lauantai 28. helmikuuta 2015

Lapsi

Se ensimmäinen. Kaksikymmentä vuotta sitten istui vielä tiukasti kainalossa. 
Minä 23-vuotias, lapsi kolmen.


Nykyään kun tavataan kaappaa lapsi minut kainaloonsa. 


23 - 43.


Me muuttajat. Varsinaiset pönöttäjät. Pat ja Mat. Muuttoruljanssin viimeistä säläkuormaa kuskattiin kaksin. Lapsi muutti tunnin ajomatkan päähän - tuntui, että kovin kauas, vaikka onkin asunut jo usean vuoden omillaan. Mutta tuossa lähellä. Perillä morsio vastassa hymyillen. Mukava katsella miten kauniisti poika kohtelee nuorikkoaan. Vaikka näyttääkin tänäpäivänä aika partapummilta. Mutta sisällä sama hellä ja herkkä hertta.



Rakkautta on.... (muistattehan sen 70-luvun Kim Casalin ´Love is...´ sarjan)
... viettää päivä esikoisen kanssa, viihtyä yhä yhdessä 23 vuoden jälkeen.
...nauraa hänen näsäsoundilla heitettyjä juttuja täyteen ahdetussa autossa... "Ajattele miltä näytettäis jos roudattais nää intialaisittain - sellasella yhen hengen lavakotterolla, kamat jesarilla katolle teipattuna..."
... huomata pojan kykenevän käsittämättömään tyyneyteen kun minua alkoi jo muuttoroudailu irvistyttää. "Stuffii riittää, stuffii riittää..." viheltelit rauhassa. 


"Huh, nyt alkaa olla tarve tankata", sanoin. "Haen sulle ruokaa", ilmoittaa lapsi. Pysähdytään kaupalle, poika käy ostoksilla. Jatketaan matkaa ja kuskille syötetään lohileipää ja salaattia, kivennäisvettä päälle. Nyt tajuan, että todellakin - äidin ja lapsen suhde on muuttunut. Huolehtiminen on vastavuoroista, nyt lapsen saa antaa huolehtia minustakin. Vau. Aika mahtavaa. 
Tunnen itseni kuitenkin myös aika vanhaksi. Paitsi mieleltäni. Mitä, enää vain noin puolet jäljellä? Hups, aika rientää.


"Sinä nukuit. Oli talo hiljainen. Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen", me puhuttiin toisillemme." 
(K. Helakisa)

Tuli.

Esikoinen yökylässä monen vuoden jälkeen. Oli pakko tallentaa.



lauantai 14. helmikuuta 2015

Loma

Luen, luon, lepään ja lojun.

Lomaresepti. Sillä aikaa kun juniori hiihtelee ja narraa kaloja landella, aion toteuttaa tuota vaativaa listaa.


Loman tärkeät pinot. Kirjapinot. Kirjeitä ja muita mielestäni kauniita asioita. (Oho, ei yhtään varsinaista satukirjaa...). Mukana myös nippu tuttavan tuotosta, jonka lupasin esilukea. Tyyny- ja vilttipinot. Puhumattakaan lomapaikan levypinoista.



Luon. Silmukoita.

Flunssan jälkeisen luomistilan tuloksena syntyi jämälangoista lenkkilapanen. Siis yksi. Toivottavasti lomani aikana joraava kettu saa kumppanin. Kirjoneuletekniikkani kaipaa yhä hiomista. "Ai ohjeessa sanottiin.. no en lukenut, ruksasin vain kuvion ruutupaperille...".Näin syntyy joraavia metsäneläimiä :).



























Hyviä ajatuksia. Kirjaan muistiin. Näitä tallennusvihkosia hauska lukea myöhemmin.



 Tulevaisuutta. Kun rakentelee seinäkalenterin sivuja itse, tuntuu kuin tulevat kuukaudet olisivat enemmän omissa käsissä. Olen jo elokuun kimpussa, loma luokoon loppuvuoden.

