistä löytyy käytetty kirjekuori. Siwasta postimerkki. Tipautan kirjeen oranssiin laatikkoon, jonka kyljessä kerrotaan että mantelisuklaa ja lappuselle kirjoitetut ajatukset ja tunteet vastaanottajasta jatkavat matkaa seuraavana päivänä klo 15.30.
Keskiviikkona näen mielessäni kuinka pitkä hahmo kävelee postilaatikolleen. Ottaa kuoren käteensä, hymyilee. Kävellessään tarkastelee kuorta ja taitaa nauraa. Sillä jo kuoreen on kirjoitettu kertomusta harmaasta talosta, savupiipusta ja avoimesta ikkunasta kuuluvasta progemusiikista.
sain postia
rakkauskirjeen, joka maistui hyvälle
ja se tuntui hyvälle
kiitos
kiitos
kuuluuhan rakkauskirjeitä kirjoitella läpi elämän?
Olen käyttänyt lomallani myös modernia viestintää. Kirppistelyn jälkeen irlantilaisella päiväkahvilla heimolaisen kanssa. Ihanasti pikkaisen pysähtyneessä pubissa. Piti ilmoittaa aika ja paikka mistä noudetaan. Tästä pidän - ei äänekkäitä puheluita ja selostuksia. Vain kuvaviesti ja kellonaika. Kätevää.
Joskus viestit ja taajuudet ovat kohdillaan. Loman aikana kuuntelin pitkästä aikaa päivittäin radiota. Kotonakin keittiöradio olisi taas kiva, ajattelin. Ja dyykkauksen riemujuhlaa - kotiuduttuani roskakatoksessa minua odotti tämä. Kuuluvuus on kyllä vielä kehnohko. Mutta kaunokainen täytyy elvyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti