keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kävelyretki

Eilen aamulla astuin veljesten kanssa laivaan. Ihan muuten vain. Muutamaksi tunniksi kaupunkikävelylle.





Kävelyretki on aina täynnä näkemisen ja kokemisen arvoisia merkityksellisiä tapahtumia. Mukavilla kävelyretkillä näkee useimmiten viljalti kuvia ja eläviä runoja, taikuutta ja luonnonkauneutta, vaikka sitten kuinka pienimuotoista. Luonnontieto ja ympäristöoppi antautuvat tarkkaavaisen kävelijän aisteille ja silmille viehkeästi ja ihastuttavasti, edellyttäen ettei hän kulje katse maassa, vaan avoimin, samentumattomin silmin, niin että kävelyretken hieno tarkoitus ja hilpeä jalo ajatus pääsevät hänelle avautumaan.  (Robert Walser)
 




Meidän parituntinen kävelyretkemme eteni verkkaisasti. Toinen veljeksistä keikkui reunoilla, toinen tiiviisti vieressäni. Kaupunki oli vielä aamurauhallinen.

Oman haasteensa kaupunkikävelyille tuo Akun lintupelko. Harva pitää ruoan perässä röyhkeästi syöksyvistä linnuista, Aku on niille hyvin herkkä ja paniikki hyppää kyytiin helposti. Edellisenä päivänä lounastaessamme ravintolan ikkunan toisella puolella muutama lokki ahmi pizzan reunoja terassille jääneeltä lautaselta. Lasin ollessa välissä Aku söi ruokaansa rauhallisena ja ehkä jopa hiukan kiinnostuneena seurasi lintuja. Nyt Tallinnan vanhan kaupungin mantelimyyjän uskolliset puluystävät olivat pojalle liikaa. Jaloissa tepastelevat linnut hermostuttivat hepun niin, että tokaisi niukasti puhuvaksi varsin tomerasti "Kotiin. Kotiin". Ja paineli päättäväisenä rappusia alas. Pienen juttutuokion jälkeen jatkoimme kuitenkin kävelyä rauhallisesti. Tiedättekös sen kun joku koskettaa käsivarttasi, ottaa rauhallisesti kainaloon, sanoo ei ole mitään hätää. Kertoo sinulle miten edetään ja voit vain keskittyä rauhoittumaan. Toimii puolin toisin.

Katselimme kotiuduttuamme matkakuvia. "Hus hus, pois siitä, häipykää! totesi kaveri. Hymyn saa pojalta hässäkänkin jälkeen kun kameran kaivaa esiin, ihan ihana linssilude.







Matka jatkui, unohduin aina välillä katselemaan vanhojen rakennusten viehkoja yksityiskohtia.
Esimerkiksi tämä ajan ja sään sävyttämä talo viehätti rujoudellaan.



Pari tuntia lämpimiä kapeita mukulakivikuvia ja ajoittainen kevyt viemäriodööri riittivät hyvin nuorisolle. Edellä hiippaillut juniori palasi luoksemme. "Tiedän, että sä tykkäät kaikesta vanhasta, mut nyt voitais mennä syömään. Ja musta toi talo on aika epämielyttävä". Oho, tuumasin itsekseni. Nyt on junnu saanut tarpeekseen oldies-osastoa. Harmittelin vielä ääneen ettei vintageliike Fankadelik ollut auki, mutta "sitten ensi kerralla". "Juu, sitten ensi kerralla", kuului nälkäisen vastaus.




Hetki ennen satamaa löytyi jotain joka sai nuoren miehen olemukseen sellaisen 'no nyt!'- fiilistä.  Auto tietysti. Lamborghini. Jestas tätä keekkisukupolvea. Muutama vuosikymmen auton iästä pois niin, joo-o, autoa intoilisin minäkin.



 

Ruokaa ja rupattelua. Vatsat täynnä kotimatkalle. Akukin supisi omiaan iloisesti kun kannella istuimme tuulenvireestä nauttien. Selkeään päivästruktuuriin tottunut nuori mies tuntui tyytyväiseltä, nyt ei enää mahdollisia "käydääs vielä tuolla"- juttuja. Helsingissä muutama sata metriä autossa satamasta matkattuamme totesi: "Vanhassa vara parempi". <3

Kolmikon horisontti kotoisasti kenollaan.
 



(Julkaistuihin kuviin on asianosaisten lupa.)

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Ravintoa

Täytyy ravita itseään säännöllisesti. Esimerkiksi puoliyhdeksän aikaan ilta-auringon yhä lämmittäessä, Karjalaisen Jiin lavalla jollottaessa on hyvä hetki istahtaa trukkilavakuutiolle ja nautiskella Sandron halloumi mezze.  

Ja ottaa kuva kun ruokalautaselta on puolet jo kaavittu, asetelma on raikkaan suttuinen. Hihittelen tyytyväisenä kun ajattelen yleensä näkemiäni ruokapostauskuvia. Tämä otos on mielestäni onnistunut. Näköiseni ja huomaatkos kun se tulvii festarikesäillan fiilistä...



Ravita täytyy myös kuulokeskusta, mielihyväosastoa, sitä pääluun alaosaa joka nyt sinnikkäästi pyrkii pitäytymään rauhallisessa lomamoodissa. Viime viikolla ravitsin yläkertaani Porissa musiikilla. Hiippailin lavojen väliä kuunnellen non-stoppina suomalaista, afrikkalaista, amerikkalaista soitantaa. Hyvää ja huippuhyvää soitantaa. Istuin, jorailin, lauloin, liikutuin. Viiden tunnin ajan omassa kuplassani tuhansien ihmisten seassa. Voi mitä nautiskelua olikaan! Olen siitä ehkä kummallinen, että haluan nuo hetket kokea yleensä yksin. Vaikka viinistä pidänkin välttelen festareiden anniskelualueita sillä siellä ovat yleensä ne tapahtumaan tapahtuman takia tulleet jotka nautiskelevat hiukan eri tavoin. Seurustelevat seurakunnissa hilpeästi, pitävät hauskaa kohtuullisella volyymillä - mutta että kesken soolonkin on tarve kertoa pikkupetterin parhaat ja päivitellä sen ja sen eroa jne... Hivuttaudun sivummalle ja yritän olla vähemmän nirppanokan näköinen mitä siinä hetkessä olen. Mutta tämäkin on usein korjattu etukäteen asettautumalla tilaan oikein, säätämällä selittäjäsuodattimet täysille ja nautintoanturit pystyyn. Vanhetessa viisastuu.

Ja kun omat suosikit ovat soittaneet ja ne 'ei niin mut ihan ok'-orkesterit aloittavat, on hyvä hetki ravita ruumistaan muutenkin. kts.edellä :).




Lämpimän kesäpäivän ja kauniin yökajon väliin mahtui hieno päivä. Kävelin yöbussille hiukan kaupungin kuumaa aluetta kiertäen. Valtavirtaa juhli marginaalimman ohessa, jumps jamps jumps jamps kuului jokilaivasta, "oi se on Tuiskua - sinne!" pilpattivat edessäni kävelevät tyttöset.




Yö oli silti kaunis.




Sillalla ajattelen toisella puolella Suomea olevaa yötyöläistä.

Tulee lämmin.



Kaivan matkatyynyn repustani ja asettaudun bussin penkille istumanukkuma-asentoon. Edessäni istuu harmaahapsiherra, joka lienee ikänsä puolesta jo oikeutettu tapahtumien alennettuun hintaan. Hänkin etsii mukavan matkustusasennon. Kaivaa laukustaan kirjan ja alkaa lukea.

Linja-auto hyrisee, laitan silmät kiinni. Neljä tuntia myöhemmin aamuvarhaisella Helsinkiä lähestyessämme, harmaahapsilukija nostaa katseensa kirjasta ja pakkaa sen takaisin laukkuun.

Puutuneita jäseniäni oikoen ajattelen noita maailman ihania rakastettavia ventovieraita.


perjantai 8. heinäkuuta 2016

Koordinaatit

Koordinaatteja ei nyt juurikaan ole. Seuraavaan kolmeenkymmeneenkolmeen päivään. Joo-o, laskin päivät.

Vain lähtöpaikka tiedossa. Lähteminen tuntuu tärkeältä.




Kalenteriini rustailen merkintöjä, jotka olevat kuitenkin viitteellisiä. Jos kyseisenä aamupäivänä ei huvitakaan lähteä Espan lavalle kuuntelemaan huippujazzkitarointia (epäilen vahvasti etten olisi paikalla), lankaliikkeeseen yhteisvirkkaustuokioon, kirpputoritapahtumaan, levyfestareille, kyläjuhliin... jne, niin jätän lähtemättä.

Joskus riittää tunne innosta ja kiinnostustuksesta asioihin, tapahtumiin, ilmiöihin, ihmisiin. On halua nähdä ja kokea. 

Lomasuunnitelmani on tunnustella aamuisin sosiaalista kapasiteettiani, joka määrittelee lähdenkö muiden joukkoon vai menenkö omineni metsään tai merenrantaan.




Kiikaroin rauhassa.

Outoja asioita tapahtuu, muutoksia itsessä ja muissa. Tai havainnointeja oikeastaan. Että näkee asioita erilailla, uudesta vinkkelistä. Ettei aina välitä.

Yksinkertaisin havainnointi (joskaan ei niin maatamullistava) muuttuvasta mielestä, ennakkoluulojen voimakkaasta vaikutuksesta mielipiteeseen: tätä takkutukkaisena lakanaan kääriytyneenä (loma-asu no1.) kirjoittaessani kuuntelen Zappaa - ja pidän siitä. Kovastikin.







Lievästi leuhkien totean ottavani ainakin tänään asiat jeesusmaisen rauhallisesti vaikka huolehtimiseen aihetta antavia asioita on pilvin pimein.




Hoi laitumille!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

London calling


Lontoo kutsui ja sinne lensimme. Minä ensimmäistä, matkatoverini ties kuinka monetta kymmenettä kertaa. Wilsonin sisarukset viihdyttivät yhtenä iltana (jestas mitä mimmejä yhä), muuten vietimme aikaamme turisteina. Kävellen ympäriinsä kiireettä, maistellen hyviä ruokia. 

Tuoksuttelin maailman menoa, katselin ihmisiä. Ihastelin englantilaista kätevää kellariarkkitehtuuria, joukkoliikennettä, asiakaspalvelua, mekkoihin pukeutuneita turkoosiluomisia mummoja jotka olivatkin pappoja, kieltä jota kuuli puhuttavan monin eri aksentein. Suttuisen sekalaista mutta sujuvaa. 

Ja mikä parasta, kukaan ei valittanut säästä. Paistoi, nousi tuuli, satoi. Paistoi, nousi tuuli, satoi. Paistoi, jne... vaihtelevan sään ystävä ihastui siihenkin. Eikä kukaan puhunut potkupallostakaan. Emme mekään.

Lontoo kutsunee uudestaan.



Turistina pöllöily on kivaa. Albertinpoika ja Englannin Albert. Matkalla Albertinhalliin.

Two owls. Näkimet nenillä, harvenevat hiukset hapsottaen :).
 





















sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannusrakkauksia


Köllöttely omenapuun varjossa. Tuntuu hyvältä katsella kun maailma liikkuu, itse ei halua liikuttaa varvastakaan. Olla hipihiljaa hetki.



Mansikkakakkua pihalla.



Poika ja koira.



Poika ja kissa.



Joku on töissä koko juhannuksen. Jätän viestin pöydälle.



"pieni lahja suurella merkityksellä"
(Viesti siis vastaanotettu.)


Perhejuhannus. Perherakkauksia. Paljaat varpaat. Kun kaikki on paljasta.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Sammakko

Sammakko, Rana temporaria.

Loikkasi tänään jalkaani hipaisten editseni, nipin napin säästyi tallautumiselta. Spontaani kirkaisun ja älähdyksen risteytys kajahti ulkoliiterin takana.  Kostea mulkoileva möykky ilmestyi keskelle vanhan lautakasan purkuoperaatiotani.