Kalenterin teko ollut huippuhauskaa. Kuvien valinta, sen yhteys kuukauteen - voi naurua. Tuunattuja kalentereita olen harrastanut aiemminkin, mutta nyt olen lopullisesti siirtynyt ´omaan tuotantoon´.




Lepään.


 Lämmössä, kyljessä, lattialla lojuen.




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

´Kevätkuiskaus´ - kirjoja, kapinaa ja karvahattu



Viikko sitten kävin kaupungissa. Oli jotenkin erilaista. Meni tovi kunnes tajusin - kadut olivat aivan kuivat, loskattomat, jäättömät. Noin vain. Aurinko paistoi, ihmiset kulkivat hymyssä suin, käänsivät kasvonsa kohti valoa. 

Muutokseen tarvitaan niin vähän.



Liityin iloisiin kaupunkilaisiin, kurvailin tutut puodit. Kotimatkalla käsilaukussa oli sekalaista kampetta - kirjoja, korvakorut, punk-levy (27 vuotta kasassa ollut pumppu oli julkaissut ensilevyn - ei voi olla ostamatta!) ja karvahattu. Takapenkillä jalkalamppu.



Eli mitä tein sinä iltana - kuuntelin punkkia karvahattu päässä. Luin runoja lintulampun alla.








Punkissa sanoma on sekavuudessaan selkeä - enkä voi olla pitämättä tuosta levyn sisältä löytyvästä paperista. A4 täynnä jyrkkää tekstiä, bändin historiaa ja maanpäällistä manifestia 2014.  



Tuli mieleeni kuvasarja, joka meni suunnilleen näin:

´Kuka haluaa muutosta?´ - kaikki huutaa jeeeee! 
´Kuka haluaa muuttua?´- harveneva jengi tuijottelee varpaitaan.

Virkistävää tutustua nykymusiikkiin.


Vanhoillisuutta ´kevät´päivässä edusti toimintani juniorin kanssa. Ruokakauppaa, suutaria, kirjastoa, apteekkia. Niitä tavallisia arkijuttuja, mutta viihdytään niissä yhdessä. Välillä ollaan kuin vanha pariskunta:
"Haen vielä kaupasta inkivääriä".
"Etkö juuri toissapäivänä sitä ostanut...".
"Söin ne jo".
"Hmmmph".


Kevätkuiskaus katosi vuorokaudessa. Loskan seassa olen jo kohta viikon aamuisin junalle loikkinut.
Joten taas sisätiloissa hiukan sisäänpäin kääntyneenä (hiukan?). Talven turvakaukalossa on omat ihanuutensa. Ajatuksissa kun hiukan kaivelee.


Avattuja vanhoja lukkoja. Oi rohkeus!




Verigreippiä, aurinko lautasella. Juuri nyt niin hyvää.




Palasin musiikissa tuttuun aikakauteen. Pitkästä aikaa kuuntelin Pink Floydin ´The Wall´-levyä. Ja jäin siihen jumiin. Size 3 pyörii ympäri uudestaan ja uudestaan, kauneutta tulvii kaiuttimista. 

"Hey you! Out there in the cold
Getting lonely, getting old, can you feel me"




"Hey you! Don´t tell me there´s no hope at all
Together we stand, divided we fall."




Huoleton huolettomuus. Kun nuttu saa roikkua rauhassa ovennaulassa. Kunnes joku tarvitsee sitä - joskus. Kun kirja saa olla hyllyssä ylösalaisin. Siinä kohtaa mihin joku sen jätti. Nurinpäin. (Tai mikä on oikein ja mikä nurin?)





 Niin viehättävä kuin kevätkuiskaus olikin, talvi saa puolestani jatkua. Koska vielä on luistelematta. Ja haa, tämä karvahattu on mahtava. Sweet 70´s.




Karvahattu Frida marinasta, lamppu Moonkista, kirjat ja cd Vihreältä Planeetalta.




lauantai 24. tammikuuta 2015

Kauris


Olen horoskoopiltani kauris. Tapaninpäivänä syntynyt, aamuyöstä. Pimeään joulun aikaan. Ihmekös että pidän mustasta, hämärästä. Joulusta, sen tuoksuista.



