tiistai 25. elokuuta 2015

Kesän purkua (todennäköisesti vol1.)

Olen kierrellyt tätä. Kesän purkua. Kamerasta, käsilaukusta, muistivihkosta, kalenterista. Kuin kesä olisi ohitse jos kansioin kuvat, katselen niitä, muistelen. Hymyilyttää säästämäni liput ja laput.

Aloitan varovasti, pieni pala kerrallaan. Kaunis on jotenkin haurasta. Jos sitä villinä myllään ja pinnalle paljastan - hajoaako, häviääköhän se... (no ei tietenkään, mutta mieli on ihmeellinen, vastakohtainen, varma ja arka samanaikaisesti...)

Kesä oli kaunis.

 
Kaunista lähellä, kaunista kaukana.   
olet jossain
ja silti olet siinä 




Isot jalkani viihtyivät kesässä.


Varpaat vilkuttivat auringolle...


... halailivat vilun pois.




Eräänä iltana unohduin. Keskellä siltaa olevalle puupenkille. Istuin ja katselin. Kuuntelin, haistelin.



Sään sävyttämä puu on kaunis...



.. ja kaislikossa suhisee.


Joo-o, pitää hurjaa suhinaa kevyessäkin tuulessa.


Hihittelin merkittäviä luontohavaintojani.






























Ja leikin.

Aamu Apila, Panu Puolukka ja Mauri Mänty rakensivat veneen. Maailmalle mielivät, uusia tuulia, kokemuksia.


Vene vesille, sillan ali lipui... missä on, joko upposi?



Jeeeee, siellä mennään!
(onko vain Aamu enää veneessä... taisi jättää pojat rannalle.. )
 



Yksin, kaksin tai kolmin, ajatuksissani Aamu Apilan lailla kelluin peilityynellä,
eteenpäin
uuteen
tuntemattomaan 
missä kippo voi keikata
kastun
kylmetyn

kahlaan
otan askeleen käsivartta kohti, se siellä etäisyydessä
kietoudun siihen 
ja kas, yhä pinnalla.

Joskus tuntuu, ettei tiedä mistään mitään. Vaikka on olevinaan varsin järkevä otus. (Ja miettii samalla: 'Mainio Mielipuoli' - mikä nimi hahmolle!)


"Mutta tämän verran tiedän: olen tavannut sinut
enkä koskaan enää voi olla sama kuin ennen."
                                               (Hannu Mäkelä)

Niin, tämän verran tiedän.

 

perjantai 21. elokuuta 2015

'Day of Art'


Viiden viikon lomailun jälkeen tehdyt neljä työpäivää takana. Ja haa hahahah, tänään on jo vapaapäivä. Työn yksi merkityksistä on saada vapaa tuntumaan hykerryttävän, hymyilyttävän - jopa naurettavan ihanalta.

Aloitin aamun mukavasti. Voi hyrinää.




"Kirjamyynti liukuu marketteihin."  (HS eilen. Vapaa-aamuna luetaan osa edellispäivänkin lehteä.)

Ai. Minä taidan sitten kiivetä ylämäkeen. Taiteiden yön kunniaksi kannoin kotiin kasan kirjoja. Divareista ja kirpputorilta. Hinnat huokeat ja oi oi Oi OI-löydöille sopivat. Marketista ostin ruokaa.

(Muutama kirja nurinniskoin, ei lahjakirjaa sovi paljastaa.)



Taiteiden Yö meni nukkuessa. Taiteellisia unia ehkä näin, sillä heti herättyäni kaivelin lyijykynät ja puuvärit esiin. Vietänkin taidepäivän.

Ajattelin piirrellä.






Kuunnella lisää levyjä.

Tämä sopii taidepäivään. Ja tämä ja.... voi niitä on sopivia niin monta...
 






Olla tuuliajolla.

Ehkäpä lasi viiniä? Eikös ne taiteilijat ainakin ennen...

(Risteilyväkikin otti muutaman.)











