Näytetään tekstit, joissa on tunniste K. Helakisa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste K. Helakisa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. helmikuuta 2015

Lapsi

Se ensimmäinen. Kaksikymmentä vuotta sitten istui vielä tiukasti kainalossa. 
Minä 23-vuotias, lapsi kolmen.


Nykyään kun tavataan kaappaa lapsi minut kainaloonsa. 


23 - 43.


Me muuttajat. Varsinaiset pönöttäjät. Pat ja Mat. Muuttoruljanssin viimeistä säläkuormaa kuskattiin kaksin. Lapsi muutti tunnin ajomatkan päähän - tuntui, että kovin kauas, vaikka onkin asunut jo usean vuoden omillaan. Mutta tuossa lähellä. Perillä morsio vastassa hymyillen. Mukava katsella miten kauniisti poika kohtelee nuorikkoaan. Vaikka näyttääkin tänäpäivänä aika partapummilta. Mutta sisällä sama hellä ja herkkä hertta.



Rakkautta on.... (muistattehan sen 70-luvun Kim Casalin ´Love is...´ sarjan)
... viettää päivä esikoisen kanssa, viihtyä yhä yhdessä 23 vuoden jälkeen.
...nauraa hänen näsäsoundilla heitettyjä juttuja täyteen ahdetussa autossa... "Ajattele miltä näytettäis jos roudattais nää intialaisittain - sellasella yhen hengen lavakotterolla, kamat jesarilla katolle teipattuna..."
... huomata pojan kykenevän käsittämättömään tyyneyteen kun minua alkoi jo muuttoroudailu irvistyttää. "Stuffii riittää, stuffii riittää..." viheltelit rauhassa. 


"Huh, nyt alkaa olla tarve tankata", sanoin. "Haen sulle ruokaa", ilmoittaa lapsi. Pysähdytään kaupalle, poika käy ostoksilla. Jatketaan matkaa ja kuskille syötetään lohileipää ja salaattia, kivennäisvettä päälle. Nyt tajuan, että todellakin - äidin ja lapsen suhde on muuttunut. Huolehtiminen on vastavuoroista, nyt lapsen saa antaa huolehtia minustakin. Vau. Aika mahtavaa. 
Tunnen itseni kuitenkin myös aika vanhaksi. Paitsi mieleltäni. Mitä, enää vain noin puolet jäljellä? Hups, aika rientää.


"Sinä nukuit. Oli talo hiljainen. Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen", me puhuttiin toisillemme." 
(K. Helakisa)

Tuli.

Esikoinen yökylässä monen vuoden jälkeen. Oli pakko tallentaa.



sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ajellen, autolla, ajatuksilla



Mikä kottarainen joskus olenkaan. Kolaroin autolla, tulee sirpaleita. Tilaan uusia osia, noudan ja vien ne sekä menopelin korjaajalle. Joka soittaa perään, hymähtää, ellei jopa hekottele liuhutukkansa takana "Kuulehan, osat on vääriä". Olin siis tilannut väärän mallin mukaan. Jo kiristää. En hosupäissäni edes muista minkä mallisella autolla huristelen. Onkos se niin oleellista onko malli sitä tai tätä, jiitä tai geetä, oopeli ku oopeli. Neljä rengasta ja ratti. Valot ja vilkut edessä ja takana. Mut ei käy, varaosa- ja autokorjaajamiesten maailmankaikkeudessa on systeemi. Kirjaimet kohilleen. Uusi rundi, soitto, tilaus, nouto, vienti (kiitos varaisosiskolle kurvailuseurasta, ´isosiskona´ olemisesta, kiristely vaihtui kirppistelyyn  )



Olen se Taikapuun pippurikeijukainen (ehkä aavistuksen isompana), koko ajan kolisee. Mutta kuten satu, tämäkin tarina päättyy onnellisesti. Menen naapuriin lasilliselle, ennen nukahtamista luen satuja ja huomenna saan soiton "Autonne on valmis ja lasku on tosi pieni".



Kirpparilla mielenlaatu vaikutti kiinnostuksen kohteisiin. Kirjoja, kuvioita, sellasia satumaisia, värikkäitä. Niinkuin tuo kiinalainen purkki, joka saa sisäänsä kaneli-palmusokeriseoksen. Perhospurkin sisällön kuuluu tuoksua kun kantta raottaa. Pääsee sinne perhosniitylle, sinne missä kaikki on mahdollista. Todellisuus on joskus niin jäykkää, joustamatonta. Ymmärrän toki ettei iso ruuvi mahdu oikeassa elämässä pieneen mutteriin, mutta autohässäkkä muistutti kuinka paljon on asioita joiden ei tarvitsisi olla kankeita, ne näin meillä on ollut tapana, ohjeissa sanotaan, systeemin mukaan, kyllä sinun kuuluisi jne. jutut.



Kiipeänkin taikapuuhun. Tämä kappale on siskon syntymävuodelta -68. Oikeastaan oli tarkoitus antaa kirja hänelle lahjaksi. Mutta en taida raaskia. Ehkä löydän toisen kappaleen. Sisko ilahtunee Sinervostakin. Siskolla muistaakseni on meidän lapsuustaikapuu hyllyssään, sieltä seitkytluvulta. Eihän ne numerot niin tärkeitä ole, eihän? Tarinat, kuvitus kuitenkin yhtä. Itselleni vain noi lahja-syntymävuosiyhteydet on merkittäviä. O-ou mitä itsekkäitä selityksiä keksinkään. Kun en haluakaan luopua.



Juniorille löytyi taskarikokoelmastaan puuttuva perushiiri ensipainoksena. Ilahtui, halasi ja rutisti.