keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Loppuja, alkuja

Vuoden viimeinen päivä.

Kaksi päivää sitten oli pirun kylmää. Kaikki kuurassa, ilma sinistä. Eskimona kävelin kippuraista tietä, oli liian kylmä juosta. Hiukset huurussa, peukkua palelsi. Kylmä on kuitenkin kaunista ajattelin.


Eilen oli nollakeli, tänään jo lämpöasteita. Harmaata vaaleaa suttua, sellaista sameaa. Ilma muuttuu kuin mielialat. Yht´äkkiä. Vakaa kaunis paukkupakkaspäivä on päivässä kahdessa vaihtunut vetiseksi epämääräisyydeksi. Kun kurkkii ikkunasta mihinköhän se nyt muuttuu, ylle villa- vai sadetakki. Jääkausikeli on helppo, siellä kelsin sisällä on turvallisessa kotelossa, talven rooliasu. Suttusää tuo epävarmuuden, kumma välitila. Talviteatterin lavasteet, selkeä käsikirjoitus katoaa ja näyttämöllä onkin vain sekamelskaa, harmaamekkoinen siivooja viheltelee luuttuineen.

Olisi talvipakkanen voinut vielä viipyä. Mutta palaahan se. Ensi vuonna.

Luulin tunteinenikin viettäväni tuollaista vakaata jääkautta. Voiko sieltäkin luonnon lailla vierailla hetkeksi suojasäähän? Lämpimämpään epävarmuuteen. Voi näköjään.

"Istutko kymmenen minuutin taksimatkan kanssani?"

Kun on joku, joka saa hymyilemään. Liki tuntematon, joka on etäisesti olemassa.

Lopuissa on paljon siivottavaa. Kuten joulun päättymisessä. Koristeet muuttavat taas vuodeksi rasioihinsa, sinne ylähyllylle. Kuusi, joka on saanut tänä vuonna nenäni tukkoiseksi ja silmät vuotamaan, saa lähtöpassit jo nyt. Harmi, sillä pidän siitä, sen tuoksusta. Mutta sen rinnalla en voi hyvin. Joten sekin yhteiselo saa päättyä.

Vuoden loppuun ja uuden alkuun tein suklaata. En ole saanut pähkinöistä, suklaasta ja taateleista vielä tarpeekseni, liekö sellainen mahdollistakaan. 



Esikoiselta sain mukin lahjaksi. Oli kuulemma näköiseni. Onhan se ainakin iso :). Olen jo unelmia pullollaan, osa kelpoja toteuttaa kun vain aloittaa, osa niitä kaukaisia  I wonder if... juttuja. Mutta lisääkin mahtuu. Unelmakupissa ei saa pohja paistaa. Aina on uusia alkuja.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Aina yhtä lumoavaa

On lumi maassa. Hälyn vaimentaja, kaunistaja. Pienimmällä jo pulkka takapuolen alla, punaposkena nauraen viilettää. On kuusen koristelijoina tonttuja. Lapsenomaista iloa niillä kaksikymppisilläkin. Joulun tuoksuja. Oli uni, jossa hipaisin huulillani jonkun poskea ja se tuntui varpaissa saakka. Kohta astuu junasta sisko. Joulun lumous on taas meissä.



Olo on keveä kuin taivaalla pehmeästi kaartelevalla lintuparvella.




perjantai 19. joulukuuta 2014

Valmisteluja

Enää viisi yötä jouluun. On lomaa kaksi viikkoa ja juniorilla todistus taskussa. Iltaisin on tehty valmisteluja, pienellä poppoolla ja samankokoisella budjetilla. Tunnelmoitu, kuunneltu joulumusiikkia, poltettu kynttilöitä, juteltu.

Teimme lanttulaatikoita pakastimeen odottelemaan aattoa. Valmisteluihin kuuluu koemaistelu, nyt kaverina fetasalaatti yrttiöljyin, voi mikä herkkucombo olikaan.