Tänään lähiökaksiossa siis 'Day of Art'. Ohjelma-aikatulu on varsin vapaa. Vessajono lyhyt. Tarjoilu omavaraista. Kivat festarit tulossa.





torstai 13. elokuuta 2015

"I can see you in the morning when you go to school.."

".. don't forget your books, you know you've got to learn the golden rule."

 Tästä pyöräytettiin aamulla avausraita 'School' lähtöbiisiksi juniorille. Jo yläkouluun, huoh, talossa on taas teini.

En tiedä upposiko Roger Hodgsonin viesti, itse diggailin joraillen. Nooh, heilui ne junnunkin varpaat ylös alas kun kummallisen näköistä traktorilippista päähänsä asetteli.

Koulun alku muistuttaa päättyvästä kesästä ja saapuvasta syksystä. Vielä muutama päivä lomaa, pyörin ihmeissäni paikassa, jonka myös kodikseni tunnistan. Kuukauden olen ollut muualla. Kesäkodissa, haahuillut metsissä ja reissaillut siellä täällä. Juniori saman ajan kierrellyt kala-apajia akselilla Häme - Pohjois-Norja. Muutama päivä ihmetellen puhalleltu pölyjä, pyykätty.


Olo on kuin talvitontille palanneella muuttolinnulla.



Käyttämättömänä ollut parveke ikkunan takana. Hylätyn näköinen, likainen. Pitäisikö pestä, vielä olisi kesähuoneelle käyttöä...

Kaivoin suurimman teemukini esiin, haudutin siihen mustaa teetä. Ja aloin mopata.


Hyvä tuli. Kuten näistä sytykeruusuista, kynttilöistä.


 Mitä seuraavaksi? No mattopesulle.


Entä sitten? Sapuskaakin tarvitaan, keittiöön siis. Spelttipuuro riittänee, nam.

Vilkaisen peiliin. Aika riisuttu kesäversio katselee takaisin. Näyttää tutulta. Levoton tyyppi, joka häärää taukoamatta. Taitaa juosta alkavaa arkea karkuun.


Juu, tunnistan merkit. Lomastressi(kö)? Lomaa jäljellä muutama päivä, joten ei liene suuri pulma.

Illaksi menen metsään. Sieltä saa nyt herkkuja. Niitä hamuaa monenkirjava sakki.



Ja puilla on kasvot. Usein nimetkin. Tässä Tuure Tuimala.


Tiedän, olen hiukan pöpi. Liikaa metsää, yksinoloa, satuja, mielikuvitusvirtaa? No, virallinen työminä saa luvan näyttäytyä vasta maanantaina klo 7. Siihen saakka - kukkuluuruu!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Myrsky

Aamulla heräsin rätinään ja paukkeeseen. Luonto piti konserttiaan. Ukkonen rytisi ja uhitteli.

Miten maa taas makaakaan, tuntui murisevan.

Juniori kuului irroittelevan huoneessaan sähköjohtoja pistokkeista. "Laitetaan kynttilät päälle, katson tabletilta sääennusteen". Voi mikä käytännöllisyys ja nykyaikaisuus samassa nipussa. "Kymmeneltä viimeistään se on ohi". Majakkasaarelta ostetuilla tikuilla sytyttää kaksi kynttilää, asettuu mukavaan asentoon lukemaan keskeneräistä divarilöytöään Hobittia. Ihan kiva myrskysetti meillä, eikö vain?




Pujahdan takaisin sänkyyn, katselen kirja kädessä kynttilänliekin leikkiä ja ajattelen miltä myrsky tuntuisi merellä.

Ulkoluodolla. Siellä missä joku oli käynyt ja siitä luettuani oli päivänpaisteen kirkasta mihin poikien kanssa retkeilisimme.




On karua ja kuitenkin niin pirun kaunista.







Kun ikkunoista kurkistelin näkymä oli suunnasta riippumatta suunnilleen sama. Merta, paljon merta ja taivasta. Huomasin katselevani ja aistivani paikkaa vaihtelevasti joko silloin joskus 40-luvulla- tai nykyaikaisin silmin. Vanhoissa rakennuksissa, tai no, melkein kaikessa vanhassa tarina tuntuu kulkevan mukana. Eletyt energiat ovat rakenteissa, seinäpapereissa, kivissä, kattiloissa. 