En ole koskaan ollut varsinainen liskodiggari. Nyt kuitenkin aikamme toisiamme kyräiltyämme, huomasin juttelevani sammakolle, joka tuntui seuraavan puuhiani. Jäi siihen hoodeille, siirtyi aina hiukan sivummaksi kun purku edistyi. Niin, tajusin että nyt taitaa olla sakun mökki menossa maan tasalle. Voi hitto.

Juteltiin siinä.

Siirrypäs sinne salongin puolelle, sun laho etuterassi lähtee nyt...

"Kukas täällä ekana oli?" tuntuu sanovan. Otus ei loikkaa vaan askeltaa pari lautaa eteenpäin.

Kuule tuossa kivirinteessä parin metrin päässä on hyviä pikku luolia, että jos sinnepäin...



Tietämykseni sammakon elinkaaresta on hämärtynyt, joten kotona tartuin Luonto-oppaaseen joka ilahdutti aloittamalla satusedän sanoin. "Zachris Topelius kuvasi Luonnonkirjassaan tarkoin sammakon ulkonäköä ja nuijapääpoikasen käyttäytymistä."
 
"Munista tultuaan ovat sikiöt isopäisten ja vikkelähäntäisten kalojen näköisiä. Silloin ne uivat ja hengittävät kalojen lailla ja maalle otettuina kuolevat. Mutta kahdeksan viikon kuluttua kasvaa niiden ruumiiseen jalat. Häntä katoaa. Ne saattavat silloin ilmaa hengittää ja maalla elää. Sammakot syövät itse kasveja ja kalan mätiä. Itse ovat useiden eläinten ruokana. Ja rumin niistä on ruskea konna."(Topelius 1903.)

Kyhmyinen konna antaa kieltämättä aika epämiellyttävän ensivaikutelman, kun muistelen vuodentakaista konnakohtaamista. Tämän päivän pullea tuttavuus oli sievempää osastoa, olisiko ollut naispuolinen, joka on kuulemma koirasta suurempi.

Purkutyö jäi hiukan kesken, enkä ollut siitä niin harmissani. Taisin aiheuttaa pienen paikallisen pakolaisaallon erään uusimaalaisen kylän takapihalla. Sammakko ja muut tänään kohtaamani lierot ja luikerot joutuivat nyt kotikoloistaan pakosalle - ei kuitenkaan taivasalle. Lähistöllä riittää 'mökkitarpeita'.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Handmade puzzle


Kuuntelen saksalaista 'kilkatusta'. Sellaista sekavaa instrumentaalimusiikkia, jossa soitetaan paljon. Yhtyeen Passport vuonna 1973 ilmestyneen levyn kakkospuoli noukkii suupielet ylöspäin. Kappaleet nimetty kuin viimeaikaisten päivieni 'topkolmonen'.




käsintehty  
palapeli 
hiljainen mies

tai 
halutessani
luen listan


aikaansaannokseni joista olen ylpeä, ne 'omin pikku kätösin' -jutut  

asiat jotka olen kokenut säästämisen arvoisiksi, osat joista tänään koostun, mukana turhaa ja tuiki tarpeellista

matkassa ihminen joka ei tarvitse minua ja joka kuitenkin tarvitsee - tärähtäneensä haluaa
 


Kuulin olevani sopivasti tärähtänyt. Mikä viehättävä kohteliaisuus. Tapaan olla hieman nihkeä kuulemaan arvioita itsestäni, tekemisistäni. Tämän kuitenkin iloiten talletan sekavaan arkistooni muutaman muun kaveriksi. Olen vakuuttunut, että päivänä jolloin en muista enää juuri mitään, muistan kuitenkin tämänkaltaiset asiat. Ne tärkeät.

 


Tiedäthän tunteen

kun hulinan keskellä seisot paikallasi

kourassa keräämiäsi, muokkaamiasi

palapelin palasia

mietit mitä kohtaa kuvasta alat koota.