Joskus keittiössä tapahtuvat kokeilujen epäonnistumiset yllättää. Tarkoituksena oli tehdä kermakaramelleja kookossokerista ja hunajasta. Sellaisia pehmeitä suussa sulavia herkkuja, joita voi antaa lahjaksi kauniissa vanhoissa peltipurkeissa. Suhteet ja kiehumiset ei aivan sujunut, kiinteiden namusten sijaan jääkaapissamme on nyt vuoallinen kinuskikastiketta. Mutta hyvää sellaista. Ei sitä lahjakippoon kehtaa lappoa, omaan kuppiin kylläkin. Pakasteherukoita, turkkilaista jugurttia ja tuota kinuskia - kuin kauan kaivattu sokeriton jäätelö, nam. (Ja kun juniori ei pitänyt kinuskin paahteisesta mausta, jää tekele minulle :) ). Herkku jäi kuvaamatta, sujahti suuhun sukkelaan. Sama iltana en taida toista kupillista...


Sataa vettä vähän väliä, siitä ilmenee harmitusta. Vesisateesta huolimatta pukeudun kuin eskimo, kosteus paleltaa. Tuuletusikkunasta kuulen kun sade matkaa äänekkäästi loristen viemärikaivoon. Ääni alkaa ahdistaa, sillä luen juuri Katja Ketun Hitsaajaa. Tarina pyörii Estonian onnettomuuden ympärillä, tulee surullinen olo. Suljen ikkunan, otan välilukemiseksi Hannu Mäkelän Tonttu joka pelkäsi joulua. Kirja sopisi varmasti monen johtoportaan lahjapakettiin. Yksinkertainen, verkkaisempi kehitys olisi monelle oikea juttu, ei kaikkien tarvitse matkustaa pendolinolla. Lähijunallakin pääsee. Kukin tavallaan. Ymmärtäväisitköhän?



Juniorikin on vaihtanut iltasarjakuvat joulutarinoihin, samoihin tonttutarinoihin joka vuosi.  Valloittavia, - ovat. Molemmat.




Neuloin nipun lahjalapasia. Sormien lomassa soljuva villalanka tuntuu hyvältä, jouluiselta. Voi kuvitella lumen putoilevan hiljaa. Putoilee puhtaana pimeän ja kuran peitoksi. Ehkä lähipäivinä.



 Vaikka onkin pimeää, sydämessä on valoa.


lauantai 13. joulukuuta 2014

Parveilua

Taas on se aika vuodesta kun parvi kotkia, naakkoja, rääkkiä, kääkkiä, hyyppiä kokoontuu. Kunnes taas liihottavat kuka minnekin. Siis se parvi siivekkäitä, jossa kukin erilainen: pieniä, isoja, värikkäitä, mustavalkoisia, töyhdöllä ja ilman. Yksi yhdistävä tekijä parven puluilla on - ovat illan mittaan aika äänekkäitä. Saattaa huomisilla bongaripalstoilla ilmetä ihmettelyä: "..siis kummallinen sekaparvi, näkikö kukaan, outoja lintuja, ei näy mutta kuuluu... kaamea kaakatus, kuuluvat saunovan, kuuntelevat rokkia, soulia, funkia - kovaa, varjoja vain, näyttävät jorailevan, erikoiset koreografiat lentoradoissa...". 

Hoi siskot, kohta räpyttelen junalle, loppumatkan liihotan. Paketti jo valmiina.

Siis heimokokoontuminen tänään. Saunoen, syöden. Tonttuillaan. Tämä on ollut niiiin tilauksessa. Oi juhlaa!


Sisko ja neljä melkein ovat kaikki himojumppaajia. Who is who? :)

(Ken ihmettelee viittausta lintuihin, kerrottakoon: - tämä ystäväjoukko on kerran kaksi vuodessa tapaillut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Miehet, kumppanit, poikaystävät alkoivat kommentoida tapaamisiamme ".. jaahas, kotkat kokoontuu taas". Tokihan me otimme linnut omiksemme - liihottavat, syöksyvät, vapaat taivaankaunistajat :) ).

lauantai 6. joulukuuta 2014

Päivä itsenäisyyttä


Juhlapäivä.

Pukeuduin juhlaan.
Kimono ja korvikset.



Luin kotimaisia, Onervaa ja Arvidia.



Tein juhlalounaan.
Feta-pinaattipiirakkaa .



Perinteitä.
Kaksi kynttilää ikkunassa. 
(Tapa jäänyt, lapsena äidin ja koiran kanssa tehtiin iltalenkki sen tehtaan ohi jonka kymmenissä ikkunoissa useassa kerroksessa 6.12 paloi kaksi kynttilää. Se oli kaunista. Miltäköhän siellä tänään näyttää?)

Tänä vuonna ikkunassani itämaisempi versio, ihanat lyhtyveljekset muuttivat meille.