Siitä johtunee, että tunnelma omalla yläkannellani vaihteli kovasti luodolla. Kun keskityin jälkeläisiini, faktoihin, aikatauluun, "tarviiko Aku sun käydä vessassa" -juttuihin - olin kivalla kesäretkellä kauniissa paikassa.



Näkymä ikkunasta. Välkehtivä meri ja kirkas taivas.
  

Mutta mieli on merkillinen. Hakee ulottuvuuksia, ulos faktasta niihin miltä majakanvartijasta tuntui kun... mietteisiin. Silloin näkymä ikkunasta on toisenlainen.  Hiukan melankolinen. Huone pimeni, auringonpaisteesta huolimatta taivas tuntui tummuvan.


Yksinäisyys, eristyneisyys. Onkohan luodon asukkaista tuntunut etteivät he haluaisikaan asua maissa?

Majakanvartijan työhuone. Katselin huonetta talvi silmin. Jäätävä viima, kohmeiset sormet. Hiljaisuus, pimeys.

Huone tuntui niiiiiiin yksinäiseltä.



Mutta ehkä luodolla asustavat olivat yksin viihtyviä. Tai tulivat sellaisiksi.

Olin ajatuksissani, hyräilin.


Nykyaika havahdutti, kuului huutoa "Help! Heeeeelp!!"

Kaksi hahmoa vedessä vyötäisiä myöten. Pelästyneinä, aaltojen heiluteltavina. Liukas leväinen rantakallio jalkojen alla. Rauhoitellaan, noukitaan tytöt ylös. Siinä kalliolla sitten istun sylissäni tärisevä litimärkä kirppukokoinen japanilainen tyttölapsi. "We are soooo stupid. I'm sorry, so so sorry..." tyttö toistelee.

Niin samanlaisia me kaikki loppujen lopuksi olemme, maanosasta, ulkomuodosta riippumatta. Uteliaita, intohimoisia - ja joskus hiukan typeriäkin.

Laitoin housuni kuivumaan halkopinon päälle, kaivoin repusta villapaidan ja kääriydyin laivatytön tuomaan vilttiin. Mukava asu oikeastaan tuo villapaita ja vilttihame yhdistelmä. Kallio oli lämmin ja varpaani viihtyvät paljaina.



wool - love it


Villasukat jalkaan kotimatkalle - muovilattia ei lämmitä.






 ihanat tytöt rannalla :)


Esplanadia kävellessämme hihittelin kuinka junteilta mahdoimme näyttää terasseilla istuvien mielestä. Takkutukkainen äiti, eikä pojatkaan purjehdusseuran hellyhanseneilta näyttäneet.

Outsiderit, tyytyväiset sellaiset nautiskelivat tötteröt. Jäätelö maistui hyvältä.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

"L'amour looks something like you..."

Joskus tulvii. Tunnetta, heti aamusta.

Hymyilee hölmönä-päivä.

Leikkii ruualla.




























Kuulee runot hänen äänellään lausuttuina.





Musiikki tulvii levylautasella. 

(Katen intohimo - aivan vastustamaton)















Katsellaan kuvia - tuo ryhmä on sen suuren sydämen sisällä. Joskus pakahduttava. Silkkaa hymyä.



Lahjaksi valitaan lovea.

Tuo kortti muuten ikäiseni, vieläpä vuoden vanhempi. Niitä oldie's goldie's -juttuja. Saa uskomaan oman viehättävyyden säilymiseen - tai sen jalostumiseen :).





























Yksin viihtyvä, etäisyyksistä pitävä. Käytännöllinen. Ja huomaan olevani myös höpöttelevä hattararomantikko.

See what you're doing to me

Heijastuksia.

Totta vai tarua.

Vester Voldgade 89:n ikkunalaudalla. Vain muutama viikko sitten(kö?). Voisiko palata, pian? 


Ja hah, olen lomalla.