 Olen yleensä hiukan hämmentynyt kohdatessani ihmisiä, jotka kysyvät liki tuntemattomiltakin jo kolmannessa lauseessa "mikä olet horoskoopiltasi?" Kummallinen kysymys minusta. Ehkä siksi etten ole ollut horoskooppimerkeistä kiinnostunut.

Uteliaisuus on tosin herännyt. Sillä melkein aina tuohon tiedusteluun vastatessani, kysyjä näyttää epäuskoiselta. Kasvoillaan niitä ´täääähh´, ´no et voi olla tosissasi´, ´en olisi osannut kuvitellakaan´ -ilmeitä.

Siis tonkimaan minkälainen kauriin pitäisi olla. (Sopii kyllä että poikkean valtavirrasta, olla siellä marginaalissa. Ei kuitenkaan punakynällä.)



(Kaulakorut by Mine Güngör Art. Minulla seinäkoristeena. )

Kauris on kuulemma...

sitkeä ja kestävä
vakava ja kurinalainen
kärsivällinen, varovainen, erittäin käytännöllinen
vastuuntuntoinen
hänellä on korkeat moraalikäsitykset ja kypsä ajatusmaailma

no, onhan nuo ihan okei, periaatteessa hyviä ominaisuuksia, 
mutta kuulostaa vielä aika kuivalta tyypiltä...


Tosin olen se tyyppi, joka herää aamuviideltä vapaapäivänään. Neulomaan, luurit päässä lattialla istuen. Koska lapasten tilaaja on pakkassäällä ilman hanskoja. Sanoi olevansa mielummin ilman kunnes saa nämä omilta tuntuvat, hänelle tehdyt. Ja sanoi toista sovittaessaan "olen jo näihin rakastunut". Mitä muuta voi kuin laittaa tuulemaan. (kurinalainen, käytännöllinen, vastuuntuntoinen?)



Juniori totesi herätessään kummastelematta "ai sä oot jo siinä". Tottunut äitinsä aamuvariaatioihin.


Kauris on... 

konservatiivinen

joissain asioissa joo-o

kulturelli, janoaa kauneutta

kauneutta - kyllä kiitos

säästäväinen, joskus rahan käyttäminen on niin vastenmielistä, että elää miltei puutteessa

hah, rahan käyttö on helppoa kuin mikä, mutta sen tienaaminen yli tarpeen tienaamisen vuoksi 
- se on silkkaa elämän tuhlausta


Tämä horoskooppimaailmahan on mielenkiintoista. 


Kotiini on viime aikoina ilmaantunut kauriita sinne tänne. Pidän niistä. Ne saavat hymyilemään, niihin on fiilis ja kuulkaahan... minusta tuntuu että olen kauris. Koikkelehdin kivikkoisilla poluilla, hömelönä hyppelen välillä sinne tänne sivuun. Varmajalkainen joka voi vapista. Vakava hepsankeikka. Paketti vastakohtaisuuksia. Ihme miksaus. Se marginaalikauris. 

Rakastunut itseensä uudelleen.


Who do you love -taulu oli menossa peilin viereen. Kehotin (käskin) junioriakin lukemaan taulun tekstin aina ennen kuin kurkkaa peiliin. Diggailen nyt itseäni ja tuota tyttö ja kauris -taulua niin paljon, että teksti jäikin pöydälle, kuvan kumppaniksi.


Laulelen tämän kaunisäänisen miehen mukana.       



Black is the colour of my true love's hair,
Her lips are like some roses fair,

She's the sweetest smile, And

the gentlest hands,

I love the ground, Whereon she stands.


(Maria, olit oikeassa - kuva on niin mun, kiitos :) )



Näytänkö kauriilta? 





Eilen näytin kantojuhdalta.