Paljon ajatuksia, suunnitelmia, joulusta, talvesta, kesästä tulevasta. Missä olen, mitä haluaisin. Hetki basson pompottelua Peter Greenin kanssa, vähän neulontaa. Naapuriin pastapäivälliselle piakkoin. Itsenäisyysjuhlaa pienemmässä mittakaavassa. 

(Ja kun sieltä kipitän kotiin, voi juhlakaavan aloittaa halutessaan alusta. Eikös juhlat kuulu jatkua aamutunneille?)

maanantai 24. marraskuuta 2014

"Night time is the right time..."




"... to be with the one that you love... "

Kyllä vaan. 
Me & my dear Bernina.
Me & my projects.


Oli tuoli, oli takki. Molemmat varmasti aikanaan rakkaudella hankittu ja käytetty. Nyt ajan hammas aika raadoiksi nakertanut.



 "So in love... you don´t have to worry, you have my devotion.. " Curtis laulaa levyltä. 
Juu juu, suurella rakkaudella ja antaumuksella puuhaan raatojen parissa.

Hihat suikaleiksi... Berninan kanssa yöajelulle... 




Tarkoitus oli päällystää jakkara ´uudella´ kankaalla vanhan päälle. Touhuiluni taitaa kuitenkin korreloida suoraan pääluuni alla tapahtuvaan ´mielensiivoukseen´ - kaavin ja irroittelin kaikki vanhat roippeet pois. Täyte olikin aika haperoa, syystäkin siis turkit ja fyllit vaihtoon. Jos tällä korjauksella jakkarakin kestäisi tulevat painot ja kolhut.







 ´Miles´

mun uusi lelu

ihana

(tosin aika äänekäs)








Valmis. Hieno, eikös?

(Jalkojen kohtaloa mietin jonain toisena yönä. Mustaksi ajattelin, 
mutta toisaalta tuo kulunut valkoinen tuntuu istuvan.)



















Toinen yöprojekti. 

Villahame. Upean tuntuinen kangas mutta reikiä helmassa, sisus säpäleinä. Korjaan, kursin kasaan. 

En itselleni, mutta jollekin. Vaikka minä en halua sitä, joku ehkä haluaa. Kaikille on joku jossain.

(Paitsi parittomille teekupeille. Niille, jotka haluavat olla yksin.)



Kaikki muuttuu niin nopeasti. Vielä hetki sitten oli kaunis, valkoinen lumi maassa. Lupaus joulusta. Nyt onkin harmaa, loskainen, petollisen liukas maa jalkojen alla. ´RRrrrakastan joulua´-tyyppinä en suostu alakuloon - poltan kynttilöitä, paketoin yhden joululahjan, tupsuttelen paljon kanelia viiliin. Ja aina voi hypätä joulukertomuksiin, satuihin...

(Tässä sadussa tonttu tosin halusi nähdä kesän, juuri joulun kynnyksellä.)


...neuloa lumisukkaa...


... laittaa jouluvalot.


Odotan joulua kuin pienet lapset. Ei enää niin montaa yötä.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Keräilijöitä, kuppeja ja kannuja

Joskus hämmästelen kirpputoreilla ja netissä myytävää tavaraa. Mitä hassuimpia esineitä ihmiset keräilevätkään. Pullonkorkkeja, tulitikkurasian etikettejä, puhelinkortteja... tavaraa on tarjolla niin pirusti.

"Oli se mitä tahansa, joku jossain keräilee niitä."

Kohtaamiset keräilijöiden kanssa on usein mieleenpainuvia. Tässä yksi:

Netistä ostamaani levyä noutaessa oli etukäteen sovittu, että voin katsastaa vielä paikan päällä ´poistolevylaatikon´. Oven avasi viisikymppinen hauskan näköinen mies. Silmäsi minua hetken, hymyili.
"Levyt on tuolla makkarissa." Okei. Upeita viininpunaisia itämaisia mattoja pitkin sinne siis.
Samalla kun plarailin levyjä, jutelteltiin vinyyleistä, sinkuista. Sanoi ostaneensa juuri muutaman mieleisen.
"Kuuntelin just toista, ´Fiilaten ja höyläten´, mut sammutin ku ovikello soi. Ettet ihan pervoks luule."
Nauroin, etten pienestä pelästy.

