Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. marraskuuta 2014

Puoti



Puoti.

Jo sanana suloinen.

Pienehkö, tunnelmallinen. Tuoksuva.

Löytöjä. Ideoita. Palvelua. Kauniita asioita.

Houkutteleva, koukuttava puoti on se paikka, josta poistun hymyssä suin. Hymy ei ole riippuvainen ostoksien määrästä vaan fiiliksistä joita puodissa olo on luonut. Kiinnostavista, kauniista esineistä, vaihdetuista ajatuksista, ihmisistä. 

"Oh butterfly, butterfly..."

Löytöjä puoti-ihanuus Moonkista.

Moonkista on mahdotonta poistua kurkkaamatta korvakorutarjontaa. Viimeksi löytyivät nämä, tämänhetkiset suosikkikorvikset. Sellaista viidakkofiilistä.



Ideoita.


Moonkissa osa korvakoruista roikkuu ´naruilla´, jotka pingotettu liitutauluun.  Poimin idean, kotona lojui ylimääräinen kehys ja tapettijämiä. Isot, roikkuvat korvikset pysyvät nyt oordningissa. Tosin taulu on naurettavan pieni.


Moonk sijaitsee toisen puoti-ihanuuden Frida-marinan yhteydessä. Sieltä ostetut hameet ovat kotiutuneet uumalleni paremmin kuin hyvin. Mukana arjessa, töissä, vapaa-ajalla. Ja kauniita katsella silloinkin kun vain roikkuvat henkareissaan. Hameiden viehätystä lisää se, että lienemme suht samaa ikäluokkaa. 

Midi.


Tuo printti, nuo kuviot, tiesin heti. Pituus oli ainut joka hiukan arvelutti, luulin olevani mini tai maxi -tyyppiä. Mutta yllätyin, tästä tuli ´käy aina´- hame. No ehkä kesähelteitä lukuunottamatta, nämä helmat sopivat kaikkialle. 




Maxi.

Toimii. Materiaalia vaihtamalla mitä mainioin kesät talvet. Tämä vuoritettu maxihame kotiutui Frida marinasta jo keväällä, odotteli kaapissa ilmojen viilentymistä. Kaunis. Osoittautui myös oivaksi keikkahameeksi. Kaipaa yläosaan pientä sisäänottoa, mutta olen laiskotellut. Ehkä joulun jälkeen...




On olemassa vaatteita, jotka nähdessään tietää niiden kuuluvan ´toi on mun´- osastoon. Tunne ei perustu haluun ostaa ja omistaa tai vaatteen viehättävyyteen vaan simppelisti fiilikseen: tuo hame ja minä sovitaan yhteen, pidän siitä, paljon. Ja todennäköisesti pidän siitä vielä kuukausien, vuosien kuluttua. Saatan rakastua siihen. Jos jostain syystä yhteys kuitenkin katkeaa, näitä vaatteita en hylkää. Etsin niille uuden hyvän kodin, sellaisen with love paikan. 

Moonk ja Frida marina on puoticombona vailla vertaa. Hymyilyttää jo ajatuskin kipaista ensi viikolla taas Kaarlenkatu 10:n kivijalkaan. Historia lisää hymyä, nojailin tiuhaan muutama vuosikymmen sitten samaisen osoitteen ovisummeriin kun silloinen rakkaus asui talossa.

"Things are goin´ round and round..." , laulaa eräs. Elämän ihanuutta on, ettei ole oikeastaan koskaan perillä ja se tuntuu hyvältä. Ison ympyrän sisällä on pieniä ympyröitä. Paljon polkuja. Kohtaamisia, uusia ja vanhoja. Tietty perusrundi on kuitenkin olemassa, turvallisena. Hyppääthän joskus vakiopolultasi sivuun, marketin sijaan poikkea puotiin, kivijalkaan. Tavaraa täynnä olevan ostoskärryllisen sijaan kassissasi saattaa olla vain yksi löytö johon on fiilis. Ja rintalastan alla paistaa aurinko.













sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Juhlat

Pidän vanhempieni minulle valitsemasta nimestä ja sitä saa kalenterin mukaan tänään juhlia. Joten toivotin itselleni hyvää nimipäivää, join juniorin keittämät kahvit ja kurvasin kierrätykseen juhlimaan. Pari hiljaista tuntia kirjahyllyjen välissä luuhaten. Hameita, hattuja, levyjäkin hipelöin. Nyt kotona, juhlat jatkuvat: käden ulottuvilla pino uutta luettavaa, omenajuttu uunissa, naputtelen lahjataulut seinälle, hihittelen niitä. Aika pirskeet, eikös? 
Nina (yks ii)


Voiskos talviajassa olla tunti enemmän vapaa-aikaa?



Taulut tuntuivat heti omilta, tutuilta.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Mekko



Tämä kaunokainen osui käteeni kun tongin kierrätyslaareja etsiessäni käyttökelpoisia trikoomateriaaleja virkkauspuuhiini. Siellä mekko makasi hylättynä. Ehkä koska takavetoketjun vierestä löytyi pieni reikä. Noissa tilanteissa olen aika...no, hassu. Surullinen hylkäämisestä, mekosta tuntuu pahalta. Iloinen koska löysin sen. "Tule, vien sinut kotiin."




Pitsiä, laskoksia, silkkinauhaa, ihanan pehmoista puuvillaa.





Tämä mekko yllään on mielestäni vuosikymmeniä sitten keijukaismainen Kertrud onnellisena luvannut rakastaa Albertia, hyvinä ja huonoina hetkinä. Albert on hymyillyt, luvannut huolehtia keijukaisestaan, rakastaa. 






 Nyt heitä ei enää ole. Mutta täytyyhän tarinan jatkua. Mekolle löytyy varmasti uusi rakastunut keiju. Joka rakastaa myös mekkoa.

Tuttavani näki mekon kotonani "ai sulla on taas joku korjauspelastusprojekti menossa, onpa kaunis..."
Seuraavana iltana tulee viesti "vieläkö sulla on se vintage-mekko? haluaisin ostaa sen".

Oi oi, tiedän heti ettei hän ole se oikea. Ei ostovimmainen kertakäyttövaatteiden suurkuluttaja rakasta tätä mekkoa. Hän vain haluaa sen. Ja sitten hylkää, unohtaa. Joten kohteliaaseen sävyyn vastaan hänelle mekon olevan matkalla vintageliikkeeseen. Kuten olikin aikomukseni.





Mutta kuinkas sitten kävikään? Mekko roikkuu yhä eteisen seinällä ja viihtyy siinä. On kuin kotonaan. Yläosastaan mekko on itselleni liian pieni, joten varsinaiseen käyttötarkoitukseensa se ei meillä pääse. Jonain päivänä se oikea löytyy ja olen valmis luopumaan. Siihen asti kaunokainen asustaa ihailtuna seinällämme.