sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Messuilla

Tein eilen retken Helsingin kirjamessuille. Olin pyörinyt muutaman viikon 'mennäkkö vai eikö mennä' -maastossa, kuten useana syksynä aiemminkin. Divaristi ratkaisi asian puolestani.  
"Tuutko messuille?" "Nooo, en vielä oikein..." "Tossa, tervetuloa!" ja ojentaa lipun. "Kiitos."


 

Ensimmäinen messupäivä osui kalenterissa samaan ruutuun työnantajani järjestämän koulutuspäivän kanssa. No sehän on hyvä, siinä hoodeilla jo, samalla reissulla mennään, ajattelin. Toisin kävi, päivä Kalastajatorpalla reilun sadan kollegan, luennoiden (Klaus Härö yllätti ja miellytti puhujana), korulauseiden, 'markkina'puheiden ja yltäkylläisen ruokatarjoilun uuvuttamana kiiruhdin päänsärkyisenä suoraan kotiin.

Toinen messupäivä - edellinen päivä laiskottaa vapaapäiväläisen, haluaa pysytellä hiljaisuudessa.

Kolmantena messupäivänä mies mustissaan lähtee aamulla samaan messurakennukseen äänitöihinsä. Hyppään kyytiin ja olen paikalla ovien juuri avautuessa. Lauantaiaamu, ei vielä ihan mahdoton ryysis. Vaeltelen rauhassa, katselen, selailen kirjoja, kuuntelen tovin kahden naiskirjailijan haastattelua Itämeren ympäristöstä ja naisen asemasta 1000-luvun tienoilla. Lienen tylsällä tuulella kun en tunnu löytävän lavaohjelmistosta haastattelua joka olisi sellainen must-juttu. Sinnikkäästi yritän tutkia uusien kirjojen tarjontaa mutta ei mene kauaa kun jo haahuilen divariosastoilla. Tuntuu kotoisalta. Ostan kangaskassin ja juniorille lukemista. Kerron lipun lahjoittaneelle divaristille pitäneeni hänen edellispäivän radiohaastattelusta. 

En ylläty kun huomaan ettei hallitila ja messujen äänimaailma on minulle mieluinen ympäristö ja puolentoistatunnin messuilun jälkeen jo katselen uloskäynnin suuntaan. Kuulen Baba Lybeckin kysyvän "...niin Jari, sinähän olit nuorena lahjakas uimarikin...", en jää odottamaan kansansuosikki Sillanpään vastausta vaan kiiruhdan eteenpäin. Katri Vala -lavalla Petri Pietiläinen kertoo kirjastaan Kissojen maailmanhistoria - villikissoista kissavideoihin. Koiraihminenkin jää kuuntelemaan, haastattelija J.Nikulan puhesoundi kuitenkin sävyttää jutustelua sen verran että jatkan taas eteenpäin.... eilen olisi lavalla ollut M.A. Numminen, Tommi Liimatta, Helena Sinervo, Jaakko Heinimäki... mitäs laiskottelit... kuiskii 'Kateus & Pessimismi' yhtiön edustaja korvaani... lajityypillisiä ajatuksia... aidan takana on varmasti paremmin jne

"... hei kato tätä!..."
"...tuon käännös on..."
"...tämän ostan Joonalle joululahjaksi..."
"... nimmarin saisi iltapäivällä..." 
Ihmismäärä tuntuu kasvavan, desibelit kohoavan, portaissa vastaan vyöryy innokasta messuporukkaa. Ulko-ovella ei ole tungosta klo 12, astun ulos ja nautin raikkaasta syystuulesta. Samaan aikaan, samaan suuntaan ovesta kulkeva mies asettaa hatun pääänsä, kohentaa kaulaliinaa ja toteaa: "Onhan käyty." En siis ole tuntemuksineni yksin. 

Kirjamessut ei saanut minua pauloihinsa, mutten täysin tuomitsekaan, saatan mennä toistekin. Tarkempi etukäteissuunnitelma ja sen noudattaminen auttanee fiiliksen kohottamisessa. Enhän mene PoriJazziinkaan vain tapahtuman vuoksi, vaan aina tiettynä päivänä jolloin on eniten minua kiinnostavia esiintyjiä. Jos niitä ei ole, jätän menemättä. 

Huristan ratikalla keskustaa kohti, päätän puolivälissä pysähtyä kivijalkakauppaan kahville. Kauniita vaatevanhuksia ja sopivasti ihmisiä. Tankattuna marjapiirakalla, ilolla ja hyvillä ajatuksilla kävelen tuulessa keskustaan.


Kotona puran kassista vähäiset ostokseni. Kahden euron pöydältä ostin kaksi lahjaksi menevää kirjaa, Dumari miehelle, Tigers Story töttöröpäämusiikin ystävälleni.



Nuo kahden euron myyntipöydät ovat tietysti kevytlompakkoisen kavereita mutta herätti ne muitakin tunteita.  

Jääkö tuosta kenellekään mitään leivän päälle... eikä!.. eihän Oliver Sacks voi kuulua tuohon alejengiin...   


Spontaani ajatus oli ostaa koko pino Oliveria, sellainen 'pelastan teidät' -operaatio. Kirja oli kuitenkin jo hyllyssäni joten päätin pysytellä järkiperäisenä... huoh.





 Hieman huvittavaakin psykologiaa. Itselleen mieluisan haluaa nähdä laadukkaissa erikoisliikkeissä joissa asuu myös asiantuntemus ja ammattitaito, marketeista haetaan vehnäjauhot ja pyykinpesuaineet sekä sillanpäitten ja keekkien elämänkerrat ketkä niitä haluavat. Oman luksuksen haluaa nähdä arvoisassaan ympäristössä. 

Juniori sai taas täydennystä taskukirjakokoelmaansa ja minä ostin itselleni yhden kirjan. Uuden.




"Mulla on toi", totesi ystävä. No tietysti, kirja tuntuikin tutulta ja mietin missä siitä olen nähnyt vilauksia, ehkä täällä virtuaaliverkkomaailmassa. Onpa tunnelmallinen kirja joka imaisi heti ensi sivuilta otteeseensa. Upea kuvankäsittely, asettelu, teksti. 

Illan vaeltelin Fontankan talon melankoliassa.

 
 
 
 
 





























 
Hypistelin vielä hetken muita ostoksiani. Jotenkin sopii että nämä hankinnat on tehty samana päivänä, saman matkan varrelta.

Ihana musta helmikoristeltu villamekkovanhus. Ja vielä ihanammat nahkasäärystinvanhukset.




 Pakko oli vielä nousta, siirtyä lähemmäs tätä päivää, loikoilla villamatolla ja kuunnella hiukan iloa.




Silti unissa juoksivat kengät kopisten turvallisuuspoliisit, hämärissä nurkissa nälkiintyneet katseet.


2 kommenttia:

  1. Kirjamessuilla oli mukavan rauhallista sunnuntaina kahden jälkeen, mutta ymmärrän ihan täysin, mitä ajat takaa. Antti Tuisku jakamassa nimmareita... joo, sopii varmaan jollekin... mutta mielummin harhailen itse antikvaaripuolella ilman suurempaa suunnitelmaa.

    Tuo on muuten hieno kirja tuo A. Ahmatova Fontankan talossa. Olen selaillut sitä siskon kotona, omaksi en ole vielä hankkinut, mutta ehkä joskus.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että siellä onnistunut messupäivä!

    Kirjaa olisi pitänyt ostaa kaksi kappaletta, toinen luettavaksi, toinen silputtavaksi kehyksiin.

    VastaaPoista