Kun kysyin miten hän raaskii luopua Pastoriuksesta, heppu vastasi milteipä nolon oloisena "no, toi on mun toinen kappale". Haa, viimeistään tuolloin rentoidun ja keskityin rauhassa levylaatikkoon. Mies oli selkeästi hc-levykeräilijä, joka oli asettanut myytävät levyt makuuhuoneeseen koska ei keräilijöille tyypilliseen tapaan halunnut esitellä olohuoneessa olevaa kokoelmaansa tuntemattomalle.

Pidän tuosta hiukan piilottelevasta ja torjuvastakin piirteestä keräilijöissä. Keräilijä harvoin kerskuu. Jos yhteinen sävel ja mielenkiinto löytyy, keskustelu on usein innostunutta, inspiroivaa, iloista. Puhutaan asioista, jotka ovat mielestämme mahtavia, kauniita, tunteikkaita. Kaipaan välillä noita keräilijäihmisiä. Ei tarvitse kuunnella sitä yleistä listaa päin ahteria olevista asioista, politiikan päivittelyä jne. Voi vaan itsekkäästi fiilistellä, olla sametissa ja pumpulissa vaikka maailmalla kuohuu ja pörssikurssit romahtelevat. Täytyy käydä lähiaikoina divarissa...

Hyviä viboja siis tuosta ´makkarimyyjästä´. Yhden levyn sijaan ostin yhdeksän. Osan itselleni ja osan muille lahjoiksi.


Kun on suhde alkanut sanoin: "Tuntuu jotenkin tutulta...", on luontevaa suhteen jo päätyttyä antaa syntymäpäivälahjaksi levy nimeltään Naturally. Kuunneltiin, nyyhkittiin. Luonnollisesti. Ja kuten Calea yleensä kuunnellessa, yksi levy ei riitä. ´Shades´, ´8 ´...  


"It dont matter what you say or do
It just seems to work out if you want it to

Let out all the slack, take it off your back

Carry on, carry on
Let me bend your ear, never shed a tear

Carry on, carry on.. "



Toinen hauska kohtaaminen keräilijän kanssa oli kun ostin tämän patsaan. Miehellä oli myytävänä paljon kauniita vanhoja esineitä, oli selkeästi antiikkisemman kaman keräilijä. "Täytyy yrittää luopua osasta kun uusi naisystävä sanoi, että hänkin tarvitsisi täällä hiukan tilaa...". :)


 Pullukka patsas meni lahjaksi samaan osoitteeseen Naturallyn kanssa. Muistoksi ja muistutukseksi hymystä.

Keräilijät voivat olla myös kohtuullisen karuja, ajattelemattomia. Samassa synttärisessiossa ilmeni High Fidelity- osastoa: levykeräilijä antaa syntymäpäivälahjaksi ystävälleen levyn. No sehän on mahtavaa... paitsi levy on juuri eronneen juhlijan ex-vaimon lempimusiikkia.

En ole keräilijä, tavoitteena täydellinen kokoelma ei ole mun juttu. Tulee vain tehtyä joskus hankintoja, pyrkimyksenä tavaran tarpeellisuus (niin uskottelen :) ). Tosin ostopäätöksen tekee melkein aina se fiilis. Särjin mummuni vanhan teekannun, joka oli ollut meillä... no, aina. Uutta kannua siis etsimään kirpputoreilta, kierrätyksestä, netistä. Tuli valinnan vaikeus. Tähän asti olen pärjännyt yhdellä kannulla, nyt niitä on kaksi...

... koska kannen sydännuppiin tuntui hyvältä tarttua.



Jos romanttisuus ei jonain päivänä viehätä, täytyy olla vaihtoehto. 
Punamusta toimii aina.


Molemmat kannut ovat löytäneet paikkansa arjessani. Kukko (vaikka kanalta näyttääkin) kiekaisee aamun käyntiin, sydäntä ja syliä-kannu lämmittää pitkin päivää.


Tämä iloinen puolalaissetti muutti luokseni edellisten kylkiäisenä. Saduissa seikkailija ei vain voinut vastustaa. Näillä kun aloittaa pikkujoulun glögitarjoilun, ei ilta voi olla muuta kuin hauska.



Tavarasta tunnelmiin, tärkeimpiin.

Eilen kaivoin pakkastakin esiin, seisoin juuri sataneessa lumessa ihmetellen, ihastellen. 




Keräilin lumihiutaleita hiuksiini. 



Karu lähiökin kaunistui. 

Yöllä oli niin hiljaista.