Pakkanen, illan pimeys ja katulamput ovat kivoja. Paljon varjoja, ihania varjoja. Joillekin ja jossain pimeys on ymmärrettävästi vain synkkää pimeää. Minulle juuri nyt, tänään, tässä hetkessä pimeys on kauniita varjoja, syttyviä ja sammuvia valoja, sävyjä.



Miltä kaurisnainen näyttää?

tummat, poikkeuksellisen kauniit silmät, katse aistillinen ja kiehtova
uuh, sopii...

yleensä tumma, runsas tukka

sellainen hevosenhäntä... vaikkakin nyt aika pätkä

näyttää aina menestyneeltä (vaikka ei olisikaan)

plääh... so far away from me

kultakoruja, neutraali tweedtakki, klassinen jakkupuku

vanhoja isoja koruja, nahkahousut, korkeat korot... tai hamehippinä... miten milloinkin, 
mutta EI KOSKAAN kultakoruissa ja neutraaleissa tweedeissä

laatutietoinen

kyllä - itseni ikäiset ja omatekemät vaatteet 
ovat varsin laadukkaita :)


tyyli klassinen, bisnespukeutumista mukaileva housupuku tai vastaava, harvemmin keekoilee minissä

höpö höpö, nahkamini on mainio vaate


Voi, noita määritelmiä ja kuvauksia kauriista on vaikka kuinka. Täytynee palata vielä myöhemmin. Hiukan opiskella alaa.



Oikeasti näytän tältä... 

(tai siis tänään, huomenna saattaa olla jotain muuta)

..velmuilevalta pipopäältä, joka ei juuri viihdy kuvattavana...
toooosi tyylikäs... huomaathan klassisen menestyjän, haaah hah ha...



... ja hymyilevältä haaveilija hölmöltä. Viime viikoina useinkin.




Ilmenee sellaista vaaleanpunaista hattarafiilistä.

Voiko ihminen tuntua läheiseltä ja etäiseltä, vieraalta ja tutulta samanaikaisesti? Voi.

Palaathan kuitenkin maailmalta pian?

lauantai 10. tammikuuta 2015

Kaunis kiireettömyys


Herään, avaan silmät ja katson ulos. Siellä ne huojuvat, takapihan puut, joista on tullut kiireettömien aamujeni kaverit. (Hitaita aamuja on viikossa kyllä harmittavan vähän, etenkin nyt pimeänä aikana.)

Aamuaurinko värjää yläoksat. Hitaasti, verkalleen valo lisääntyy, oksien väri muuttuu. Yhtä kiireettömästi aloitan päivän, katselen, kuulostelen.



"Oho, noin pitkällä jo. Täytyy nousta." Ja vastustan hosumista. Muka kiire, mihin? Aikaa on.



Kiireettömyys on kaunista. Kun istuu vierekkäin keittiön pöydän ääressä lehteä lukien. Sen vanhan puupöydän, joka on kauniin lattiamaton päällä. (Ethän remontoi keittiövanhustasi... koskaan?)






Kun lukee lehdestä horoskooppia ääneen. Vaikka ei niihin uskokaan. Mutta niitä voi lukea ´hymyillään hölmönä´- päivinä.

Edessä on iskemätön vuosi... säästä muuten, mutta älä tunteissa.

(Onpa omaperäistä.)



"Veditkö tuon hatusta?"  Nauraa. En vetänyt. Joku vain tiesi mitä hämmentyneelle Ravulle piti sinä aamuna sanoa. 

Kauris ei ylläty omastaan. Rasittunut, koska olet lähtenyt liian moneen hankkeeseen mukaan. Kyllä. Yritä levätä. Selvä. Tunne-elämän erikoinen kokemus. On, on totisesti.



Kun voi hipaista toista. Kääriytyä hetkeksi käsivarteen. Kun ei ole kiire ahmia. Hotkien tulee ähky, valitus ja tympäännys. Hitaus on herkullista. Kun rauhassa mutustaa joka suupalan, maistelee sanottuja sanoja... mmm, hyvää.

