Risuja, ruusuja ja "Simple human kindness"

Kurkotellaan. Vaikka ylhäällä on harmaata. Kurkotellaan silti. Kevät tulee.

Halkeamia, säröjä.

Maailma alkaa auringonkeltaisesta,
vihertyy, sinertyy, rusottaa - liikut, käännyt
samana kaikissa maisemissa ja kaikissa niissä
muuttuen lakkaamatta. 
(A.T)
 

On pysähtynyttä, harmaata ja hiljaista. Risujen takaa pienen likaisen puron solinaa. Iloinen ääni. Kuulee kun malttaa olla hetken aloillaan, kuunnella, kurkistaa.

Löytyy ääniä, liikettä, sävyjä. Risuröykkiön takana elämää.
  
suojassa? 

Sammal on sotkun keskellä niin vihreää, että tekee mieli koskea, silittää.

Maa on viisas äiti: se ottaa vastaan
lastensa levottomuuden,
painaa ahdistuksemme rintaansa vasten 
lujasti, lempeästi.
Istu neljän lähteeni väliin, ahdistettu,
kerro kaipauksesi ruohoille ja puille.
Lehdet vievät sanaa, ruohot kantavat kauas,
ystävä kuulee kutsun,
saapuu luoksesi, nurmen samettipintaa
astuen niinkuin kauris.

(A.T)

Luonto on uskomaton systeemi.

Kuten me ihmiset. 

Kuten eräs potilaani, 82-vuotias englantilainen herrasmies, entinen opettaja. Astui työhuoneeseeni, otti ruutuhatun päästään, kumarsi kevyesti.

"Hello, I´m Sherlock." ja totisesti, hän oli kuin tuo kuuluisa etsivähahmo "... okay, then I´m your Watson."
 
Näin keskustelumme alkoi. Viiden minuutin aikana ehdimme tarttua oleelliseen - miten uskaltaisimme antaa itsestämme enemmän, hymyillä tuntemattomalle, tervehtiä häntä, oikoa kurtistuneet kulmat. Tuuletella onnistumisia, näyttää onnellisuutta, antaa. Miksi jurotamme? Keskustelua syntyy helpommin huonosti olevista asioista. Tai ainakin puhetta. `Sherlock´ tarttui kulttuurieroon.
Palattuani lomalta, kaksi kollegaani huutelivat hymysuin "voi, kaipasin sua viime viikolla"... "ihanaa kun olet palannut"... "mietin monesti sua". Kiire toki vahvistanut kaipausta, mutta nuo huudahdukset aamulla tuntuivat tavattoman hyvältä.  Ja kyllä, tuulettelevat työtoverini edustavat muita kulttuureja - toinen afrikkalainen, toinen unkarilainen. Muut murahtelivat "moi"... "huomenta".


 Iäkäs opettaja poistuu tervehtien. Palatakseen työhuoneeni ovelle muutaman minuutin kuluttua. Ojentaa kimpun keväisen keltaisia ruusuja.

 "You´re lovely nature. An angel."
Oi oi, kohteliaisuuden vastaanottaminen tuntemattomalta, opettelen - opin. 

Voisiko opettaja adoptoida minut?

Jos joskus on pidellyt kädessään aaltojen hiomaa kiveä niin sen ymmärtää.
Että rakkaudella ihmisen sielun voisi silittää eheäksi.   
(K.K)

    

Hyräilen mielessäni tätä.

Astelen junalta kevein askelin, ei vielä kovin keväisissä kengissä mutta kohta. Harmaa verho väistyi auringon edestä.

Lainoja
Aale Tynni: Vihreys
Katja Kettu: Piippuhylly