round and round : Varttuneita viehätyksiä ja wunderbar vanhuksia

Silkkaa samettia Kööpenhaminan illassa. Varttuneita.

Eleetön, rauhallinen.

Mies tuntui olevan täysin piittaamaton ympäröivästä yleisöstä. Kunhan lasketteli kauniita ääniä. Eri instrumentein. Seisoin ja tuijotin. Suu (ja korvat) auki. Mitä vähemmän esiintyjä julkituo yleisön hyväksynnän janoa, sen kiehtovammalta hän tuntuu.

Varttuessa, vanhetessa viisastuu... (ko?). Juu.

Pidän näistä vanhoista ukoista.

Etenkin kun vanha ukko yhä laulaa kuin lintu.

Pidän myös hiljaisista vanhuksista, niistä liki äänettömistä.

Vakaa, vankka. Toiminut aikanaan sairaalana.

pimenevä ilta, hevosten kavioiden kopse kivipihalla, lyhdyissä lempeä valo,

noista ovista sisälle turvaan...

silloin sata vuotta sitten

Sisällä myynnissä vanhoja kirjoja ja vinyylilevyjä. Kauppapaikkana mieletön, sisällä sellainen kirjastomainen hiljaisuus. Ihmiset kulkivat hiljaksiin pöytien välissä, kuului vain rapinaa, selailun ääniä. Kukaan ei pölpöttänyt puhelimessa. Olisi viihtynyt pidempäänkin.

Ilse ja Kertrud. Tai siksi heidät nimesin. Zürichin rautatieasemalla. Siskoksia mielestäni. Olivat siskosmaisesti lähekkäin. Yhtä ja erikseen. Taas istuin ja tuijotin. Mummoja, joista tulvi käsittämätöntä hellyyttä. Vaivihkaa kaivoin kameran esiin, en tohtinut kuitenkaan kuvata kun kävelivät asiansa selvitettyään ohitseni. Hymyilevät kasvot tallensin pääluuni alla olevaan memoryboxiin.

Vanhat, olivatpa sitten elollisia tai elottomia, ovat viehättäviä, eikös? Ethän voi olla ajattelematta minkälaisen matkan Ilse ja Kertrud ovat kulkeneet tai mitä on suuren tiilivanhuksen seinien sisällä koettu, eletty.

Kertrud varmasti odotteli Albertia tämän pikkupadon luona. Vuoriston juurella, Sveitsin maaseudulla Hinwillin kylässä.