Ymmärrätköhän itse miten ihmeellinen olet?

Hukkasin siniset kuperaruusu lapaset. Neuloin jämälangoista uudet. Ja pipon. Ja huivin. Olen neulonut tuntitolkulla useana päivänä levyjä kuunnellen. Taas aika syvällä levyissä ja langoissa. 

Kellun jossain epämääräisyydessä. Kiireettömyydessä. Täällä on aika kaunista.


"Ei pidetä kiirettä, istutaan.
Ei hätäillä, annetaan mennä:
ei maata somemmin ainoakaan
satelliitti lennä."

(Lauri Viita)


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Loppuja, alkuja

Vuoden viimeinen päivä.

Kaksi päivää sitten oli pirun kylmää. Kaikki kuurassa, ilma sinistä. Eskimona kävelin kippuraista tietä, oli liian kylmä juosta. Hiukset huurussa, peukkua palelsi. Kylmä on kuitenkin kaunista ajattelin.


Eilen oli nollakeli, tänään jo lämpöasteita. Harmaata vaaleaa suttua, sellaista sameaa. Ilma muuttuu kuin mielialat. Yht´äkkiä. Vakaa kaunis paukkupakkaspäivä on päivässä kahdessa vaihtunut vetiseksi epämääräisyydeksi. Kun kurkkii ikkunasta mihinköhän se nyt muuttuu, ylle villa- vai sadetakki. Jääkausikeli on helppo, siellä kelsin sisällä on turvallisessa kotelossa, talven rooliasu. Suttusää tuo epävarmuuden, kumma välitila. Talviteatterin lavasteet, selkeä käsikirjoitus katoaa ja näyttämöllä onkin vain sekamelskaa, harmaamekkoinen siivooja viheltelee luuttuineen.

Olisi talvipakkanen voinut vielä viipyä. Mutta palaahan se. Ensi vuonna.

Luulin tunteinenikin viettäväni tuollaista vakaata jääkautta. Voiko sieltäkin luonnon lailla vierailla hetkeksi suojasäähän? Lämpimämpään epävarmuuteen. Voi näköjään.

"Istutko kymmenen minuutin taksimatkan kanssani?"

Kun on joku, joka saa hymyilemään. Liki tuntematon, joka on etäisesti olemassa.

Lopuissa on paljon siivottavaa. Kuten joulun päättymisessä. Koristeet muuttavat taas vuodeksi rasioihinsa, sinne ylähyllylle. Kuusi, joka on saanut tänä vuonna nenäni tukkoiseksi ja silmät vuotamaan, saa lähtöpassit jo nyt. Harmi, sillä pidän siitä, sen tuoksusta. Mutta sen rinnalla en voi hyvin. Joten sekin yhteiselo saa päättyä.

Vuoden loppuun ja uuden alkuun tein suklaata. En ole saanut pähkinöistä, suklaasta ja taateleista vielä tarpeekseni, liekö sellainen mahdollistakaan. 



Esikoiselta sain mukin lahjaksi. Oli kuulemma näköiseni. Onhan se ainakin iso :). Olen jo unelmia pullollaan, osa kelpoja toteuttaa kun vain aloittaa, osa niitä kaukaisia  I wonder if... juttuja. Mutta lisääkin mahtuu. Unelmakupissa ei saa pohja paistaa. Aina on uusia alkuja.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Aina yhtä lumoavaa

On lumi maassa. Hälyn vaimentaja, kaunistaja. Pienimmällä jo pulkka takapuolen alla, punaposkena nauraen viilettää. On kuusen koristelijoina tonttuja. Lapsenomaista iloa niillä kaksikymppisilläkin. Joulun tuoksuja. Oli uni, jossa hipaisin huulillani jonkun poskea ja se tuntui varpaissa saakka. Kohta astuu junasta sisko. Joulun lumous on taas meissä.



Olo on keveä kuin taivaalla pehmeästi kaartelevalla lintuparvella.